02.02.2012 | Jorma Vartia:

Yksi vuoden jännittävimmistä viikoista lähenee loppuaan. Perjantaina 3.2.2012 Talouselämä julkistaa Suomen Parhaat Työpaikat 2012 tutkimuksen tulokset valtakunnan parhaista työpaikoista. Fondia on pärjännyt erittäin hyvin kahtena viime vuonna, ja odotukset ovat toki korkealla tänäkin vuonna. Olemme mielestämme kehittyneet hyvään suuntaan, mutta mihin se riittää alati kiristyvässä kilpailussa tässä asiassa?

Fondia on tosissaan pyrkiessään olemaan paras työnantaja juridiikan alalla. Pyrimme määrätietoisesti vaalimaan ehkä vähän outoakin yrityskulttuuriamme ja kehittämään arjen toimintatapoja. Positiivinen työilmapiiri, viihtyisät työtilat, huippukollegat ja vahva arvopohja luovat edellytykset hyvälle työpaikalle.

Hyvistä työpaikoista puhuttaessa täytyy muistaa, että sellaisen luominen ei ole pelkästään toimarin ja HR:n tehtävä. Jokainen on vastuussa hyvän työpaikan luomisesta ja kehittämisestä.  Hyvässä työpaikassa työntekijät ovat tyytyväisempiä ja saavat enemmän asioita aikaan. Olemme huomanneet, että hyvä työilmapiiri näkyy myös erittäin tyytyväisinä asiakkaina. Juuri tekemämme asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan 97% vastanneista suosittelisi meitä. Se on mahtava luku, vaikka siinäkin on vielä parantamisen varaa.   

Tavoitteemme on olla fantastinen työyhteisö, sillä matkalla perjantain tulos on vain yksi välietappi.

10.01.2012 | Heidi Blomqvist:

Kuuntelin yliopistolla kauppaoikeuden luentoa ja katselin ympärilleni. Oli helppoa huomata, että paikalla oli enemmän naisia kuin miehiä. Analysoin myöhemmin Hankenilla yhtiöiden ROE ja ROI tunnuslukuja ja tein saman havainnon; ympärilläni oli edelleen selkeästi enemmän naisia. Mutta mihin nämä korkeasti koulutetut naiset oikein päätyvät? 

Eivät ainakaan yhtiöiden johtopaikoille. Viime lokakuussa naisten osuus kaikkien Helsingin pörssissä noteerattujen yhtiöiden hallituksissa oli vain 18 prosenttia ja kokonaan naisettomia hallituksia oli yli viidennes. Myös kaikki ylemmän tason esimiehet ovat järjestäen miehiä. Tähän on varmasti useita syitä, mutta suurin näistä taitaa olla se, että me naiset sallimme tämän.

Kiltin tytön roolissa

Sanotaan, että naiset sabotoivat uraansa huomaamattaan. Naiset kasvavat pienestä pitäen kiltin tytön rooliin niin vahvasti, että he elävät sen mukaisesti vielä aikuisinakin. Sehän on itsestään selvää, että tyttöjen yksinkertaisesti kuuluu olla ahkeria, auttavaisia, hiljaisia, kohteliaita, myötäileviä ja ihmissuhdeorientoituneita. Koko elämämme ajan tätä viestiä vahvistavat niin media kuin muutkin yhteiskunnan sosiaaliset viestit. Opimme olemaan liian hyväuskoisia ja käyttäytymään tavalla, joka myöhemmin kääntyy meitä itseämme vastaan.

Työelämässä naiset ovat miehiä alttiimpia ajattelemaan esimerkiksi näin; uskot saavasi ylennyksen, koska paiskit eniten töitä työpaikallasi ja näin ollen ansaitset sen tai koska tiedät olevasi pätevin tehtävään. Tämä ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa, vaikka se kaunis ajatus onkin. Ärsyynnyt, koska muut tuhlaavat tehokasta työaikaa kollegoiden ja esimiehen kanssa sosialisoimiseen, ja päädyt tekemään heidänkin työnsä sen sijaan, että panostaisit itse suhteiden luomiseen. Ansaitset mielestäsi palkankorotuksen, mutta et viitsi ottaa asiaa puheeksi. Älä odota, että sinut huomataan vaan tunne markkina-arvosi ja pyydä rohkeasti sitä, mikä sinulle kuuluu.

En kuitenkaan sano, että naisten pitäisi alkaa käyttäytyä kuten miehet vaan olla vahvoja itsenäisiä naisia eikä heikkoja tyttöjä.

Tiedosta ja toimi

Ensimmäinen askel käyttäytymismallien murtamiseen on kriittisten tilanteiden tunnistaminen. Ne eivät kuitenkaan aina vaadi suoraa reagointia. Tärkeintä on nostaa omaa tietoisuuttaan, jotta osaa toimia, kun sen aika on.

Ollessani töissä Aasiassa olin toimiston ainoa naispuolinen harjoittelija, vaaleista hiuksista ja länsimaalaisuudesta puhumattakaan. Vaikka kaikilla harjoittelijoilla oli yhtälailla kiire, pyyntö kopiointitehtäviin kohdistettiin poikkeuksetta minulle. Jos osakas tarvitsi oikeuteen simultaani muistiinpanojen kirjoittajaa, se olin epäilemättä aina minä. Mikäli osakas tarvitsi muistion Lontooseen heti - aikaeroista huolimatta - sähköposti tuli keskellä yötä vain minulle.

Kyse ei ollut siitä, että olisin erityisen lahjakas käyttämään kopiointikonetta tai käsialani häikäisevän kaunis vaan siitä, että kaikki tiesivät minun varmasti tekevän kaiken, mitä minulta pyydettiin ja luultavasti tarttuisin toimeen heti. Pidin työstäni ja tällaiset kuuluvatkin harjoittelijan tehtäviin, mutta jälkeenpäin miettien käyttäydyin kuin etupulpetin kympin tyttö, enkä edes tajunnut saati kyseenalaistanut sitä.

Älykkäät kunnianhimoiset naiset, älkää tyytykö altavastaajan asemaan, joka estää teitä saavuttamasta täyttä potentiaalianne. Opitaan vaihteeksi kasvamaan johtajan rooliin, sillä naisetkin osaavat sijoittaa!

27.12.2011 | Timo Lappi:

Oli ehtinyt kulua jo 1715 päivää siitä, kun olimme sanomalehdessä ensi kertaa julkisesti kertoneet aikeistamme jonain päivänä kansainvälistyä. Mihin nämä päivät olivat kuluneet? Kasvamiseen, rohkeuden keräämiseen ja pääoman kartuttamiseen. Suunnittelemiseen, tuotteiden hiomiseen, prosessien rakentamiseen ja oppimiseen.

Näiden 1715 päivän aikana kärsimättömyys toisinaan iski: kun kerran onnistumme toimimaan Helsingin lisäksi kuudella muullakin paikkakunnalla Suomessa, niin miksemme myös kauempana? Sitten taas seuraavana päivänä iski rimakauhu: ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.

Olin aina kuvitellut, että kansainvälistymisen hetki olisi juhlava ja muodollinen. Salamavalojen välkettä, kädenpuristuksia, mahtipontisia avajaispuheita. Kenties jopa symbolinen nauhan leikkaus jättimäisillä saksilla arvovaltaisen yleisön ympäröimänä.

Kansainvälistymisen h-hetki

Kun oma kansainvälistymisen hetkeni vihdoin perjantaina 9.12.2011 klo 17.30 koitti, siitä tuli kuitenkin kovin erilainen kuin olin etukäteen odottanut. Olimme koko yrityksen voimin viettämässä pikkujoulujamme Turussa. Olin käynyt pikkujoulusaunassa, josta siirryin hotellihuoneeseeni ja odottamatta tapasin siellä organisaatiomme ensimmäinen kansainvälisen jäsenen, joka oli juuri saapunut paikalle tapaamaan tulevia kollegoitaan.

Sen sijaan, että kansainvälistymisen hetki olisi tuntunut erityisen juhlavalta ja muodolliselta, se tuntui hyvin mutkattomalta ja luonnolliselta. Ehkäpä valtio- ja kulttuurirajojen ylittäminen ei olekaan niin erityistä kuin olin aikaisemmin odottanut.

Kansainvälinen vahvistuksemme sai vauhdikkaan perehdytyksen kulttuuriimme pikkujouluillallisella. Myös työyhteisömme pääsi kokemaan kansainvälistymisen hetken, kun juhlakielemme – kuin itsestään ja ilman erillistä sopimusta – vaihtui suomesta englanniksi. Illan aikana juhlijoista kuvastui ylpeys siitä, että olimme uskaltaneet ottaa askeleen kohti kansainvälistymistä.

Toki ymmärrämme, että valtaosa kansainvälistymistyöstä on vielä edessä. Mutta toisaalta aivan liian usein tuijotetaan vain tulevaisuuden tavoitteita eikä pysähdytä nauttimaan siitä, mitä on jo saatu aikaiseksi.

Suosittelen kansainvälistymisen hetken kokemista kaikille suomalaisille kasvuyrityksille. Ja olkaa te muut vielä meitä rohkeampia, suunnitelkaa vähemmän ja tehkää nopeammin ja enemmän.

19.12.2011 | Paula Stelander:

Jos luulet, että järkisyyt ohjaavat asiakkaasi ostamaan tuotteitasi, olet väärässä. Ei riitä että tuotteesi on järkevä ja käytännöllinen – sen täytyy tehdä asiakas myös onnelliseksi. Tai parhaimmillaan tuote voi olla jopa aivan älytön, mutta jos se tuottaa iloa ja onnellisuutta ostaja perustelee itse itselleen, miksi hankinta on järkevä.

Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset haluavat tuntea onnellisuutta, joten kannattaa pyrkiä tekemään asiakkaista onnellisia. Onnellisuutta on 2000-luvulla tutkittu kovasti ja muun muassa Harvardissa positiivisen psykologian luentosarja on noussut suosituimmaksi aineeksi ohi taloustieteen perusteiden. Tutkimusten mukaan onnellinen asiakas on lojaali, valmis maksamaan korkeampaa hintaa ja hoitaa markkinoinnin puolestasi.

Miten tämän sitten voi saavuttaa? Täytyykö sitä ruveta pomppimaan asiakkaiden yksilöllisten toiveiden mukaan? On mahdotonta tehdä kaikista onnellisia. En pysty aina pitämään edes tytärtäni onnellisena!

Ei hätää. Jos Amerikan psykologeja on uskominen, on olemassa tekijöitä, jotka vaikuttavat ihmisten onnellisuuteen yleispätevästi kaikkialla maailmassa.

Onnellisen asiakkaan resepti

Yksi onnellisuuteen vaikuttavista tekijöistä on autonomian tunne. Asiakas haluaa tuntea hallitsevansa tilannetta ja että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Minulle tuottaa iloa, kun sain itse valita istumapaikkani lentokoneesta – vihdoin minulla on jotain kontrollia omaan matkantekooni. KLM on kuulemma julkaissut hiljattain palvelun, jossa voi itse jopa valita vierustoverinsa lennolla. Tämä on jo todellista valtaa.

Ollakseen onnellinen ihminen haluaa tulla hyväksytyksi ja tuntea yhteisöllisyyttä. En usko, että suomalainen asiakas haluaa kuulla että häntä rakastetaan autohuollossa, mutta olisi mukavaa jos tuntisi itsensä edes tervetulleeksi.

Amerikkalainen Umpqua pankki oli menossa nurin, kun johto teki rohkean päätöksen ja päätti panostaa asiakkaiden yhteisöllisyyteen. Umpqua on tehnyt pankkisaleistaan nettikahviloita, joissa asiakkaat viihtyvät ja viettävät aikaansa – pankkiasioiden hoitamisen lisäksi. Milloinkohan joku suomalaisista hammaslääkäriketjuista perustaa nettisivuilleen chatin, jossa asiakkaat voivat keskustella hammaslääkäripelostaan?

Yksi yleispätevistä onnellisuuden tekijöistä on myös tunne siitä, että osaa homman ja oppii lisää. Kukaan ei halua tuntea itseään tyhmäksi ja noloksi. Muistatteko Nokian ensimmäisen pelipuhelimen, norsunkorvan? Laite ei todellakaan tehnyt kantajastaan coolia, vaan nolon. Minua palveli aikoinaan palkanlaskija, joka ei peitellyt turhautumistaan typeriin kysymyksiini. Hän oli varmasti erittäin osaava, mutta vaihdoimme firmaa, koska palvelusta tuli aina sellainen olo, että minä olen idiootti.

Entä työntekijöiden onnellisuus?

Kaikki yllä oleva pätee tietysti myös yrityksen työntekijöihin. Onnellinen työntekijä on tehokkaampi ja lojaalimpi kuin ei-niin-onnellinen työntekijä. Palkankorotus ei ole läheskään niin varma tapa sitouttaa kuin moni pomo luulee. Rahan puute toki lisää onnettomuuden ja turvattomuuden tunnetta, mutta kun tulotaso on hyvällä mallilla, lisäraha ei lisää työntekijöiden onnellisuutta pitkäksi aikaa. Alaistensa autonomian ja yhteisöllisyyden tunnetta lisäävä sekä kompetenssin kehittymiseen panostava esimiestyö on resepti onnellisempiin työntekijöihin.

Onnellista Uutta Vuotta kaikille 2012!

12.12.2011 | Petri Niemi:

Kasvuyritykset ovat nousseet Nokian sijaan valtakunnan talousmedioiden ykköspuheenaiheiksi. Niitä tarvitaankin, jotta Suomi saadaan taas nousuun kun perinteisemmillä toimialoilla vaikuttavat suuryritykset yskähtelevät.

Valtio on luonut erinomaisen tukiverkoston suomalaisten kasvuyritysten tueksi. Sillä tuetaan muun muassa tuotekehitystä ja kansainvälistymistä. Suomessa onkin kasvuyrityksen parempi elää kuin monessa muussa maassa.

Kasvuyritykset toimivat usein jo pienestä pitäen kansainvälisesti tai aloilla, joilla tuotteen tai idean suojaaminen on yrityksen kehityksen edellytys. Yrityksen kasvaessa nopeasti törmätään henkilöstöhallinnon haasteisiin, ehkä vielä useassa maassa samanaikaisesti. Melkein pahinta pienelle kasvuyritykselle on saada asiakkaakseen suuri monikansallinen yritys ja heidän juristiarmeijansa sopimusneuvottelupöytään.

Kokemuksesta voin kertoa, että hyvästäkään insinööristä ei saada kuin korkeintaan keskinkertainen juristi. Mikä siis avuksi?

Mistä apua kasvuyrityksille?

Jos saisi unelmoida, niin kaikilla kasvuyrittäjillä olisi oma vanhanaikainen yhden miehen lakitoimisto, joka auttaisi heitä edullisesti kaikissa lainopillisissa asioissa, PAITSI kun tuleekin IPR tai IT-sopimuksia tehtäväksi TAI lisenssisopimusneuvottelu saksassa TAI uuden optio-ohjelman tekeminen. Tässä kotoisan yhden miehen toimiston osaaminen loppuu yleensä kesken.

Toinen vaihtoehto kasvuyrittäjälle on palkata joku suurista ja osaavista kansainvälisistä toimistoista turvaamaan aloittelevan yrityksensä juridinen perusta. Ongelma suurissa toimistoissa on kuitenkin niiden hinnoittelu, joka on aivan eri planeetalta. Kaikesta joutuu maksamaan, kuten sitä tehtäisiin aina puhtaalta pöydältä. Suuri osa juridisista kysymyksistä on kuitenkin kohtuullisen mekaanisia, ja niiden ratkaiseminen onnistuu yritykseltä itseltäänkin, kunhan sillä on hyvät mallit ja ohjeet saatavilla.

Osan rutiineista voi nykyään hoitaa myös verkossa. Useat kasvuyritykset uskovat organisaation pitämiseen mahdollisimman ohuena ja tehokkaana, jolloin ulkoa tai verkosta hankitut palvelut ovatkin paras vaihtoehto. Miksi siis kasvuyritys tai mikä tahansa muu yritys ei voisi hankkia pankki-, kirjanpito-, myynnin ohjaus, matkatoimisto- ja juridisia palveluita suoraan verkosta?

Nettipalvelua on kuitenkin vaikea ottaa mukaan neuvotteluun tai yhtiökokoukseen. Tässä kohtaa apuun rientää se tuttu pieni lakitoimisto. Tai parhaassa tapauksessa kasvuyrityksen käytössä oleva ulkoistettu lakiosasto, joka tekee hommat samalla kustannustasolla kun pieni toimisto, mutta kattaa osaamisellaan eri juridiikan osa-alueet ja lisäksi käyttää tehokkaasti verkkoa työkaluna.

05.12.2011 | Jorma Vartia:

Joskus asiat ovat tarpeettoman monimutkaisia. Tarpeettomasta monimutkaisuudesta suosikkiesimerkkini on tenniksen pistelasku. Kuinka jollekulle tuli edes mieleen laskea pisteet 15-30-40? Olisihan se näin jälkikäteen ajateltuna ollut selkeämpää laskea pisteet ihan vaan 1-2-3.

Helsingin Kaupunginkirjaston Tietohuoltoaseman mukaan tenniksen pistelaskutavan arvellaan juontavan juurensa keskiajalle, mutta alkuperälle on sekä ranskalainen että englantilainen tarinansa.

Ranskalaisen version mukaan pistelaskutapa olisi saanut alkunsa kellosta, jonka viisareita siirrettiin aina vartin verran, ensimmäisen pisteen jälkeen viiteentoista, sitten 30:een, 45:een ja lopulta 60:een, joka oli pelin korkein luku. Miksi pistelaskussa 45 lyhennettiin 40:een, ei tiedetä. Ranskankielestä tulevat myös pistelaskun nykyiset termit. Nolla, englanniksi love, tulee ranskan muna-sanasta l'oeuf. Asialla ei siis ole rakkauden kanssa mitään tekemistä. Tasan, englanniksi deuce, tulee ranskan sanasta kaksi, deux, sillä tasatilanteen jälkeen pelaajan tulee voittaa kaksi pistettä viedäkseen pelin.

Englantilainen version mukaan pistelasku juontaa majuri Walter Clopton Wingfieldin vuonna 1874 patentoimaan peliin sphairistike, joka oli brittiläisen yläluokan ja upseerien suosiossa mm. Intiassa. Tämän pelin pistelaskujärjestelmä puolestaan perustui brittiläisten sota-alusten tykkeihin, joiden ammukset olivat 15-, 30- ja 40-paunaisia.

Juridiikan ei tarvitse olla vaikeaselkoista

Myös juridiikka on joskus tarpeettoman monimutkaista, ja juristin arvo tuntuukin välillä olevan siinä, että hän tuntee ”juridiikan pistelaskun”. Lait, sopimukset ja niiden käyttämä terminologia ovat joskus todella vaikeaselkoisia, jopa niihin koulutetulle juristille. No, myös muilla ammattikunnilla taitaa olla taipumusta käyttää lyhenteitä ja terminologiaa, joka ei heti aukea asiaan vihkiytymättömälle. Ehkä tarkoituksellakin.

Sopimukset ja lait pitäisi pyrkiä kirjaamaan kielellä, jonka myös ei-juristit pystyvät ymmärtämään eikä oikeustieteellinen koulutus pitäisi olla tarpeen, jotta selviäisi tämän päivän byrokratiaviidakossa. Kyllä juristeille muutoinkin työtä riittää.

Selkeämpään suuntaan ollaan onneksi kuitenkin kulkemassa. Esimerkiksi viranomaisten palvelut siirtyvät koko ajan enemmän verkkoon ja samalla niiden käyttöä pyritään ohjeistamaan ja tekemään helpommaksi. Erilaiset ilmoitukset, hakemukset ja rekisteröinnit helpottuvat. Osakeyhtiön perustaminen ja rekisteröinti eivät yksinkertaisimmillaan vaadi lainkaan juristia. Patentti- ja rekisterihallituksen nettisivuilla on varsin helppokäyttöiset työkalut ja lomakkeet yhtiön perustamiseen.

Moni selvittää jo kaikenlaiset kysymyksensä, myös juridiset, googlettamalla. Ilmaiset tietopankit kehittyvät koko ajan monipuolisemmiksi ja kattavammiksi. Vielä on kuitenkin tilaa esimerkiksi pienten ja keskisuurten yritysten liiketoimintaa helpottaville juridisille työkaluille. Tässä on meille juristeille yksi mielenkiintoinen haaste.

28.11.2011  | Janika Vilkman:

Yhtiöiden sulautumista voisi verrata kahden ihmisen yhteen muuttamiseen tai naimisiin menemiseen: mitä vähemmän pariskunta tuntee toisiaan, sitä enemmän on odotettavissa yllätyksiä ja yhteentörmäyksiä.

Kun kaksi toisistaan täysin erillistä yhtiötä (tai vaikka samaan konserniinkin kuuluvaa yhtiötä) sulautetaan, tarkoittaa tämä usein erilaisten käytäntöjen ja toimintatapojen yhdistämistä ja yhteensovittamista, jotta liiketoiminta vastaanottavassa yhtiössä voi jatkua mahdollisimman tehokkaasti ja sujuvasti. Toiminnan tehostaminenhan on usein syynä sulautumiseen. Siksi siihen luonnollisesti pyritään.

Osakeyhtiöiden sulautuminen on osakeyhtiölaissa tarkoin säädelty prosessi, jossa sulautuvan yhtiön varat ja velat siirtyvät selvitysmenettelyttä vastaanottavalle yhtiölle ja sulautuva yhtiö purkautuu. Sulautuminen ei kuitenkaan ole ainoastaan juridinen prosessi, vaan yhtiöoikeus on itse asiassa melko pieni osa sulautumisprosessia ja monet muut seikat ovat merkittävämmässä roolissa onnistuneen sulautumisprosessin läpiviennissä.

Taustojen selvittäminen edistää sulautumista

Ennen sulautumista yhtiöissä on todennäköisesti ollut käytössä esimerkiksi erilaiset henkilöstöpolitiikat ja tietotojärjestelmät, jotka ovat usein monimutkaisimmat yhtenäistää. Etukäteen on hyvä muun muassa selvittää, millaiset palkkio- ja palkitsemismallit, etupolitiikat ja turvallisuuspolitiikat yhtiöissä on käytössä, jotta tiedetään mitä näiden yhtenäistäminen vaatii ja jotta yhtenäistämisprosessiin osataan varata riittävästi aikaa.

Etukäteen kannattaa myös selvittää, mitä työehtosopimuksia yhtiöissä noudatetaan. Päällekkäisten työehtosopimusten soveltaminen ja niistä aiheutuvat kulut saattavat joskus tulla yhtiöille yllätyksenä ja siksi tämäkin on hyvä selvittää etukäteen.

Myös käytössä olevien tietojärjestelmien ja kirjanpitokäytäntöjen opettelemiseen kannattaa käyttää aikaa jo ennen sulautumisprosessin aloittamista. On mietittävä, millaisilla järjestelmillä jatketaan sulautumisen jälkeen ja mitkä käytännöt sopivat parhaiten yhteiseen elämään ja miten yhtenäistäminen tehokkaimmin tehdään.

Kiinnitä huomiota sopimuksiin!

Sulautuminen on yleisseuraanto ja sulautuvan yhtiön varat ja velat siirtyvät ”automaattisesti” yleisseuraannon myötä vastaanottavalle yhtiölle. Ennen sulautumisprosessin vireillepanoa on silti hyvä selvittää, millaisia sopimuksia sulautuvan yhtiön mukana siirtyy vastaanottavalle yhtiölle.

Erityisen tärkeässä asemassa ovat asiakas- ja toimittajasopimukset. Etukäteen on hyvä varmistua siitä, että sulautuminen ei laukaise sopimuksen päättämiseen oikeuttavia ehtoja ja aiheuta näin asiakasmenetyksiä.

Erityisen tärkeää on myös etukäteen selvittää, millaisia lupia, lisenssejä ja jäsenyyksiä sulautuvalla yhtiöllä on ja miten nämä siirtyvät vastaanottavalle yhtiölle. Yleisseuraannosta huolimatta useat toimiluvat tai yhdistysten jäsenyydet eivät aina siirry automaattisesti. Niiden siirtäminen saattaa vaatia joko ilmoituksen viranomaiselle tai uuden luvan/jäsenyyden hakemisen vastaanottavan yhtiön nimiin.

Yksi tällaisista luvista on alkoholin myynti- ja anniskelulupa. Se ei siirry automaattisesti sulautumisen täytäntöönpanossa vaan on haettava erikseen vastaanottavalle yhtiölle. Haku pitää tehdä jo hyvissä ajoin ennen sulautumisen täytäntöönpanoa, jotta täytäntöönpanon jälkeisenäkin päivänä asiakkaat ovat tyytyväisiä.

Sulautumisessa sulautuvan yhtiön velat ja vastuut (kuten myös varat ja oikeudet) siirtyvät vastaanottavalle yhtiölle. Tämä koskee myös tuntemattomia velkoja ja vastuita sekä takausvastuita ja takuuvastuita, panttaussitoumuksia, virhevastuita sekä mahdollisia vahingonkorvausvastuita. Tällaiset vastuut saattavat realisoituessaan olla taloudellisesti hyvinkin merkittäviä ja siksi niihin tulee perehtyä hyvissä ajoin, jotta ikäviltä yllätyksiltä sulautumisen jälkeen vältytään.

Suunnittelu kannattaa

Jotta elämä sulautumisen täytäntöönpanon jälkeen olisi helpompaa, on siis kiinnitettävä huomiota moneen asiaan hyvissä ajoin. Hyvä ja huolellinen suunnittelu kannattaa, sillä sulautuminen itsessään on jo suuri muutos yhtiöille, niiden sidosryhmille ja henkilöstölle. Yhteiselo vaatii joka tapauksessa toteuttelemista. Suuret muutokset usein koetaan aluksi negatiivisina, vaikka ne eivät sitä olisi ollenkaan, joten kaikilta oikeasti ikäviltä yllätyksiltä halutaan varmasti välttyä.

Sanonta ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pätee myös sulautumisen toteuttamisessa.

21.11.2011  | Janne Ala-Sippola:

Kansainvälinen tutkimuslaitos IDC:n mukaan vuonna 2010 syntyneen digitaalisen tiedon määrä vastaa tunnin mittaisen TV-sarjan jatkumista 125 miljardia vuotta taukoamatta. Samalla IDC arvioi digitaalisen tiedon määrän nelikymmenkertaistuvan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tuntuuko sinusta, että tietoa tulvii ovista ja ikkunoista?

Vähemmän on enemmän

Nykyään on entistä tärkeämpää osata suodattaa tietoa. Ihmisen oppimiskyky on rajallinen eikä tietoa voi enää ahmia samalla tapaa kuin ennen, koska tiedon määrä kasvaa valtavan nopeasti. Lisäksi tiedon omaksumiseen ja sulatteluun on entistä vähemmän aikaa, koska maailma on entistä reaaliaikaisempi ja tieto vanhenee nopeasti.

Tämän vuoksi on entistä tärkeämpää erottaa olennainen epäolennaisesta, hyvä tieto huonosta tiedosta sekä järjestää tieto nopeasti ja helposti löytyvään muotoon. Internetin sosiaalisista ja taloudellisista vaikutuksista kirjoittanut Clay Shirky toteaakin, että kokemamme informaatioähky ei johdu pelkästään siitä, että tietoa olisi tarjolla liikaa vaan enemmänkin siitä ettemme osaa suodattaa sitä.

Tiedon valtameressä on opeteltava uimaan

Sähköpostia tulee päivittäin valtava määrä ja viestien lukeminen ja niihin vastaaminen vie paljon aikaa. Asiakkaat, yhteistyökumppanit ja kollegat odottavat nopeaa reagointia viesteihin. Lisäksi olisi seurattava oman alan uutisia, firman sisäistä tiedottamista ja tiedettävä, mitä maailmalla tapahtuu. Tietotyön menestyksekäs suorittaminen edellyttää myös jatkuvaa kouluttautumista ja uuden opettelua.

Jatkuvan kiireen vuoksi asioita tehdään vanhoilla totutuilla työtavoilla ja välineillä. Työntekijöillä ei ole aikaa opetella käyttämään uusia tapoja tiedon käsittelyyn ja hallintaan. Täysin hullua! Kenelläkään ei pitäisi olla niin kiire, että jatkaa vain kävelyä kun voisi opetella ajamaan polkupyörällä. Sama pätee tietotyöläisen arkeen.

Tässä muutamia tapoja tietotulvan hallintaan ja ajan käytön tehostamiseen:

• opettele käyttämään työpaikkasi sähköisiä työkaluja
• poista uuden sähköpostiviestin hälytys ja lue sähköpostit vain 2-3 kertaa päivässä
• pidä kalenteri aina ajan tasalla ja varaa sinne tunti päivässä omaa aikaa tärkeille töille
• älä pidä turhia palavereja, valmistele ja valmistaudu palavereihin huolella, ole henkisesti läsnä ja ajoissa paikalla. Delegoi kun voit.
• organisoi työt niin, että vältät turhia keskeytyksiä
• hyödynnä älypuhelinta ja lue tärkeät uutiset RSS-feedeinä junassa tai bussissa
• priorisoi työt tärkeisiin, ei-tärkeisiin, kiireellisiin ja ei-kiireellisiin. Jos asia ei ole kiireellinen eikä tärkeä, mieti kannattaako sitä tehdä.

Mitä tapoja itse käytät tietotulvan kesyttämiseen?

18.11.2011  | Maire Laitinen:

Lakiasiainjohtajille suunnatun Fondian General Counsel Round Table tilaisuuden teema marraskuussa oli ”Asiantuntijasta johtajaksi – juristi johtajana” . Kaksi ensimmäistä puheenvuoroa olivat Pecha Kucha esityksiä. Esiintyjät, Aarne Aktan ja Panu Luukka, olivat laatineet hyvät esitykset ja pysyivät erittäin hyvin kuviensa tahdissa. Aiheena molemmilla oli johtajuus. Näistä esityksistä mieleeni jäi erityisesti se, missä olosuhteissa henkilöstöltä saadaan parhaiten esille uusia ideoita ja ajatuksia. Ilmapiirin tulee olla avoin siten, että henkilöt voivat olla ja toimia omina itsenään.

Minulle tämä asia avautui niin, että avoimuudella ei tarkoiteta sitä, että henkilöstölle kerrotaan yhtiön kaikki mahdollinen tieto, vaan että ilmapiiri yrityksessä mahdollistaa henkilöstön toimimaan omana itsenään eikä työrooliinsa piiloutuneena. Olen kokenut, että parhaimmat ideat tulevat sellaisessa seurassa, jossa voin todella olla ihan oma itseni ja hieman hullutellakin.

Nokia Siemens Networks Oy:n henkilöstöjohtaja Satu Nyström kertoi edustamansa yhtiön toimintamalleista henkilöstöasioissa. Lopuksi kaikki puhujat ja Fondian työoikeusasiantuntija Anna Lavikkala keskustelivat Fondian henkilöstöstä vastaavan Paula Stelanderin johdolla johtajuudesta. Tässä vaiheessa keskustelu siirtyi välillä hyvinkin aktiivisesti kuulijoiden puolelle.

Kuulijoiden keskuudessa esille nousi mm. kysymys siitä, kuinka usein yritysjuristi tulee valituksi jonkin liiketoiminnan johtajaksi. Tästä asiasta jouduttiin toteamaan, että tällaista siirtymistä ei tosiasiassa tapahdu kovinkaan usein. Mistä tämä sitten voisi johtua? Periaatteessa voisi ajatella, että tällainen siirtyminen voisi olla helppoa, koska liiketoimintaa avustava juristi oppii liiketoiminnan ns.” tullen mennen”.

Voisiko yhtenä syynä olla juristien rohkeuden puute? Olen kuullut oman urani aikana silloin tällöin kollegojen pohdintoja siitä, haluaako kyseinen juristi jatkaa juristina vai voisiko hän pyrkiä siirtymään liiketoimintajohtajaksi. Tällaisten pohdintojen taustalla voi olla pelko, että jos jättää juridiikan, taidot voivat ruostua ja paluu juristin tehtäviin voi olla vaikeaa ellei mahdotonta.

Juristeille avautuu mahdollisuus johtajuuteen toimiessaan lakiasiainjohtajana ja tiimien vetäjänä. Tällöin tarvitaan johtajuutta. Juristi toimii usein projektin vetäjänä. Joskus juristi joutuu tilanteen niin vaatiessa epävirallisesti projektin vetäjäksi sopimushankkeessa tai neuvotteluissa, koska yksinkertaisesti on siinä niin hyvä! Perustellusti voi myös todeta, että asiantuntijan roolissa toimiva juristikin tarvitsee henkilöjohtamisen taitoja antaessaan juridisia neuvoja liiketoiminnoille saadakseen viestinsä perille.

Näitä ja monia muita johtajuuteen liittyviä asioita pohdittiin siis viime tilaisuudessa. Seuraava Fondia Round Table tilaisuus järjestetään jälleen keväällä.

14.11.2011 | Anna Lavikkala:

Espoolaisessa päiväkodissa on tapana pitää lasten palavereja aina kulloinkin päivänpolttavista aiheista. Kun ”Toi kiusaa mua” alkoi taas olla liian usein kuultu huoli, valitsivat opettajat palaverin aiheeksi kiusaamisen. Lapset lähtivät täydellä innolla mukaan, osa purki sydäntään oikein huolella ja kertoi laveasti omista kiusaamiskokemuksistaan, sekä kiusaajana että kiusattuna. Opettajat kokosivat palaverin keskustelut ja päätökset sopimukseksi, johon jokainen lapsi allekirjoitustilanteen vaatimalla huolellisuudella piirsi oman puumerkkinsä. Sopimus teipattiin huoneentauluksi.

Mikä on kiusaamista?

”Toisen haukkuminen, se että sanoo toisesta jotain rumaa, lyöminen, nipistäminen, töniminen, pureminen, vaatteista repiminen, jahtaaminen (ilman lupaa!), hiuksista vetäminen ja jos rikkoo toisen leikin tai rakennelman!”

Aikuisten oikeasti kiusaamisen yksiselitteinen määrittely on käytännössä hiukan monisyisempää, mutta totuuden siemeniä lasten puheissa oli jälleen kerran.

Lakikirja ei tunne sanaa ”kiusaaminen”, mutta ”häirintä ja epäasiallinen kohtelu” sieltä löytyvät. Samasta asiasta on kuitenkin kyse. Kiusaamiselle on tyypillistä, että joku joutuu toistuvasti loukkaavan, alistavan tai muulla tavalla huonon käytöksen kohteeksi. Työpaikoilla puremista, vaatteista repimistä ja jahtaamista esiintyy varsin harvoin, mutta haukkumista ja mielenpahoittamista sitäkin enemmän. Eikä toisen leikin tai rakennelman rikkominenkaan ole ihan harvinaista. Kaikki tämä tapahtuu vain hienovaraisemmin ja ovelammin, kaikessa hiljaisuudessa kahden kesken.

Mitä täytyy tehdä, jos kiusaa toista?

”Täytyy pyytää anteeksi” .

Totta, mutta silti ei saa kiusata, vaikka aina muistaisikin pyytää jälkeenpäin anteeksi. Laista ei löydy kiusaamisen selvittelyyn ohjeita - kiusaaminen on vain saatava loppumaan. Se on ennen kaikkea esimiesten vastuulla. Tapausten ehkäisemiseksi ja käsittelyn helpottamiseksi monilla työpaikoilla onkin jo laadittu ohjeistus kiusaamistapausten ratkaisemiseen.

Samainen laki vaatii myös työntekijöitä käyttäytymään. Ongelmia ei voida poistaa vain esimiesten käytössä olevilla keinoilla, vaan kyseessä on koko työyhteisön asia. Jokainen työssäkävijä, sinä ja minä mukaan lukien, vaikutamme työpaikan ilmapiiriin ja myös siihen, kiusataanko siellä. Suljetko sinä silmäsi ja korvasi?

Lasten ehdotuksia ”rangaistuksista”

”Mitä pahempi juttu, sitä kauemmin täytyy olla omalla paikalla (esim. 10 min.), täytyy mennä nurkkaan tai täytyy mennä istumaan miettimistyynylle.”

Laki vaatii esimiestä puuttumaan kiusaamiseen, kun hän on saanut siitä tiedon tavalla tai toisella. Käytännössä kiusaamista ei voi kukaan tai mikään estää kokonaan, mutta esimiehillä ja ylipäätään johdolla on tässä asiassa merkittävää vaikutusvaltaa – kuinka he suhtautuvat kiusaamisepäilyihin, minkälaisen käytösmallin he antavat itse ja minkälaista käytöstä he edellyttävät työntekijöiltä.

Kiusaaminen on tarpeettoman usein vain huonoa käytöstä. Kaikki eivät osaa olla töissä ihmisiksi. Monta tuottavaa työtuntia olisi säästetty niinkin yksinkertaisilla sanoilla kuin huomenta, hei, anteeksi, ole hyvä ja kiitos. Toisen puheen päälle ei ole kohteliasta puhua. Silmien kyllästynyt pyörittely tai kännykän räpeltäminen toisen puhuessa on huonoa käytöstä. Huutaminen, kiroilu ja mollaaminen eivät kuulu työnjohto-oikeuteen eikä Idols-tuomarille ominainen, sinällään suora ja selkeä palautetyyli välttämättä paranna suoritusta. Huono käytös jatkuessaan muuttuu kiusaamiseksi.

Jos käytöstavat ovat kadonneet, on ryhtiliikkeen aika. Turvallisuusjohtaminen on osa johtamista. Tarvittaessa käytöstapojakin on johdettava, jos huono, epäasiallinen käytös uhkaa sairastuttaa työpaikkaa.

”Mitä toiselle tapahtuu, kun kiusataan? Toinen suuttuu ja tulee paha mieli.”

Palaverin päätös? Sovimme, ettei kukaan kiusaa toista ja kaikki käyttäytyvät kivasti!

07.11.2011 | Marika Aho-Nissinen:

Pidin kerran tietosuojaa ja henkilötietolakia koskevan esityksen. Pyysin kuulijoita aluksi laskemaan lompakostaan löytyvien kanta-asiakaskorttien lukumäärän. Voittajalla oli lompakossaan 18 erilaista korttia. Kun kortit oli laskettu, kysyin kuulijoilta, miettivätkö he mitä tietoja heistä on kanta-asiakaskorttien avulla kerätty, kenen toimesta ja mihin tarkoitukseen tietoja käytetään.

Kanta-asiakaskortit ovat hyvin konkreettinen esimerkki henkilötietojen keräämisestä. Astetta pidemmälle mennään, kun siirrytään tarkastelemaan sähköisen viestinnän, älypuhelinten ja netin käyttömaailmaa. Puhelimiin liitetyt navigointiohjelmat ja välittyvän tiedon siirtyminen, jopa mahdollinen tallentuminen, ovat aiheuttaneet päänvaivaa matkapuhelinvalmistajille. Miten täyttää käyttäjälle annettu lupaus yksityisyyden ja henkilötietojen suojaamisesta?

Henkilötietojen kerääminen yhä teknisempää

Nykytekniikka mahdollistaa tehokkaan ja helpon tiedon jakamisen. Tämä tapahtuu usein nettiyhteisöjen kautta, joiden käyttäjämäärää voi vain arvailla. Tällaiseen tiedon jakamiseen henkilö lähtökohtaisesti osallistuu kuitenkin antamansa suostumuksen kautta. Henkilötietolain ydin piileekin juuri suostumuksen antamisessa.

Toinen puoli kolikkoa on kuitenkin se, että henkilötietojen kerääminen on siirtynyt manuaalisesta hallinnoinnista sähköisiin järjestelmiin. Yritysten CRM-järjestelmät luokittelevat ja hyödyntävät kerättyä henkilötietoa kaikenkattavaan markkinointiin ja segmentointiin. Yksittäinen ihminen ei enää tiedä, mihin hänestä kerättyä tietoa voidaan mahdollisesti käyttää tai miten sitä hyödynnetään. Onko kyse vain siitä, että yritys kohdentaa tarjontaansa juuri minulle ja entistä paremmin, vai tarkasteleeko joku jopa sijaintiani?

Toisaalta kanta-asiakaskortti voi parhaimmillaan jopa pelastaa henkesi, kuten todettiin muutaman viikon takaisessa tapauksessa, jossa viranomaiset etsivät kaupan asiakasrekisterien avulla myrkyllisiä oliiveja ostaneita kuluttajia.

Mitä tietoja saa kerätä?

Yritys ei tosin voi vapaasti valita, mitä tietoja se kerää, vaan sitä ohjaa vaatimus määritellä henkilötietojen käsittelyn tarkoitus. Tarkoitus tulee määritellä siten, että siitä ilmenee, minkälaisten rekisterinpitäjän tehtävien hoitamiseksi henkilötietoja käsitellään ja mitkä ovat siten tarpeellisia tietoja. Liiketoiminta vaikuttaa siihen, mitä tietoja on tarpeen kerätä. Hammaslääkäriasema tarvitsee ymmärrettävästi erilaisia henkilötietoja kuin vaateketju.

Ensisijaisesti annamme tietoja juuri suostumuksen kautta. Seisomme kassalla takki päällä kuumissamme ja lapsi toisessa kädessä, kun meiltä kysytään: ”Oletko jo meidän kanta-asiakas?” Vastaamme tähän ”En ole ja kiitos EI”. ”Ai, jaa näistä olisi tullut kortilla se alennus”, kertoo myyjä. No, kaikki arvaavatkin, miten tässä käy.

On hyvä kuitenkin muistaa, että rekisteröidyn suostumuksellakaan ei saa kerätä tai käsitellä käsittelytarkoituksen kannalta tarpeettomia tietoja ja että arkaluonteisten henkilötietojen käsittely on lähtökohtaisesti kielletty. Rekisteröidyn neljän oikeuden lista on hyvä pitää mielessä: tiedonsaantioikeus, tarkastusoikeus, korjausoikeus ja kielto-oikeus.

Tietosuojalainsäädäntö kaipaa päivitystä

Kansainvälinen liiketoiminta tuo asiaan vielä uuden vivahteen, sillä käytännöt tietojen siirrettävyydestä, riittävästä tietoturvan tasosta ja yksityisyyden suojasta ovat edelleen kirjavia jopa EU:n sisällä.

Ongelma on tiedostettu ja komissio antoi marraskuussa 2010 tiedonannon kattavasta lähestymistavasta henkilötietojen suojaan Euroopan unionissa. Tavoitteena on henkilötietojen parempi suoja, korkeampi harmonisoinnin taso ja sisämarkkinoiden tukeminen. Toisin sanoen pitäisi saada aikaan kattava, johdonmukainen tapa, jossa yksilön perusoikeudet tietosuojan osalta täyttyisivät täysimääräisesti. Ehdotusta odotetaan vuoden 2012 alkupuolella.

Oikeusministeriössä on myös vireillä useita tietosuojaan liittyviä säädöshankkeita. Hankkeissa arvioidaan mm. nykyisen henkilötietolain toimivuutta, erityislainsäädännön tarvetta ja kokonaisuutta suhteessa Suomea sitoviin kansainvälisiin velvoitteisiin.

Pieni paikallinen kisa piristää kuitenkin päivää aina tehokkaammin kuin mikään direktiivi. Ota siis lompakkosi esille ja julista kisa lähimpien työkavereiden kanssa. Voittaja tarjotkoon kahvit ja kerätköön bonukset koko porukan puolesta! Tietosuojamodernisointia vielä odotellessa kirjoittaja toivottaa onnistuneita ostoksia ja hyvien bonusten marraskuuta.

02.11.2011 | Timo Lappi:

Viime viikon keskiviikko oli jännittävä päivä. Fondiaanit oli kutsuttu koolle juhlistamaan hyviä uutisia, joiden aihetta ei paljastettu etukäteen. Yhteisessä tilaisuudessamme pääsin kasvotusten kertomaan kollegoilleni, että vuoden alusta 2012 Fondian johto uudistuisi – minä luopuisin toimitusjohtajuudesta, nykyinen hallituksen puheenjohtaja Jorma Vartia aloittaisi toimitusjohtajana, ja uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittaisiin diplomi-insinööri Petri Niemi, jolla on vankka kokemus lakipalveluiden ostajana ja näytöt kasvuyritysten rakentajana.

Tilaisuus tarjosi meille oivan mahdollisuuden viime vuosien onnistumisiemme kertaamiseen. Olemme nopeassa ajassa kasvaneet pienestä start-up-yrityksestä oman toimialamme merkittäväksi toimijaksi, joka työllistää yli 80 ihmistä kahdeksalla eri paikkakunnalla ja vaihtaa tänä vuonna yli kahdeksan miljoonaa euroa. Samalla olemme aktiivisesti uudistaneet oman toimialamme kulttuuria, luoneet yhden Suomen parhaista työpaikoista ja tuoneet markkinoille uudenlaisia sähköisiä työkaluja.

Jos kaikki sitten on mennyt näin hyvin, niin miksi suotta vaihtamaan?

Kasvuyrityksen rakentamisessa asioiden liiallinen vakiintuminen on harvoin hyvä asia. Jokaisen meistä työnantajallemme tuottama lisähyöty pienenee päivä päivältä, ja samoin käy myös oppimiselle. Uusi ihminen uudessa tehtävässä tuo vääjäämättä organisaatioon uutta näkökulmaa ja voi vauhdittaa kasvua. Kun ympärillä oleva organisaatio ja prosessit ovat vahvoja, niin riittävä jatkuvuus saadaan varmistettua, vaikka ihmiset vaihtuvat.

Yrityksen ei pidä liikaa henkilöityä kehenkään yksittäiseen henkilöön, vaan organisaation jäsenillä laajemmin pitää olla mahdollisuuksia toimia ja näkyä. Tehtävien ja vetäjien vaihtaminen aika ajoin ehkäisee henkilöitymistä ja auttaa näin rakentamaan laaja-alaisesti toimivaa organisaatiota.

Eikö muutos pelota yhtään?

Muutosten on hyvä aina vähän pelottaa, sillä pelko osoittaa että ihminen pitää muutosten kohteena olevia asioita tärkeinä.

Fondian näkökulmasta minua huoletti aluksi se mahdollisuus, että jostain syystä tapahtuisi negatiivinen muutos kulttuurissamme, kasvussamme tai kehityksessämme. Pohdittuani paljon asiaa tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tämä riski on lähes olematon. Vaikka toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ovat tärkeitä organisaation jäseniä, niin heidänkään rooliaan ei pidä yliarvioida – kulttuuri, kasvu ja kehitys Fondian kaltaisessa yhteisössä syntyvät yli 90 prosenttisesti muualla organisaatiossa. Lisäksi uudet ihmiset on valittu huolella ja heidän toimintatapansa tunnetaan.

Henkilökohtaisesta näkökulmastani pelottaa luopua ylibuukatusta kalenterista ja jo opituista tehtävistä, ja jälleen aloittaa osittain puhtaalta pöydältä. Viimeisen viikon aikana käymistäni keskusteluista olen huomannut myös sen, että toimitusjohtajan tehtävään liitetään edelleenkin yllättävän paljon statusta. Odotan kuitenkin innolla pääseväni jälleen heittäytymään kunnolla asiakastyöhön ja uusiin hankkeisiin. Luotan siihen, että saan rakennetuksi itselleni hyvin mielenkiintoisen uuden työnkuvan ja työtavat.

Kehittyäkseen sekä yksilöiden että yhtiöiden pitää olla rohkeita. Välillä pitää uskaltaa luopua hyvistäkin asioista, jotta voi saada jotain vieläkin parempaa tilalle.

31.10.2011 | Outi Kalska:

Syksyinen aamu bussipysäkillä Espoossa. Lukioikäinen tyttö saapuu pysäkille aamiaisleipää mutustellen. Bussi tulee, tyttö nousee siihen, vain palatakseen uudelleen pysäkille. Ehdin jo ajatella, että taisi olla väärä bussi, mutta tyttö käykin heittämässä lopun voileipäänsä roskakoriin, ja palaa bussiin. Kuljettaja ilmoittaa hyvin kuuluvalla äänellä, että "täällä ei syödä!".

Kinkkinen tilanne. Busseissa ei ole lupa syödä eikä juoda omia eväitään. Kuljettaja oli oikeassa. Oikeassa tai väärässä oleminen ei kuitenkaan ole tarinan ydin, vaan asenne.

Asenteella on väliä

Asiallisesti kuljettaja oli oikeassa, mutta olisi voinut ilmaista asiansa inhimillisemmin. Kuljettaja nolasi tytön koko bussin ja bussipysäkin ihmisten edessä.

Kyseessä oli kahden ihmisen vuorovaikutustilanne, jossa vallitsevista rooleista (vanhempi mies, bussista vastuussa oleva työntekijä – nuori tyttö, matkustaja) huolimatta molemmat ovat ihmisiä. Tilanne on arkinen. Vastaavia kohtaamisia tapahtuu päivittäin. Toivottavasti ne eivät ole yleensä kielteisiä.

Asian välittäminen ei vaadi toisen nolaamista. Asenteella on merkitystä.

Onko asenne asiakaspalvelijoiden etuoikeus?

Voileipäepisodia selittänee moni asia, kuten huonosti käyttäytyvät matkustajat, kuljettajien minuuttiaikatauluun sovitetut ajovuorot ja nuoren ajattelemattomuus. Pitäisikö asiakaspalvelijan niellä mitä vain?

Mieheni on yrittäjä ja tapaa noin 200 asiakasta päivittäin. Heistä kaikki eivät suinkaan ole mukavia. Hän näkee kaikkea varkauksista sotkemiseen. Ikävien tilanteiden aiheuttaman kiukun laantuminen kestää, joten mukavat tilanteet ovat elintärkeitä jaksamiselle. Usein omaa asennetta joutuu säätämään, ettei viaton saisi niskoilleen jäännöskiukkua. Enkä nyt puhu vain asiakaspalvelijan asenteesta.

Asenne ei nimittäin ole asiakaspalvelijoille varattu etuoikeus, vaan siitä riittää kaikille.

Ihminen ihmiselle

Olimme sitten asiakkaita tai asiakaspalvelijoita, olemme aina lopuksi ihmisiä. Me kaikki pahoitamme mielemme, jos meitä kohdellaan huonosti.

Lokakuun 20. päivänä vietettiin kansainvälistä ihmisarvon päivää. Espooseen oli kokoontunut kolmisen tuhatta henkilöä kuulemaan muun muassa Norjan kruunuprinssi Haakonin, presidentti Martti Ahtisaaren, filosofi Pekka Himasen ja arkkipiispa Desmond Tutun viestejä ihmisarvosta. Presidentti Ahtisaari puhui kaikkia konflikteja yhdistävistä asioista: kasvojen menettämisestä ja ihmisarvon loukkaamisesta.

Vaikka syksy pimeneekin, ei meidän asenteidemme tarvitse pimetä samaa vauhtia. Pieni hymy ja toistemme kohteleminen kunnioittavasti auttaa meitä kaikkia jaksamaan paremmin ja suhtautumaan pieniin kommelluksiin huumorilla. Ihmisten välisessä toiminnassa niiltä kun ei voi välttyä.

Ehdottaisin, että päivittäisimme kaamosasenteemme Asenne 2.0 –tasolle.

24.10.2011 | Mårten Janson:

Asianajajaliiton pääsihteeri varoitti tuoreessa haastattelussa, että moni paikkakunta saattaa jäädä tulevaisuudessa kokonaan ilman oikeudellista asiantuntemusta. Kansalaisten oikeusturvan pelätään vaarantuvan, jos oikeudellisten palveluiden tarjonta maaseudulla vähenee ja matkat avun saamiseksi pitenevät.

Aika söpöä! Miksi? Puheenvuoro on niin konservatiivinen, että saa Paavo Väyrysen näyttämään radikaalilta. Oikeusturvan eteen voidaan mielestäni myös tehdä paljon tärkeämpiäkin asioita.

Juridinen palvelu toimii jo etänä

Haastattelussa nousee esiin pelko, että moni paikkakunta tulevaisuudessa voi jäädä ilman oikeudellista asiantuntemusta, jos paikkakunnalla ei asu juristia.

Oikeusturvan tärkeyttä ei voi kiistää. Olen kuitenkin eri mieltä siitä, miten se tulevaisuudessa toteutuu ja mitä asianajajaliiton tulisi tehdä asian eteen.

Suomi kaupungistuu, eikä kukaan voi sille mitään. Jos haluaa asua maaseudulla, tekee tietoisen valinnan tiettyjen palveluiden saatavuudesta. Sanonkin tahallaan tiettyjen, sillä maailma muuttuu ja palvelut tuppaavat tulemaan ihmisten luokse. Tämä pätee myös maaseudulla.

Juridiikka on tästä aika yksinkertainen esimerkki, sillä lakipalvelut tuotetaan nyt jo 99,9 prosenttisesti etätyönä. Monta erittäin vaikeaa projektia hoidetaan tapaamatta asiakkaita fyysisesti. Asiat hoidetaan puhelimitse ja sähköpostin välityksellä. Perinteinen puhelin-posti –yhdistelmäkin toimii edelleen mainiosti.

Vuonna 2020 käytetään lakisovelluksia

Ja nyt kaikista hulluin ajatus oikeusturvan takaamiseksi: netin hyödyntäminen. On aivan varmaa, että juridiikka tulee tuotteistumaan ja tulemaan lähemmäksi loppukäyttäjiä. Eturintamassa tulevat sekä pk-yrityksille että yksityishenkilöille suunnatut juridiset sovellukset, jotka tarjoavat tietokantoja, malliasiakirjoja ja tarvittavat ohjeet malliasiakirjojen käyttämiseksi. Tällä tavalla juridiset perusasiat voidaan hoitaa itse sopivia työkaluja käyttämällä.

Nämä neuvot ja asiakirjat voidaan ja tuleekin standardisoida nykyistä pidemmälle. Asioiden monimutkaisuutta ja räätälöintipakkoa on turha alleviivata. Se ei paranna kansalaisten oikeusturvaa.

Oma arvaukseni on, että viimeistään vuonna 2020 netistä löytyy sekä laadukasta että täysin luotettavaa tietoa ja asiakirjamalleja, joilla suurin osa Suomen maaseudulla toimivista pk-yrityksistä ja yksityishenkilöistä pystyy huolehtimaan itse omista perustarpeistaan. Vaikeimmissa juridisissa asioissa ollaan toki jatkossakin yhteydessä asiantuntijoihin.

Hinta rajoittaa oikeusturvaa

Mitä muuta hyvää automatisointi, sähköistäminen ja tuotteistaminen voisivat tuoda tullessaan? Kenties hintojen alenemisen. Voisivatko hinnat tällä hetkellä ollakin kansalaisten oikeusturvan toteutumisen suurin este?

Perinteisesti juristipalveluista veloitetaan korkeahko, tuntiperusteinen korvaus. Asiakas ei voi etukäteen tietää, mitä joutuu haluamastaan palvelusta maksamaan.

Jos asianajajaliitto oikeasti haluasi paneutua oikeusturvan syvimpään ongelmaan, pyrkisivät ensisijaisesti ratkaisemaan tätä ”access to justice” –periaatteen toteutumista hintojen alentamisen ja loppulaskun ennakoitavuuden kautta.

Tässä automatisointi, sähköistäminen ja tuotteistaminen auttaisivat yllättävän paljon. Haja-asutetussa maassa meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus etätuotteiden ja -palvelujen kehittämiselle ja kaupallistamiselle. Jos jotain saa entistä nopeammin, halvemmin tai laadukkaammin, sen kysyntä ei varmasti rajoitu maaseudulle.

Euroopan Ihmisoikeussopimus velvoittaa valtion takaamaan kaikille kansalaisille riittävän oikeusturvan. Tämä vaatii pian myös Suomen valtiolta käyttäjäystävällistä sähköistä asiointia oikeuslaitoksen kanssa ja riittävän pääsyn perusjuridiikan lähteisiin ja työkaluihin.

Milloinkohan ensimmäinen valtio tuomitaan ihmisoikeussopimuksen liian konservatiivisen oikeudellisen rakenteen ylläpitämisestä ja tietoyhteiskunnan tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämättä jättämisestä?

17.10.2011 | Paula Stelander:

Arttu Asiantuntija on lahjakas kaveri. Hän on kehittänyt Härsläpän, jonka avulla yrityksen kuin yrityksen kate nousee 10 prosenttia toimialasta riippumatta. Härsläppä on siis käsittämättömän hieno juttu. Sääli vaan, että kukaan ei tiedä siitä mitään.

Arttu Asiantuntija on nimittäin sitä mieltä, että Härsläppä myy itse itsensä. Arttu ei ole ovelta ovelle kiertävä nahkakravattinen riivaaja, joka soittelee asiakkaille ja tyrkyttää tuotettaan. Myyminen ei ole Artun eikä Härsläpän arvolle sopivaa. Se on noloa ja epätoivoista. Niin äitikin sanoi kun piti kerätä luokkaretkirahoja myymällä vessapaperia naapureille.

Kerran Arttu kohtasi potentiaalisen asiakkaan messuilla. Artun sydän hypähti innosta sillä Härsläppä todennäköisesti nostaisi tämän asiakkaan katetta jopa 20 prosenttia . Arttu kuitenkin hillitsi itsensä, peitti innostuksensa eikä kysellyt turhia. Olisi noloa osoittaa tunteita tilanteessa, jossa asiantuntijat kohtaavat toisensa. ”Kyllä asiakas kysyy Härsläpästä, jos heillä on tarvetta”, tietää Arttu. Sitä paitsi Artulla on Härsläppä-pipo päässä – siitä asiakas kyllä arvaa mitä Artun tuote tekee.

Myös asiantuntija on myyjä

Olen sitä mieltä, että asiantuntija joka ei myy osaamistaan on turha. Mitä syvempää asiantuntemusta tuote tai palvelu sisältää, sitä tärkeämpää sen myyminen on. Jos pipossasi lukee Coca Cola, todennäköisesti riittää että logo näkyy. Jos pipossasi taas lukee Härsläppä, on syytä hakeutua juttusille potentiaalisen asiakkaan kanssa ja kysellä lisää asiakkaan toiminnasta. Härsläppää ehdotetaan sitten kun on varmistuttu, että sen hankkiminen on asiakkaan etu.

Myynnin taitoa tarvitaan myös asiakaskohtaamisten ulkopuolella. Myyntiä täytyy harjoittaa ihan kaikkialla, missä ei halua heittäytyä virran vietäväksi - omassa organisaatiossa, perhepiirissä, taloyhtiön kokouksessa tai vaikkapa vanhempainyhdistyksessä.

En ole myynnin ammattilainen, mutta olen rekrytoinnin ammattilainen. Rekrytointikin on myyntiä. En halua jättää rekrytointejamme vain sen varaan, mitä työpaikkailmoittelu tuottaa. Ilmoittelun lisäksi täytyy olla aktiivinen ja ottaa yhteyttä suoraan sellaisiin ihmisiin, joita halutaan rekrytoida. Minusta se ei ole noloa, se on hyvää asiakaspalvelua.

10.10.2011 | Minna Laurila:

Yritysten arvojen julkaiseminen on muodikasta. Monien yritysten arvot ovatkin kuin kopioita toinen toisistaan. Eri asia on, miten arvot näkyvät yrityksen toiminnassa ja onko johto oikeasti sitoutunut niiden toteuttamiseen. Arvoihinsa sitoutunut yritys pysähtyy säännöllisesti analysoimaan, toimiiko arvojensa mukaan ja mitä niiden edistämiseksi voitaisiin tehdä.

Maailma muuttuu, ja yritykset sen mukana. Siksi yrityksen täytyy olla myös valmis päivittämään arvojaan, jos ne eivät enää vastaa yrityksen ja sen sidosryhmien, kuten omistajien ja asiakkaiden tarpeita tai yrityksen visiota.

Parhaimmillaan yritys ei ainoastaan vie arvojaan henkilökunnan tietoisuuteen, vaan myös muiden sidosryhmien, kuten asiakkaiden, tietoisuuteen. Ideaalitilanteessa yritys jopa viittaa arvoihinsa kaikissa sopimuksissaan ja pyrkii sitouttamaan myös sopimuskumppaninsa niihin.

Yrityksen arvot luodaan yhdessä

Yrityksen arvot jäävät merkityksettömiksi, jos niiden täytäntöönpano laiminlyödään. Henkilökunnan osallistaminen yrityksen arvokeskusteluun onkin tästä syystä olennaisen tärkeää. Liiketoiminta kuitenkin muodostuu enemmän tai vähemmän yrityksen henkilökunnan toiminnasta.

Olen ollut urani aikana vetämässä yrityksen henkilökunnalle pidettyjä arvokoulutuksia, joissa on käyty läpi ensin yrityksen arvot ja mihin niillä pyritään. Arvoista on tilaisuudessa sen jälkeen keskusteltu vapaasti ja henkilökunta on saanut jakaa esimerkkejä käytännön teoista arvojen toteuttamisessa.

Sokerina pohjalla osallistujat ovat saaneet koulutuksessa pohtia myös omia henkilökohtaisia arvojaan ja jakaa ne muiden kanssa perusteluineen. Moni osallistuja on tullut kiittämään koulutuksen jälkeen siitä, että hänellä oli mahdollisuus ensimmäisen kerran elämässään pohtia omia henkilökohtaisia arvojaan, vieläpä ihan työajalla ja ohjatusti.

Sanoista tekoihin

Ihannetilanteessa tekoihin ja valintoihin elämässämme vaikuttavat omat henkilökohtaiset arvomme. Jos olemme sisäistäneet arvomme, osaamme punnita valintojamme niihin peilaten. Voimme kysyä itseltämme, miten ratkaisumme tukevat arvojamme ja ovatko ne arvojemme mukaisia. Jos huomaamme, ettemme toimikaan omien arvojemme mukaisesti, voimme muuttaa käytöstämme. Tällä tavalla voimme saavuttaa myös elämänhallinnan ja onnellisuuden.

Itselläni oli tilaisuus päivittää omia henkilökohtaisia arvojani ennen uuden työn aloittamista tänä syksynä. Huomasin, että omat jo viitisen vuotta omiksi arvoikseni tiedostamani onnellisuus ja oikeudenmukaisuus pätivät yhä. Ilokseni havaitsin myös, että olin tietoisesti tehnyt viime vuosina monia arvojani edistäviä ratkaisuja, joiden myötä tyytyväisyyteni elämääni oli lisääntynyt.

Jokaisen ihmisen kannattaisi järjestää itselleen kiireetön hetki, jolloin voisi pohtia omia arvojaan. Se kannattaa, sillä elämä on omissa käsissämme. Oletko sinä käynyt jo arvokeskustelun itsesi kanssa?

06.10.2011 | Maire Laitinen:

Joku aika sitten Fondian gaalaillassa katselin ihaillen Fondian upeita miehiä mustissa puvuissaan, solmio kaulassa. Joillakin oli frakki. Kerrassaan upeaa! Vastaus otsikossa esittämääni kysymykseen on, kyllä miehet ovat ihan mahtavan näköisiä tyylikkäissä puvuissaan. Vastaus ei kuitenkaan kerro sitä, mitä kysymyksellä tosiasiassa tarkoitetaan. Voivatko pelkästään upeat vaatteet tehdä miehestä tai naisesta luotettavan ja arvostettavan henkilön? Ihmisyyttä ja luotettavuutta arvioitavissa katsotaan aivan muita ominaisuuksia kuin pukeutumista.

Pukeutumiseen liittyy kuitenkin paljon asioita, jotka liittyvät toisten ihmisten arvostukseen, tilannetajuun ja muiden ihmisten huomioimiseen. Pelkästään pukeutumisesta puhuttaessa on todettava, että on parasta pukeutua tilanteen mukaan.

Jos on menossa marja- tai sienimetsään on aivan asianmukaista pukeutua verkkareihin ja kumisaappaisiin ja laittaa huivi tiukasti päähän, etteivät hirvikärpäset pääse hiuksiin. Golfkentälle voi laittaa sopivan pituiset shortsit ja kauluksellisen urheilupaidan. Kesämökillä jokainen voi pukeutua miten haluaa. Töissä mielestäni pukeutumiseen tulee kuitenkin kiinnittää huomiota.

Pukeutuminen osoittaa arvostusta

Siisti pukeutuminen ottaa huomioon muut ihmiset ja sillä voi myös viestittää itsestään hyvin paljon. Jokainen voi siis itse miettiä minkä kuvan haluaa itsestään antaa toisille ihmisille. Grace Kelly sanoi jo aikoinaan; ”pukeudun tyylikkäästi, koska se on kohteliaisuus muita kohtaan”. Eikä ajat siitä ole muuttuneet.

Muistan, kun pienenä maalaistyttönä lähdin äidin kanssa lähikaupunkiin, niin silloin puettiin paras kesämekko päälle ja jalkaan vedettiin valkeat polvisukat ja uudet kengät, joita ei käytetty juuri muutoin kuin koulun kevätjuhlissa. Kaupunkiin siis lähdettiin parhaissa vaatteissa.

Muistan myös kuinka seitsemän vuotta vanhempi sisareni aloitti 1960 –luvulla toimistotyön, ja silloin naiset eivät saaneet käyttää toimistossa pitkiä housuja ja muutenkin annettiin ohjeeksi, että pitää olla asiallisesti pukeutunut. Näillä elämänohjeilla varustettuna tulin aikanaan pääkaupunkiin ja toteutin jo lapsena opittuja pukeutumiskoodeja.

On tietysti ihan hyvä, että pukeutuminen on vapautunut ja lakitoimistossakin voi tehdä töitä farkut jalassa. Itsekin olen vapautunut naisjuristin 1980–luvun pukeutumistyylistä. Tuolloin kolmekymppisenä omistin useita erimallisia tummansinisiä jakkupukuja, joiden kanssa käytin useimmiten rusettikaulaista paitapuseroa tai valkeaa paitaa ja helmiä.

Pukeutuminen on viesti

Uskon kuitenkin, että liiketoiminnassa vaatteet ovat tärkeä viesti asiakkaille, yhteistyökumppaneille, työkavereille ja kaiken kaikkiaan kanssaihmisille. Työpaikan pukeutumisen tulisi tukea yrityksen valittua brändiä ja ulkoista kuvaa. Yritys voi hyvinkin antaa ainakin yleisluoteisia ohjeita koskien pukeutumista niin, että brändi ei vaarannu.

Fondialla on tyylikkään rento ja hauska sisutus ja yrityksemme antaa itsestään nuorekkaan, raikkaan ja iloisen kuvan. Siihen kuvaan sopii hyvin arkipukeutumisessa siistit farkut ja ainakin Fondia Cafessa tyylikäs pikkutakki. Fondia Cafe on tärkeä osa Fondia brändiä! Asiakastapaamisiinhan aina satsataan jokapäiväistä arkipukeutumista enemmän, ja Fondia Cafenhan me toivomme olevan kaiken aikaa täynnä ihania asiakkaita, joista pidämme konseptimme mukaan hyvää huolta.

Pukeutuminen viime kädessä on taitolaji ainakin silloin, jos haluaa tehdä siitä jazzahtavan; hauskaa ja fiksua sekä samanaikaisesti tyylikästä ja raikasta. Minua ei haittaa ollenkaan, jos Fondian upeat miehet pukeutuvat useammin tummiin pukuihin!

03.10.2011 | Kenneth Stenbäck:

Veitsenterävä sliipattu juristi repii oikeussalissa vastapuolensa palasiksi. Pala palalta hän murtaa vastustajansa ja tämän vaateet. Ryydittämällä esitystään vielä muutamalla nokkelalla prosessikikalla, hän voittaa juttunsa niin sanotusti 6-0. Tästä erinomaisuudestaan juristi lopuksi kuittaa partnereiden kiittelyn lisäksi miljoonapalkkion.

Edellä kuvattu tilanne vastaa todennäköisesti monen mielikuvaa oikeussaleissa esiintyvistä juristeista. Arkitodellisuus on kuitenkin aivan jotain muuta kuin mitä näemme amerikkalaisissa TV-sarjoissa. Elämä suomalaisissa oikeussaleissa ei ole lainkaan niin dramaattista kuin elokuvissa esitetään, eikä se ole sitä edes Amerikassa. Eikä tämä ole edes tavoiteltava asiaintila.

Juristin tehtävä on ratkaista konfikteja

Oikeussaleihin päätyvät erilaiset ihmisten väliset konfliktit. Silloinkin, kun oikeusjutun osapuolina ovat yhtiöt, on kyse ihmisten välisestä konfliktista.

Konfliktitilanteessa oikeassa olemisen pakkomielle on hyvin turmiollinen asenne. Lain käyttäminen tämän pakkomielteen toteuttamisen välineenä on harvoin, jos koskaan, kenenkään edun mukaista. Saatamme muodollisin juridisin perustein voittaa oikeusjutun, mutta olemmeko tosiasiassa voittaneet? Onko lopputulos siihen uhrattujen panosten arvoinen ja onko se meidän oman kokonaisetumme mukainen?

Inhimillisessä toiminnassa syntyy luonnonlain välttämättömyydellä konflikteja. Näiden konfliktien ratkaisemisessa juristeilla on usein merkittävä rooli. Mutta jos juristin johtoajatus on vain jutun voittaminen, saattaa hän jopa aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä päämiehelleen.

Kuinka juristi sitten voi olla parhaalla tavalla asiakkaansa tukena konfliktitilanteessa? Vastuuntuntoinen tapa lähestyä edessä olevaa konfliktia on perehtyä hyvin sekä ongelmaan että päämiehen tilanteeseen laajemmin. Sen jälkeen on analysoitava eri ratkaisumalleja ja niiden seurauksia päämiehelle. Tältä pohjalta juristi ja hänen päämiehensä luovat yhdessä strategian konfliktin ratkaisemiseksi.

Tässä strategiassa oikeudenkäynnin mahdollisuus on yksi huomioon otettava vaihtoehto, mutta miltei poikkeuksetta muut keinot ratkaista konflikti ovat parempia. Neuvottelustrategian luomisen perusta on määrittää sovinnon huonoin ja paras vaihtoehto. Valitun strategian mukaisesti haetaan neuvottelujen kautta määrätietoisesti ja ponnekkaasti sovintoratkaisua. Viimeiseen asti on yritettävä pitää ongelman ratkaisu omissa käsissä - silloin tiedetään mitä saadaan ja riidan aiheuttamat vahingot voidaan vielä hallita. Vasta kun tämä tie on käyty loppuun, on aika alkaa miettiä haastehakemuksen laatimista.

Laiha sovinto ja lihava riita

Myös oikeudenkäynnissä on strategia rakennettava tavalla, joka optimoi panostuksesta saatavissa olevan hyödyn. Keinot on mitoitettava ennen muuta jutun intressin ja saavutettavissa olevan hyödyn, päämiehen resurssien sekä jutun todennäköisen lopputuloksen pohjalta.

Vaikka neuvottelut eivät olisi johtaneet konfliktin ratkaisuun, on huolellisesti käydystä neuvotteluvaiheesta joka tapauksessa suuri hyöty oikeudenkäynnissäkin. Silloin osapuolet jo tuntevat toistensa argumentoinnin ja näytön sekä muut oikeudenkäynnin lopputulokseen keskeisesti vaikuttavat seikat. Näin he voivat sopeuttaa omat prosessitoimensa tämän mukaisesti. Oikeudenkäynnissä ei siis pitäisi tulla vastaan suuria yllätyksiä.

Niin sanotut vanhan kansan viisaudet pätevät sangen usein myös juridiikan maailmassa. Laiha sovinto on aina vain parempi kuin lihava riita. Oikeusjutuissa on lisäksi muistettava, että juttu on voitettu vasta sitten, kun rahat ovat voittaneen osapuolen tilillä.

01.10.2011 | Fondia vieraskynä: Jari Kolehmainen, Assidu

Johdetaanko teillä numeroita vai ihmisiä?

”Asento! – Lepo!” Siitä se lähtee - aamurutiinit armeijan kertauksissa. Mitäpä jos jokin aamu vetäisi vastaavan harjoitteen toimistolla? Kiusaus testata reaktiot on kutkuttava. Ei saattaisi mennä hymyillä läpi. Johtajilta odotetaan nykyään jotain aivan muuta työelämässä. Moninaisiin odotuksiin vastaaminen on harvalle simppeli juttu. Näin ollen esikuvia hyvästä johtajuudesta ei ole koskaan liikaa esillä.

”Ja ehkä liidaan, ja ehkä liidaan, ja ehkä liidaan tätä jengii – hei!”

Muistatteko otsikon sanojen Turo’s Hevi Geen biisin 80-luvulta?

Yrityksillä tuppaa olemaan keulakuvahahmo, joka vastaa yritystä koskevasta julkisesta kommentoinnista. Hahmo on siten vahvasti osa yrityksen brändiä. Isojen firmojen toimitusjohtajaa pidetäänkin koko organisaation visionäärinä ja motivaattorina. Ketkä kuitenkin käytännössä jalkauttavat yrityksen strategiaa? Suurissa firmoissa pätevä keskijohto ottaa pallon – pienemmissä firmoissa toteutuksestakin vastaavat usein toimitusjohtajat.

Virhe!

”Kerro tekemästäsi mokasta.” Näin pyydän usein, kun keskustelen uusien työnhakijoiden kanssa. Tuo ei ole kenellekään hauskaa. Ellei mokasta ole koitunut yllättävää hyötyä, on työnhakijoille vaikeaa kehua retostella omilla mokillaan. Kokeilkaa vaikka omissa palavereissanne! Ei löydy helposti vapaaehtoisia, vaikka houkuttelisi bonuksella. Kuitenkin virheistä opimme eniten, ja ne osoittavat riskinottokykyä ja erehtyväisyyttä – oman inhimillisyytemme. Inhimillistä tekijää on haasteellista poistaa prosessien hiomisellakaan, mutta täysin mahdotonta se on, jos emme tiedä, missä todennäköisesti voi mennä pieleen.

Kuulin, että Kansallinen epäonnistumisen päivää vietetään 13.10. Varsinkin suomalaiseen kansanmielenlaatuun tuntuu olevan sisäänrakennettua se, että epäonnistuminen on kiellettyä. Kansallinen epäonnistumisen päivä pyrkii muuttamaan tätä kansallista asennetta. Ja syytä onkin! Opimmeko virheistä, jos emme käsittele niitä? Käykö teidän organisaatiossa kömmellysten sattuessa niin, että etsitään ”syyllinen” ja unohdetaan asia?

Mistä on menestyvät johtajat tehty?

Inspiroiduin Jack Welchin kirjasta: Jack: Straight from the Gut, jossa General Electricin eläkkeellä oleva mahtijohtaja kertoo matkastaan jätin johtohahmoksi ja kunnioitettavasta kahden vuosikymmenen työrupeamastaan firman toimitusjohtajana.

Kirjassa sympaattinen johtohahmo kertoo yllättävän avoimesti myös mokistaan ja siitä, mitä hän niistä oppi. Jackin mukaan viimeinen asia, jota mokan myöntävä työntekijä tarvitsee on moitteet ja läksytys.

Menestyminen vaatii riskinottoa ja joskus epäonnistumisiakin.Pahimmillaan epäonnistumisen pelko voi estää menestymisen. Menestyvä organisaatio sallii epäonnistumisen.

Menestyksen Neljä E:tä

Jack Welch määritteli tiiminsä kanssa menestyneen johtajan rakennuspalikat: energy, energize, edge ja execute. Menestyvä johtaja on energinen ja energisoi muita ympärillään. Häneltä onnistuu nopeasti kovat kyllä/ei-päätökset. Näiden ominaisuuksien lisäksi menestyvä johtaja toteuttaa lupauksensa ja saavuttaa sovitut tavoitteet.

Tuo tavoite mielessä teimme Assidulla päätöksen järjestää ensi kertaa Menestyvä Johtaja -valinnan , jossa asiantuntijaraati palkitsee menestyksekkään liiketoimintajohtajan. Palkinnolla haluamme nostaa julkiseen keskusteluun henkilöstöjohtamisen taidot, jotka ovat strategian toteutuksen yksi keskeisimmistä elementeistä. Valinnalla ohjaamme myös huomion organisaation eri johtotasojen rooliin strategian toimeenpanossa. Toteutuksesta vastaa usein käytännössä pätevä keskijohto.

Ilmoittaminen on avattu!

Menestyvä Johtaja -ehdokasnimitys on avoinna. Jos te ette itse kerro, kuinka hyviä te olette – kukaan ei tiedä!

Ilmoita oma ehdokkaasi mukaan 31.10. mennessä.

Menestyvä Johtaja -valinta iskee palkitsemisten tiheään kenttään – vuosittain Suomessa palkitaan useita alansa superosaajaa. Lähdemme siitä tietoisina leikkiin mukaan. Haluamme osaltamme riskastuttaa tapahtumaformaattia ja nostaa menestyksen suomalaisen johtajuuden areenalle. Menestyvä Johtaja 2011 palkitaankin valokeilojen loisteessa Oskarikaalassa, jossa johtajuutta tarkastellaan värikkäästi useasta eri näkökulmasta.

Fondia on yhdessä Assidun, Sovelton ja Dextran kanssa toteuttamassa Menestyvä Johtaja -valintaa. Valinnan tulos julkistetaan tammikuussa 2012 tiloissamme pidettävässä Oskarikaala-kutsuvierastilaisuudessa.

Kirjoittaja on Assidu Finland Oy:n partner ja HR-liiketoiminnasta vastaava.

26.09.2011 | Timo Lappi:

Parin viikkoa sitten ilmestyneen Talouselämän artikkelissa kerrottiin kesähelteillä kasaan puristetusta Suominen Oyj:n yritysjärjestelystä. Projekti huipentui siihen, että lakitoimiston kesätyöläiset kävivät erikseen hakemassa papereihin hallituksen jäsenten allekirjoituksia Järvi-Suomesta ja saaristosta.

Palasin jälleen pohtimaan, pitääkö näin ihan oikeasti olla vielä 2010-luvulla.

Jäänne menneisyydestä

Mieleeni muistuu jo edesmenneen isoäitini kertoma tarina upporikkaasta ystävättärestään, jolla oli ongelma. Keväisin osinkojen irtoamisen aikaan ystävätär suuntasi aina Munkkiniemen Kansallis-Osake-Pankkiin, jossa pankinjohtaja päästi hänet holviin tallelokerolleen. Rouva alkoi leikata osakkeistaan osinkokuponkeja, ja joka kevät toistui aina sama draama: osakkeita ja osinkokuponkeja oli niin paljon, että ensin rouva sai saksista jännetupentulehduksen, mutta jatkoi kuitenkin uurastustaan, kunnes lopulta pyörtyi tunkkaiseen holviin.

Kuka meistä edelleen leikkaa osinkokuponkeja? Ei kukaan, sillä arvo-osuusjärjestelmä pitää huolen siitä, että osingot löytävät automaattisesti ja sähköisesti tiensä pankkitileilleen.

Miksi me sitten edelleen käsin allekirjoitamme sopimuspapereita ja pöytäkirjoja, vaikka tekniset ratkaisut sähköisiä allekirjoituksia varten ovat olleet olemassa jo hyvän aikaa?

Sähköiseen työskentelyyn on vielä matkaa

Kun aikaansa seuraavat ja edistykselliset yritykset neuvottelevat sopimuksia, ne käyttävät moderneja ryhmätyöohjelmistoja (collaboration software) aineiston kokoamiseen. Sopimusluonnokset pidetään yhteisessä tietoturvallisessa sähköisessä työtilassa, jossa osapuolet voivat työstää samoja dokumentteja vaikka yhtä aikaa, tai sitten niitä vaihdetaan salattuina sähköpostilla.

Mutta mitä tapahtuu, kun monta mapillista käsittävä sopimusaineisto on valmiina hyväksyttäväksi? Se tulostetaan, minkä jälkeen lakimiehet parafoivat sen eli merkitsevät nimikirjaimensa jokaisen sivun alalaitaan. Kun koko aineisto on parafoitu, niin osapuolet juhlallisesti allekirjoittavat paperit. Tämän jälkeen aineisto luonnollisestikin skannataan, jotta se on jälleen sähköisesti saatavilla. Koomista, eikö?

Ainut papereja edellyttävä vaihe oli sopimusten allekirjoittaminen. Lopuksi allekirjoitetut sopimukset sitten luonnollisestikin arkistoidaan arkistohuoneeseen, jossa ne vievät toimistotilasta kalliita neliöitä.

Mikä meitä vielä pidättelee?

Lainsäädäntö ei juuri aseta muotovaatimuksia yleisimmin allekirjoitettaville asiakirjoille, vaan lakinäkökulmasta ne voidaan vapaasti tehdä myös sähköisesti. Samoin sähköisiä allekirjoituksia ja varmenteita koskeva lainsäädäntö on ollut olemassa jo hyvän aikaa. Tietoturva- ja todistusvoimanäkökulmista sähköinen allekirjoitus pesee perinteisen mennen tullen. Ja markkinoilla on saatavilla useita mielenkiintoisia ja käteviä ratkaisuja sähköiseen allekirjoittamiseen.

Mikä meitä siis vielä pidättelee? Miksi haluamme tässä asiassa pitää kiinni vanhasta? Mitkä ovat sinun kokemuksesi?

Minä väitän, että seuraavien viiden vuoden aikana tulemme näkemään sähköisten allekirjoitusten läpimurron ja alamme oikeasti luopua papereiden allekirjoittamisesta. Sille, joka osoittaa minun olevan väärässä, tarjoan syyskuussa 2016 illallisen Ravintola Savoyssa. Ja lupaan laskua maksaessani ehdottaa tarjoilijalle, että PIN-koodin käyttämisen sijaan allekirjoittaisin luottokorttitositteen käsin. Epäilen, että tätä ei enää katsota hyvällä.

19.09.2011 | Arto Lindfors:

Viime viikkoina olemme saaneet lukea lehdistä Finavian erotetun toimitusjohtajan erokorvauksista ja niiden kohtuullisuudesta. Yleinen mielipide näyttää olevan se, että johtajien erokorvauksia ylipäätään pidetään kohtuuttomina.

Keskustelussa kohtuullisuudesta tai kohtuuttomuudessa usein unohtuu, ettei toimitusjohtajalla ole minkäänlaista irtisanomisturvaa. Toimitusjohtajasta eroon pääseminen on helppoa. Perusteeksi riittää, ettei toimitusjohtajan naama miellytä omistajaa tai hallitusta. Toimitusjohtaja saa yleensä putsata pöydän välittömästi enkä ole koskaan kuullut, että toimitusjohtaja olisi yrittänyt vaatia korvausta perusteettomasta irtisanomisesta oikeusteitse.

Entäpä jos joku yrittäisikin irtisanoa työntekijän asemassa olevan henkilön sillä perusteella, että työntekijä on hoitanut työnsä erinomaisesti mutta työntekijällä ja esimiehellä on mielipide-eroja tai henkilökemiat eivät toimi? Tuloksena olisi lähes varmasti kanne perusteettomasta irtisanomisesta, YT-menettelyn rikkomisesta ja ehkä päälle vielä syrjintäkanne.

Työntekijä on oikeutettu vähintään kolmen kuukauden ja maksimissaan 24 kuukauden palkkaa vastaavaan korvaukseen laittomasta irtisanomisesta. Jos kyseessä olisi luottamushenkilö, korvaus on 30 kuukauden palkkaa vastaava korvaus. YT-lain rikkomisesta tulee päälle vielä 31 570 euron korvaus ja kenties sakot työnantajalle.

Milloin erokorvaus?

Minulla ei ole minkäänlaista sisäpiirin tietoa Finavian toimitusjohtajan irtisanomisen perusteista, mutta lehdistä lukemani perusteella olisin melko varma, että jos Finavian toimitusjohtajaan olisi sovellettu työsopimuslain irtisanomisturvaa, irtisanominen olisi ollut laiton. Ja vielä sieltä törkeämmästä päästä. Tällöin toimitusjohtaja olisi ollut oikeutettu jopa 450.000 euron korvauksiin, jos hänen kuukausipalkkansa on ollut noin 18.500 euroa, kuten julkisuudessa on kerrottu.

Liikenneministeri Merja Kyllönen on julkisuudessa päivitellyt johtajien ylisuuria erorahoja ja todennut, että ” Kysymys on oikeudenmukaisuudesta, koska tavallisille työntekijöille ei Suomessa irtisanomisissa tarjoilla erokorvauksia.” Kehottaisin ministeriä kysymään avustajiltaan, miten asia todellisuudessa on. Jos työntekijä Suomessa erotettaisiin vastaavalla tavalla kuin toimitusjohtaja ministeriön ohjauksessa olevassa yhtiössä, työntekijälle olisi tiedossa erittäin suuret korvaukset.

Ministeri Kyllönen rinnastaa tuotannollis-taloudellisilla perusteilla tapahtuvan irtisanomisen ja työantajan yksipuolisen ilmoituksen perusteella tapahtuvan irtisanomisen toisiinsa.

On totta, ettei Suomessa makseta samanlaisia erokorvauksia tuotannollis-taloudellisissa irtisanomistapauksissa kuin monessa Euroopan maassa. Mutta ei toimitusjohtajallekaan erokorvausta makseta, jos hänen sopimuksensa päättyy yhtiön alasajoon tai konkurssiin tai toimitusjohtaja itse päättää lähteä yhtiöstä. Eikä myöskään siinä tilanteessa, että hän omalla menettelyllään syyllistyy niin vakavaan rikkeeseen, että työnantajalla on oikeus purkaa sopimus. Jos korvausta näissäkin tilanteessa maksetaan, on toimitusjohtajan sopimus huonosti laadittu.

Miksi erokorvaus?

Toimitusjohtajien erokorvaus on korvausta siitä, että toimitusjohtajalla ei ole minkäänlaista turvaa sopimuksen jatkuvuudelle. Lähtö voi tulla koska tahansa. Työntekijä sen sijaan voi luottaa, että jos hoitaa työnsä kunnolla, työsuhteen jatkuminen on melko varmaa.

Sen vuoksi mielestäni 12 kuukauden korvaus on kohtuullinen korvaus tästä epävarmuudesta. Erokorvaus on hinta siitä, että omistaja tai hallitus voi koska tahansa ja ilman perustetta irtisanoa sopimuksen. Kahdentoista kuukauden korvaus ei myöskään poikkea siitä, mitä tuomioistuimet tuomitsevat laittomista irtisanomisista työntekijöille. Julkisuudessa erokorvaukseen usein sekoitetaan irtisanomisajan palkka, vaikka juridisesti kyseessä on kaksi eri asiaa. Irtisanomisajan palkkaan on jokainen työntekijä oikeutettu, myös toimitusjohtaja.

Erokorvaukset määritellään lähes aina kuukausipalkan mukaan. Jos ministeri Kyllönen on sitä mieltä, että toimitusjohtajien erokorvaukset ovat kohtuuttomia, olisi syytä miettiä, ovatko maksetut kuukausipalkat kohtuullisia. Onko johtaja oikeasti kolme tai jopa kymmenen kertaa arvokkaampi yhtiölle kuin keskiverto työntekijä?

12.09.2011 | Janika Vilkman:

Suuret muutokset ja vieraat asiat usein pelottavat. Pelko kuuluu ihmisluonteeseen ja on tärkeä itsesuojelumekanismi. Joskus pelkäämme asioita kuitenkin turhaan.

Toistin nuorempana usean vuoden ajan, että en koskaan mene naimisiin. Kyse ei ollut siitä, että en olisi halunnut. Tarkoitukseni oli hieman kapinoida yhteiskuntaa vastaan, ja ehkä ajatus naimisiin menosta hieman pelottikin. No, ajat ja ajatukset muuttuvat ja pian koittaa kymmenes hääpäivämme.

Vielä viisi vuotta sitten sanoin usein, että en koskaan hanki lapsia. Kyse ei taaskaan ollut siitä, ettenkö olisi halunnut lapsia vaan enemmänkin siitä, että ajatus totaalisesta elämänmuutoksesta pelotti enkä uskonut osaavani olla äiti ja pitää huolta pienestä ihmisestä. Nyt iso pikkutyttömme täyttää pian kaksi vuotta ja vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä.

Vielä puolitoista vuotta sitten olin vannonut käsi sydämellä, että en ikinä ryhdy rakentamaan tai rakennuttamaan omaa taloa. Se olisi liian suuri haaste kiireisessä arjessa ja muutenkin erityisosaamista ja alan tuntemusta vaativa projekti. Ei juristista ole talonrakentajaksi, ajattelin pelokkaana. Nyt voin hymyssä suin todeta, että oma talo valmistuu jouluksi ja vielä suurelta osin omin hartiavoimin.

Reilun kolmenkymmen vuoden kokemuksen perusteella vedän siis seuraavat johtopäätökset: 1. Älä koskaan sano ”ei koskaan”, 2. Kyllä, minä pystyn. 3. Asiat eivät tapahdu itsestään.

Ole rohkea myös työelämässä

Nämä samat opit pätevät myös työelämässä. Törmäämme usein töissäkin uusiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin, joissa kyseenalaistamme helposti tietojemme ja taitojemme riittävyyden.

”Osaankohan mä nyt varmasti?”, ”Olenkohan mä lainkaan valmis ottamaan tällaista vastuuta harteilleni?” ja ”Entä jos kaikki menee pieleen?” ovat kysymyksiä, joita pyörittelemme aivan liian usein mielessämme ennen tarttumista uuteen mahdollisuuteen tai haasteeseen. Ripaus rohkeutta ja aikaansaava asenne vie kuitenkin pitkälle, ja usein huomaamme kykenevämme paljon suurempiin asioihin kuin uskalsimme edes haaveilla. Usein toteamme myös nauttivamme tilanteesta johon päädyimme, vaikka emme koskaan sitä olisi uskoneet.

Rohkeutta vaaditaan työelämässä myös siinä, että uskaltaa puuttua niihin asioihin, jotka omalla työpaikalla mättävät. Olen oppinut, että vaikealta tuntuvat asiat selviävät ja järjestyvät parhaiten, kun asialle tekee jotain ja yksinkertaisesta laittaa asian järjestymään.

Asia harvoin katoaa toivomalla tai voivottelemalla, joten se on parempi järjestää tekemällä. Usein vaikea asia osoittautuukin paljon helpommaksi, kuin olit ajatellut. Asian ratkaiseminen pitää vain potkaista liikkeelle. Hyväksi havaitsemani keino on ”tehotunti” eli tunnin rupeama, jonka aikana en anna itselleni lupaa hävetä tai pelätä mitään. Tämän tunnin aikana hoidan kaikki epämiellyttävät ja ehkä hieman pelottavatkin asiat, joita olen lykännyt. Lähes aina asiat hoituvatkin sujuvasti ja totean pelänneeni turhaan.

On ok mokata

Ja entä jos kaikki meneekin pieleen? Ei se mitään. Epäonnistumisissa on nimittäin se hyvä puoli, että ne opettavat ja tekevät meistä entistä fiksumpia. Eniten rohkeutta niin työ- kuin yksityiselämässä tarvitaankin juuri epäonnistumisten hyväksymisessä. Tässä piisaakin tekemistä.

Hyvä tapa aloittaa on ottaa osaa Kansalliseen Epäonnistumisen Päivään ja todeta edellä mainittujen ohjeiden lisäksi itselleen, että välillä on ok myös mokata – tärkeintä on olla rohkea ja yrittää.

05.09.2011 | Minna Peltonen:

On se kuulkaa merkillistä tämä naisen elämä. Keväällä pursuavat naistenlehdet vinkkejä siitä, miten päästä kesäksi bikinikuntoon ja syksyn tullen suunnataan puolestaan lenkkipoluille, jumppatunneille ja ties mihin kuntokouluihin, jotta kesäkilot karisevat. Järkevämpää tietenkin on huolehtia omasta terveydestä ennaltaehkäisevästi syömällä terveellisesti, liikkumalla säännöllisesti ja varmistamalla riittävä lepo tasaisesti koko vuoden ympäri.

Ryhtiliikkeen tarvetta löytyy myös muualta. Neuvon työssäni neuvon yrityksiä erityisesti kansainvälisen kaupan sopimusten tiimoilta ja olen huomannut yritysten sopimustoiminnassa tilaa kuntokoululle.

Me suomalaiset olemme edelleen varsin naiiveja ja luotamme herrasmiessopimuksiin. On aivan totta, että ilman luottamusta ei kannata sopimusta sopijakumppanin kanssa edes solmia, ja melko harvoin solmituista sopimuksista eskaloituu riitaisuuksia sopijakumppanin kanssa. Silloin, kun kärhämä kuitenkin syntyy, on yleensä kyse isoista rahoista. Pelissä voidaan menettää moninkertaisesti koko tehdyn kaupan katteet ja tietysti tulevaisuuden bisnes riitakumppanin kanssa.

Joissain tapauksissa yrityksessä ei edes mielletä tehtävän varsinaisia sopimuksia. Lähetetään vain tarjouksia, tilauksia ja tilausvahvistuksia. Sopimuksiahan tästä toiminnasta kuitenkin syntyy, mutta minkä sisältöisiä ja kenen ehdoin? Mitä ehtoja sovelletaan, kun myyjäyritys on oheistanut tarjoukseensa omat yleiset myyntiehtonsa ja ostaja tilaukseensa omat ostoehtonsa?

Sopimukset osa riskienhallintaa

Sopimustoiminnan tulisi olla osa yrityksen laatuajattelua ja riskienhallintaa. Hyvässä sopimuksessa on mietitty se kenelle, mitä, milloin ja miten toimitetaan sekä tärkeänä asiana myös kysymykset: entä ellei tai mitä jos kaikki ei menekään niin kuin on suunniteltu. Nuo jälkimmäiset kysymykset ovat muuten mielestäni syypäitä siihen, että meitä juristeja pidetään joskus työasioissa niin hankalina. Kysymme hankalia kysymyksiä ja kyseenalaistamme. Siitä saamme syyttää vain ja ainoastaan koulutuksemme aikana tehtyä lobotomiaa.

Tosiasia kuitenkin on, että sopimukset tehdään usein yksimielisinä ja niitä sovelletaan erimielisinä. Mitä paremmin pelisäännöt sovitaan osapuolten kesken ennakolta, sitä harvemmin edes syntyy riitaisuuksia, ja hyvässä sopimuksessa on tietysti myös riidanratkaisumekanismit mietittynä.

Melkeinpä pahin ajatusvirhe, minkä yrityksen edustaja voi tehdä, on mieltää sopimukset vain juristien asiaksi ja ”lakitekstiksi”. Jokaisella sopimusehdolla on kaupankäynnissä hintalappu, myös sillä ”sovellettava laki ja riidanratkaisu”-ehdolla.

Riskinotto kuuluu yritystoimintaan, mutta hallitusti ja tiedostetusti. Tee yrityksessäsi jo tänä syksynä sopimustoiminnan kuntokuuri ja pidä myös yllä hyvää kuntoa niin varmistat siltäkin osin yrityksesi kaupankäynnin kannattavuuden.

Menestyksekästä syksyä kuntoilun merkeissä!

29.08.2011 | Marika Aho-Nissinen:

”Tervetuloa uusi työntekijä! Jaaha, tuossa onkin jo jotakin odottamassa pöydälläsi. Aloita vaikka katsomalla noita papereita. Otetaan myöhemmin tänään lounas, nyt on pakko juosta tähän yhteen palaveriin!”. ”Joo, eipä tässä mitään”, ajattelee uusi työntekijä. Perehdytys olikin sitten tässä.

Monet meistä varmasti tunnistavat työhistoriansa ajalta samanlaisia kokemuksia olemattomasta perehdytyksestä uudessa työpaikassa. Toivottavasti näitä kauhuskenaarioita ei enää laajemmin ilmene, vaan perehdyttämisen arvo ymmärretään jo paremmin.

Ovatko arvot todellisuutta?

Perehdyttäminen kannattaisikin ottaa yrityksessä vakavasti ­ – yksinkertaisesti jo siitä syystä, että sana yrityksen suhtautumisesta uusiin työntekijöihin kiirii nopeasti. Perehdytyksellä on myös selkeä taloudellinen arvo. Hyvin perehdytetty työntekijä on varmasti sitoutuneempi työnantajaansa ja pääsee nopeammin ja tehokkaammin töidensä kimppuun.

Viime aikoina keskustelua on herättänyt paljon työnantajien harjoittama työnhakijoiden ”googlaus”. Mutta myös työnhakija voi googlata, ovatko yrityksen arvot sitä mitä todella kuvataan, mukaan lukien avoimuus, tiedon jakaminen ja jopa se kuuluisa uuden työntekijän perehdyttäminen. Vai onko kyseessä sittenkin yritys, jossa tiedon panttaaminen on perusajatus – organisaatio, jossa ”kukin oppikoon kantapään kautta” ja ”ei minuakaan kukaan aikoinaan perehdyttänyt” ovat osa arkipäivää.

Sarkasmia tai ei, mutta väitän, että näitäkin tapauksia vielä on olemassa. Olkaamme varuillamme – sosiaalinen media kantaa kyllä tehokkaasti kortensa kekoon.

Panosta perehdyttämiseen ja tarkista taitosi

Yksinkertaistettuna perehdyttämisessä on kyse tiedon jakamisesta ja siitä, miten tähän jakamiseen yhteisössä suhtaudutaan. Mikäli tiedon jakaminen törmää useasti esteisiin, joita ovat mm. ajankäyttö, palkitseminen, resurssit tai jopa tekijänoikeudelliset kysymykset, muodostuu lopulta melkoinen esterata, jossa uudet työntekijät kiemurtelevat. Selvää on, että tässä estejuoksussa voittajia ei ole.

Tiedon jakaminen voi olla myös näennäistä tai jopa pakolla ylhäältä ohjattua. Tämän päivän työyhteisössä pakottaminen ei kuitenkaan toimi. Aika on ajanut sen ohitse ja vuorovaikutus on tullut tilalle.

Työyhteisö toimii, jos ilmapiiri, avoimuus ja ihmisten välinen uskallus ovat todellisia arvoja. Sellaisia arvoja, jotka näkyvät ja kuuluvat sekä sanallisessa että sanattomassa viestinnässä ja vuorovaikutuksessa. Vain näiden arvojen kautta myös uusi työntekijä uskaltaa tuoda esiin omia ajatuksiaan - jopa kyseenalaistaa tai luoda jotakin uutta. Silloin on siirrytty pois tilanteesta, jossa pahimmillaan toimitaan vain mekaanisesti annettujen määräysten ja työohjeiden mukaisesti.

Samanaikaisesti yrityksen on myös huolehdittava, että kaikki yhteisön jäsenet omaavat riittävän taitotason käyttää kaikkia annettuja työvälineitä, perinteisiä ja sähköisiä, tiedon jakamiseen. Itse osallistuin juuri työnantajan järjestämään tilaisuuteen, jossa yhdessä laadittiin ”uusi opetussuunnitelma” siitä, mikä on minimitaso esimerkiksi sähköisten työvälineiden käytön osalta. Jos tietoa aktiivisesti jaetaan, lopputuloksena koko organisaatio hyötyy. Tieto on jalostunut matkalla.

Otetaan siis tiedon jakamisen haasteesta kiinni – ja eikun perehdyttämään!

22.08.2011 | Lena Ioka:

Mitä pelastaisit, jos kotisi olisi tulessa? Tämän kysymyksen pohtiminen herättää meidät helposti siihen, kuinka paljon tavaraa olemme ympärillemme haalineet.

Toimenkuvaani kuuluu yhtenä osana luovien tilojen ja tapahtumien suunnittelu, mistä syystä kerään ja varastoin huutokaupoista ja kirpputoreilta löytyneitä huonekaluja, rekvisiittaa ja muita eteeni osuvia aarteita, joita voisi joskus hyödyntää jossain. On hyvä asia tallettaa löydöt, varsinkin jos tavara menee kiertoon. Intohimoinen keräilyharrastukseni aiheuttaa kuitenkin välillä pientä ahdistusta. Vaatekaapissani roikkuu mm. vintage-hääpuku vuodelta 1959, vaikka en ole lähiaikoina menossa naimisiin.

Siksi havahduin ja innostuin luettuani Dave Brunon teoksen ” The 100 Thing Challenge ”, jonka keskeisin viesti oli, että määrittelemällä sata itselleen tärkeintä tavaraa ja luopumalla lopuista jokainen saa elämäänsä lisää fyysistä ja henkistä tilaa. Heräsin siihen ajatukseen, että ihminen tarvitsee hyvin vähän eikä suhtautumisemme materiaan pitäisi olla niin vakavaa.

Opi luopumaan turhasta

Suurimmalle osalle meistä pelkkä ajatus omaisuuden karsimisesta vain sataan tavaraan aiheuttaa päänsärkyä. Sadan esineen määrittelyssä auttaa alussa esitetty kysymys: Mitä pelastaisit, jos kotisi olisi tulessa? Näiden asioiden joukossa on tuskin aikojen saatossa saamasi ”anopinlahjat”, ne oudon väriset ja muotoiset maljakot ja kupukellot, jotka tupsahtavat pöydälle, vaikka nimenomaan kielsit kutsussa lahjat.

Krääsää voi myös karsia työpaikalla. Kuinka monta esinettä sinulla on työpöydälläsi? Omani näytti vielä hetki sitten kirpputorilta. Nykyaikana, kun suurin osa dokumenteista on mahdollista tallettaa ja käsitellä sähköisesti, meillä ei ole mitään tarvetta kasvattaa isoja paperipinoja pöydillämme. Töissä turhien paperinippujen lisäksi lähtöpassin saivat ensimmäisten joukossa myös erinäiset liikelahjat. Uskon, että voin elää ja tehdä töitäni aivan yhtä hyvin ilman kaikkia pöydälleni päätyneitä logollisia lippiksiä, sateenvarjoja, frisbeetä ja hiirimattoja.

Vastaan työssäni liikelahjojen ideoinnista ja kokemuksesta osaan sanoa, että oikeasti merkityksellisen lahjan löytäminen asiakkaalle on aika ajoin pulmallista, erityisesti jos kyseessä on suurempi joukko. Bulkkilahjan antaminen ei hyödytä kumpaakaan osapuolta. Jos lahja päätyy suoraan roskakoriin tai jää työpöydän laatikkoon pölyttymään, ei lahjan antajalle eikä saajalle tule hyvää mieltä ja lahjaan käytetty raha on mennyt hukkaan. Tästä syystä lahjan antajan tulisi aina miettiä, mikä juuri kyseistä asiakasta tuolla hetkellä ilahduttaisi. Välttämättä tämä ei ole mitään kosketeltavaa, vaan se voi olla myös palvelu.

Tavoitteena 100 asiaa

Brunon kirjasta oppimani hyvät ohjeet ovat: säilytä vain yksi muisto tietystä elämänvaiheesta, ihmisestä tai asiakkuudesta. Muistona lapsuudesta riittää se yksi itse-virkattu patakinnas tai liikelahjoista se oikeasti käyttämäsi logollinen termosmuki. Toinen ohje: säilytä oikeasti rakastamasi ja käyttökelpoiset asiat ja uskalla luopua kaikesta muusta krääsästä. Kun turha tavara ympäriltäsi häviää, huomaat pian, että on helpompi keskittyä ja panostaa niihin asioihin, jotka oikeasti merkitsevät – niin kotona kuin töissäkin.

Aikaisemmin olisin luultavasti jäänyt palavaan kotiini loukkuun, koska en olisi osannut päättää, mitä pelastaisin. Tänään en luultavasti nappaisi mukaan muuta kuin koirani, iPhonen sekä aamutakkini. En väitä, ettei minua harmittaisi, jos aarrevarastoni palaisi poroksi, mutta suhtautumiseni siihen ei ole enää niin vakavaa. Ja tavaraa saa aina lisää.

Mitä sinä pelastaisit?

15.08.2011 | Outi Kalska:

Syksy koittaa taas lämpimän ja aurinkoisen kesän jälkeen. Hyvin toiminut loma on täyttänyt akut ja rentouttanut mielen.

Kun palaamme pidemmän tauon jälkeen arkeen, tapahtuu uudistumisen ohella muutakin. Työpaikan ärsyttävät tai tylsät asiat, joihin oli ehtinyt turtua, nousevat taas pinnalle. Tyypillisesti yksi negatiivinen ajatus johtaa toiseen, ja työpaikan hyvät puolet unohtuvat. Vielä jos lähipiirissä yksi tai useampi vaihtaa työpaikkaa tai aloittaa uudet opinnot, voi kaverin innokkuus kääntää omat ajatukset entistä kielteisemmiksi. Pitäisikö minunkin vaihtaa?

Ongelmia on muuallakin

Työpaikan vaihtamisella pyritään usein systemaattisen urakehityksen ohella pääsemään eroon asioista, jotka eivät ole mielekkäitä. Riittävän pitkä rupeama samassa työpaikassa johtaa myös monella siihen, ettei jaksa enää ”taistella tuulimyllyjä vastaan”. Tuntuu helpommalta siirtyä vihreämmille nurmille. Samankaltaisiin ongelmiin voi kuitenkin törmätä myös uudessa työpaikassa.

Tietotyöntekijöinä tai asiantuntijoina saatamme olla yllättävänkin passiivisia oman urakehityksemme edistämisessä. Ensin ei tehdä mitään ja sitten kun muutosta aletaan yhtäkkiä kaivata, ei tyydytä mahdollisten epäkohtien käsittelyyn, vaan laitetaan koko työpaikka vaihtoon. Se on turhan raskas prosessi, joten miksemme pyrkisi pitämään kiinni nykyisen työpaikan hyvistä puolista ja kehittämään niitä osia, jotka eivät omasta mielestä toimi.

Syynä voi olla haluttomuus poistua omalta mukavuusalueelta. Epämukavuusalue kuulostaa – niin no – epämukavalta. Epämukavuusalueella oleskelu, oikeissa määrissä, voi kuitenkin olla ponnistuksen arvoinen. Tietoinen matkaaminen omalle epämukavuusalueelle kasvattaa ja rohkaisee toimimaan oman osaamisalueen reunoilla. Samalla kehittyvät työntekijän kyky oppia uutta, ratkaista ongelmia ja ottaa riskejä.

Älä pelkää pelkoa

Jos jokin asia samaan aikaan kiinnostaa ja pelottaa, kannattaa sitä kohti pyrkiä. Pelko takaa sen, että haastetta on riittävästi, ja oma kiinnostus puolestaan sen, että haasteisiin uskaltaa tarttua. Mitä muuta epämukavuusalueella oleskelu on kuin oman mukavuusalueen systemaattista laajentamista? Jokainen voi itse säädellä sitä, miten kauas mukavuusalueeltaan lähtee. Mitä useammin tämän askeleen rohkenee ottaa, sitä pidemmälle todennäköisesti uskaltaa harpata seuraavalla ja sitä seuraavalla kerralla.

Työnantaja todennäköisesti pitää rohkeita avauksia tekeviä työntekijöitä kiinnostavina resursseina, joille myös tarjotaan uusia haasteita kun niitä liiketoiminnan kehittyessä tulee vastaan. Näin voi itse vaikuttaa siihen, miten omat mahdollisuudet ja toiveet otetaan yrityksessä huomioon. Näin työnantajankaan ei välttämättä tarvitse aina palkata uutta, nollasta perehdytettävää henkilöä talon ulkopuolelta uuteen, avautuvaan tehtävään, vaan resurssi saattaa löytyä talon sisältä.

Työnantajasi ei kuitenkaan osaa lukea ajatuksiasi, joten avaa rohkeasti suusi ja kerro, miten pitkälle haluaisit loikata. Aina loikan ei tarvitse päätyä kilpailijalle. Fiksu työnantaja ymmärtää tämän.

08.08.2011 | Timo Lappi:

Menestyneillä yritysjohtajilla ja poliitikoilla on yksilöllisestä taustastaan ja erikoisosaamisestaan huolimatta yksi yhteinen piirre; kyky kertoa monimutkaisista asioista selkeällä tavalla ja siten, että ajatus tarttuu kuulijan mieleen.

Ärsyttävää näissä huippuviestijöissä on se, että he saavat sen vaikuttamaan helpolta ja vaivattomalta. Tätä se ei kuitenkaan ole - päivänvastoin. Onnistunut viestiminen vaatii jatkuvaa työtä ja ahkeraa harjoittelua. Tämä onkin hyvä uutinen meille ei-ihan-vielä-Steve-Jobseille siksi, että meidänkin on mahdollista oppia kertomaan asioista koskettavalla, vakuuttavalla ja ennen kaikkea tarttuvalla tavalla.

Tätä mieltä ovat myös amerikkalaisveljekset Chip ja Dan Heath, jotka tutkivat tarttuvaa viestintää erinomaisen tarttuvalla tavalla kirjassaan Made to Stick. Heidän mukaansa tarttuva viesti on yksinkertainen, yllättävä, konkreettinen, uskottava ja tunteisiin vetoava tarina. Kirjassaan Heathin veljekset antavat paremmaksi esiintyjäksi haluavalle lukuisia hyviä ohjeita ja havaintoja, joista kannattaa pitää mielessä ainakin nämä:

1. Yksinkertaisuus edellyttää kaiken turhan karsimista ja ydinviestin löytämistä.
2. Yllättävyys herättää vastaanottajan mielenkiinnon ja voi onnistua esimerkiksi uudella odotusarvot rikkovalla näkökulmalla.
3. Konkreettisuus auttaa ihmisiä muistamaan viestejä. Meidän on helpompi käsitellä konkreettisia kuin abstrakteja asioita.
4. Uskottavuutta voi tuoda arvostetuilla referensseillä, tutkimuksilla ja tilastoilla.
5. Tunteisiin vetoavuus on tarpeen, jotta myös vastaanottaja välittäisi asiastasi.
6. Tarinoihin on helppo eläytyä. Ja siksi ne myös muistetaan.

Jotta onnistuu viestinnässä, täytyy lisäksi onnistua välttämään ”tiedon kirous”. Kun ihminen tietää jotain, menettää hän samalla kykynsä samaistua niihin ihmisiin, joilla ei ole vastaavaa tietoa.

Tarttuvien viestien rakentaminen ei ole helppoa. Ei riitä, että kerrot asian. Viesti pitää muistaa suunnitella ja testata etukäteen. Onnistumisesi kuitenkin palkitaan sillä, että viestisi tarttuu vastaanottajiin. Vastaanottajat ymmärtävät ja muistavat viestisi. Eikä siinä vielä kaikki – saat myös liittolaisia viestintään, kun vastaanottajat alkavat itsekin levittää viestiäsi eteenpäin.

01.08.2011 | Marja Näsi:

Kesäloman jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä huomaavat varmasti monet meistä haaveilevansa jo seuraavasta lomasta. Uutta lomaa suunnittelevaa työntekijää voi kuitenkin hämmentää viimeaikaiset mediassa esitetyt ristiriitaiset suositukset loman ihannepituudesta.

Osa tutkijoista suosittelee yhtä pidempijaksoista lomaa vedoten siihen, että tällöin lomalainen pääsee kunnolla irti työasioista ja palautuminen on tehokkaampaa. Pitkänkin loman hyötyjen on kuitenkin toisissa tutkimuksissa todettu katoavan kuin tuhka tuuleen jo ensimmäisen työviikon kuluessa, mistä syystä työntekijöitä kehotetaan pilkkomaan lomansa pienempiin, esimerkiksi viikon mittaisiin pätkiin pitkin vuotta pidettäväksi.

Jos niin töissä kuin vapaa-ajalla mielii jaksaa mahdollisimman hyvin vuoden ympäri, niin kumpaa koulukuntaa työntekijän tulisi uskoa lomaansa suunnitellessa?

Panosta viikonloppuihin

Vaikka loma onkin ihanaa aikaa, väitän että kesälomaan ja sen tuomiin hyötyihin ladataan aivan kohtuuttoman suuria odotuksia. Tämä johtaa siihen, että elämme vain lomalla ja lomaa varten. Lopun osaa vuodesta painammekin sitten selkä kyyryssä duunia ja kyhjötämme illat kotona vanhoja lomakuvia selaillen.

Mielestäni ei ole mitään järkeä säästää kaikkia hauskoja asioita vain lomalle, olipa se sitten neljän viikon tai viikon mittainen. Suurimmalla osalla meistä on nimittäin joka viikko kaksi vapaapäivää, joiden aikana voi tehdä vuoden ympäri mitä siistimpiä juttuja, jotka antavat energiaa ja puhtia seuraavaan viikkoon. Miksi et siis unohtaisi kesälomaa hetkeksi ja keksisi sen sijaan jotain hauskaa tekemistä syksyn viikonlopuille? Saatat vielä yllättyä kuinka paljon kahden päivän aikana ehtii tekemään, kun vaan haluaa.

Iso kuva yksityiskohtia tärkeämpi

Monet meistä ovat varmasti kuulleet ravintoneuvojilta tutun ohjeen, jossa kehotetaan kiinnittämään mieluummin huomiota siihen mitä syömme uudenvuoden ja joulun välissä kuin siihen, mitä pistämme suuhumme joulun ja uudenvuoden välillä. Kaukaa haettua tai ei, niin samaa ajattelutapaa toivoisin näkeväni myös hyvinvointia ja työssä jaksamista koskevassa keskustelussa; tärkeämpää on panostaa siihen, kuinka hauskaa ja virkistävää elämämme on lomien välissä kuin itse lomalla.

Eri asia on, mistä löytää tarpeeksi mielikuvitusta keksiä jotain poikkeuksellisen hauskaa puuhaa sateiselle marraskuun sunnuntaille. Siihen asti; nautitaan täysillä auringosta ja valoisista illoista sekä viikonlopuista!

25.07.2011 | Mårten Janson:

Jokainen, joka ryhtyy rakentamaan tai edelleen kehittämään omaa yritystä yksin tai yhdessä yrittäjäporukan kanssa, on yrittäjä. Yrittäjyys on korvien välissä ja heijastaa asennetta, tahtotilaa ja uskallusta. Yrittäminen vaatii henkilöltä paljon enemmän kuin palkkatyö, mutta on myös antoisampaa, jos asenne on oikea - eikä toki liikevaihdon kasvu ja positiivisen tuloksen syntyminen ole mitenkään pahitteeksi tässä yhtälössä.

Suomen tulevaisuus riippuu meistä yrittäjistä ja siitä, että meitä jatkuvasti tulee lisää. Tämä ei kuitenkaan enää riitä, vaan yrittäjien täytyy myös onnistua menestyvien yritysten kehittämisessä, millä jatkossakin turvataan riittävä työllisyys, verotulojen kertymä ja oikeastaan koko hyvinvointivaltion tulevaisuus. Juhlapuheissa yrittäjiä kiitetään ja kannustetaan kilpaa, mutta talous- ja työvoimapoliittisesti meitä ruoskitaan valitettavan usein.

Tässä en aio kuitenkaan paneutua tähän sinänsä herkulliseen aiheeseen vaan pariin muuhun yrittäjyyteen liittyvään ajatukseen: sijoittaminen yrittäjään ja läheisiltä lainatun ajan takaisinmaksuun.

Kunto kehittyy palautumisvaiheessa

Olemme kaikki, poliitikot mukaan lukien, sitä mieltä, että menestyviä yrittäjiä kaivataan nyt entistä enemmän. Onnistuminen edellyttää monen eri tekijän positiivista summaa; yksi niistä on riittävä määrä hyviä yrittäjiä ja näiden jatkuva yrittäminen. Tarvitsemme niin sanottuja sarjayrittäjiä ja hyviä sellaisia. Tätä varten meidän on pakko sijoittaa näiden hyvien yrittäjien kehittymiseen ja jaksamiseen.

Työn tekemisen, onnistumisen ja epäonnistumisen lisäksi yksi kriittinen tekijä tässä yhtälössä on riittävän palautumisen varmistaminen. Kukaan meistä ei juokse maratonia toisensa perään vaan kuntomme kehittyy juuri palautumisvaiheessa. Yrittäjillä on joskus ajatus siitä, että oikea yrittäminen edellyttää työn tekemistä vuorokauden ympäri ja tauotta. Uskallan kuitenkin väittää, että teemme paljon parempaa tulosta jos välillä lepäämme, ajattelemme aivan muita asioita ja haemme inspiraatiota uusista lähteistä. Todennäköisesti prosessoimme samalla alitajunnassamme, mitä olemme tähän mennessä tehneet ja mitä voisimme tehdä paremmin. Tauko lisää luovuutta ja antaa lisävoimia yrittämiselle.

Myös lainattu aika tulee maksaa takaisin

Yrittäjä on keskimäärin kova tekemään työtä. Pitkät päivät johtuvat monesta eri syystä, ja syyt vaihtelevat yrityksen eri kehitysvaiheissa. Yritykseen panostetaan ja pyritään jatkuvasti varmistamaan riittävien tuotannontekijöiden, kuten työntekijöiden, rahan ja raaka-aineiden, saanti. Näiden lisäksi panostamme myös omaa aikaamme.

Mutta onko tämä vain meidän aikaamme? Ajan käsite on subjektiivinen ja fysiikan lakien mukainen, mutta yksittäisen ihmisen näkökulmasta aika on rajallinen tekijä, joka on sidottu sen käyttötarkoituksiin.

Elämme hyvin monessa ihmissuhteessa ja roolissa: avio- tai avopuoliso, vanhempi, isovanhempi, sukulainen, ystävä ja tuttu. Näiden suhteiden syntyminen ja olemassaolo asettaa myös velvoitteita. Emme voi yksin päättää ajankäytöstämme. Esimerkiksi liiton solmiminen edellyttää panostusta ja sen kehittämistä. Vanhemmaksi ryhtyminen luo kaikista voimakkaimmat velvoitteet, ja näitä ei voi eikä saa jatkuvasti ulkoistaa muiden intressiensä takia. Myös ystävyys- ja muut suhteet luovat odotuksia ja velvoitteita.

Mihin pyrin tällä kaikella? Väitän, että tekemällä paljon töitä lainaamme jatkuvasti aikaa kaikilta näiltä ihmissuhteilta. Yrittäjinä tiedämme, että lainat täytyy maksaa takaisin korolla. Jos epäonnistumme, suhteidemme velkojat hakevat suhteen konkurssiin.

Kehotankin sinua, hyvä yrittäjä, sijoittamaan itseesi ja kehittymään yrittäjänä. Vaadi itsellesi aikaa kehittyä ja palautua paremmaksi yrittäjäksi. Tämä on sekä sinun että koko yhteiskunnan intressissä. Pidä myös korvien välissä kirjaa siitä ajasta, mitä olet lainannut eri ihmissuhteista ja erityisesti omalta perheeltäsi. Lainat maksetaan takaisin. Tämä on kautta aikojen ollut meille suomalaisille kunnia-asia.

Allekirjoittanut yrittäjä on tällä hetkellä sapattivapaalla, kehittyy ja maksaa lainaa takaisin.

18.07.2011 | Nelli Vilkko:

”Nainen ei voi tietää, pitääkö hän mekosta ennen kuin on ostanut sen.” Näin lukee syntymäpäiväkortissa, jonka annoin vaatteita rakastavalle ystävälleni. Sanomassa on totuuden siemen ja selittänee myös, miksi eteisen lattialle kasaantuu lamaannuttavan usein aina vain uusia vaateketjujen muovikasseja.

Tavallaan ajatus pätee myös työpaikkoihin. Niitäkin pitäisi olla mahdollisuus testata, jotta löytää mieluisan. Trainee- eli harjoittelusopimuksissa opiskelijatyöntekijä ja työnantaja saavat määräajan kokeilla, miten yhteistyö heidän välillään luistaa. Vähän kuin avokaupassa, mutta suuremmalla luottamuksella ja sitoutumisella.

Vastavalmistuneen tulevaisuus näyttää nykyisin selkeämmältä

Koska työssä vietetään niin suuri osa elämästä, on tärkeää, että ihminen on töissä oikeassa paikassa. Oikeaa pitää saada etsiä. Samalla tavalla nykyään on, luojan kiitos, hyväksyttävää deittailla ennen kirkon varaamista. Entisaikoina eri vaihtoehtoja ei niin vain kokeiltu, vaan hynttyyt lyötiin yhteen sen samassa pitäjäpiirissä asuvan kanssa, joka vanhempien mielestä tuli nuhteettomasta perheestä ja jonka tilalla oli eniten hevosia.

Yhteiselo sitten toimi miten toimi, mutta siinä oli pysyttävä. Erään huonekalujätin vaihto- ja palautusoikeutta kuvaava mainoslause ”On OK muuttaa mieltänsä” olisi kuulostanut vähintäänkin absurdilta.

Eräs juristinainen muisteli minulle kerran, kuinka hänen aikanaan harjoittelumahdollisuuksia ei samalla tavalla ollut tarjolla. ”Valmistumisen jälkeen sain töitä pankista. Sille tielle sitten jäin, mikä on hassua, koska en ole koskaan ollut kiinnostunut rahoitusasioista.”

Enää vastavalmistunut ei joudu silmät sidottuina laittamaan nimeään vakituiseen työsopimukseen, vaan hänellä on jo opiskeluajalta kokemusta eri työmahdollisuuksista. Erilaisten työpaikkojen näkeminen auttaa ymmärtämään, minne oikeasti sopii, missä omat taidot ovat parhaassa käytössä ja missä palavin intohimo on mahdollista löytää.

Kumpikin osapuoli hyötyy

Trainee-jakso toimii niin opiskelijan kuin työnantajankin eduksi. Trainee-ohjelma tarjoaa yritykselle mahdollisuuden tutustua tulevaisuuden potentiaalisiin rekrytoitaviin ja antaa kuvan alan nuorison osaamisesta. Työnantajaa tietysti hyödyttää myös se, että yrityksen palvelukseen trainee-jakson jälkeen valikoituu sellaisia ihmisiä, jotka todistetusti sinne sopivat.

Opiskelija puolestaan tutustuu alansa asiantuntijoihin ja voi inspiroitua heidän työnkuvastaan. Hän saattaa vaivihkaa keksiä itselleen graduteeman tai kiinnostua jostakin aihealueesta niin, että päättää ottaa siitä syventäviä opintoja. Toisaalta opiskelijat myös voivat tuoda yritykseen uutta freesiä näkökulmaa tai uusinta akateemista tietoa – unohtamatta maistiaisia opiskelijaelämästä, -kulttuurista ja -huumorista.

Pari kuukautta voi olla liian vähän

Vaikka trainee-ohjelmat ovatkin yleistyneet, solmitaan harjoittelusopimukset usein turhan lyhyiksi; vain parin kuukauden mittaisiksi. Niin lyhyessä ajassa harjoittelija ei välttämättä pääse tutustumaan työyhteisöön kunnolla eikä tule myöskään tutuksi työnantajalle. Viimeisellä harjoitteluviikolla käytävillä ehkä vielä kysellään, että ”oliko meillä nykyään joku uusi trainee, vaaleat hiukset ponnarilla..?”

Vaikka trainee-suhde on määräaikainen, sen ei koskaan tarvitse toimia periaatteella ”no strings attached” eli ilman suurempia sitoumuksia. Traineita ilahduttaa päästä yhtä lailla mukaan palavereihin, koulutuksiin, virkistystapahtumiin ja jopa yrityskonseptin kehittämiseen. Fiksussa yrityksessä tehdään näin ja uskalletaan jakaa luottamuksellisia tietoja harjoittelijoillekin avoimesti – hehän todella kuuluvat taloon.

Jos trainee-suhde on ollut pitkä ja antoisa, sitä haikeampaa on jättää avainläpyskä pöydälle ja siivota työpiste määräajan päättyessä. Piristävä on kuitenkin tieto siitä, että jos harjoittelija on hoitanut tehtävänsä hyvin ja kumpikin sopimuspuoli on todennut yhteistyön toimivan, voivat tiet kohdata myöhemmin. Silloin pitkällekin tulevaisuuteen kestävän työsopimuksen voi kumpikin allekirjoittaa ilman käsien hikoilua.

11.07.2011 | Paula Stelander:

Olet tehnyt suunnitelmat. Ratkaisusi on yksinkertaisesti oikein. Se tukee strategiaa, tuottaa lisäarvoa asiakkaalle, säästää aikaa, vaivaa ja luontoa.

Näet jo kuinka hallituksen puheenjohtaja kiittelee sinua, saat näköispatsaan firman aulaan, torvisoittokunta pauhaa ja ilma on sakeana konfettisilppua, kun firma haluaa osoittaa kiitollisuuttaan sinulle.

Kiitokset eivät ole turhia. Olet ylittänyt itsesi, sillä laadit selkeät ohjeet miten tästedes tulee toimia. Laitoit ohjeet intranettiin ja varmistit viestin perillemenon laittamalla kaikille sähköpostilla linkin ohjeistukseen. Olet tehnyt työsi johtajana, kehittäjänä tai organisaation tukena.

Mallikkaan toimintasi perusteella voisit optimisesti odottaa näkeväsi ideasi päivänvalossa jo ensi viikolla. Sinuna en kuitenkaan pidättelisi hengitystäni, sillä todellisuus on toisenlainen.

Viisaus asuu implementoinnissa

Kahden kuukauden kuluttua havaitset tiimipalaverissa, ettei kukaan ole vienyt uudistustasi käytäntöön.

Veresi kuohahtaa turhautumisesta. ”Mikä tässä nyt oikein mättää!? Ettekö te lukeneet ohjeitani? Ettekö te tajua kuinka hyvä juttu tämä on!?”

Raivonpuuskasi jälkeen saatat oppia, että hyvin suunniteltu on vasta puoliksi tehty. Älykkäin tuntemani ihminen sanookin: ”Viisaus asuu implementoinnissa.”

Kun suunnitelmat ja ohjeet ovat valmiit, alkaa todellinen työ: ihmisten kohtaaminen, idean esittäminen ja perusteleminen, vastaväitteiden kuunteleminen ja esimerkillä asian todentaminen lukemattomia kertoja. Istut työntekijän viereen tai tartut puhelimeen ja johdattelet hänet henkilökohtaisesti askel askeleelta tekemään asian uudella tavalla.

Tätä työtä ei ole varaa väheksyä, sillä jos et onnistu perustelemaan ideaasi muille selkeästi ja innostavasti, jää se nimenomaan siksi, mitä on se on: ideaksi, josta ei koskaan jalostu muutosta.

”Mutta pitääkö uudistus selittää henkilökohtaisesti jokaiselle erikseen? Siihenhän menee ihan hirveästi aikaa!”, saattaa kärsimättömämpi ideanero tokaista.

No, sitä se johtaminen, kehittäminen ja tukeminen on. Ei kovin monimutkaista, vain ihan infernaalisen kovaa hommaa.

04.07.2011 | Janne Ala-Sippola:

Suomessa suosituin sosiaalisen median palvelu on Facebook, jota käyttää noin 1,7 miljoonaa suomalaista. Maailmanlaajuisesti käyttäjiä on noin 700 miljoonaa. Facebookissa vietetään maailmanlaajuisesti aikaa jo yli 23 miljardia minuuttia päivittäin, ja sen käytön jatkuva lisääntyminen on suoraan pois muusta internetin käytöstä .

Näyttäisi siltä, että Facebook on myös nakertanut Googlen vahvaa asemaa verkon käyttäjien keskuudessa viimeisen puolentoista vuoden aikana. Vastaiskuna Facebookille Google on lanseerannut hiljattain ”+1-painikkeen ”, joka toimii vastaavalla tavalla kuin Facebookin ”tykkää-painike”. Kesäkuun lopussa Google lanseerasi myös ”Google+”-palvelun , joka on suora kilpailija Facebookille.

Internet murroksessa

Internet-yhtiö Wetpaintin perustajan Ben Elowitzin mukaan internet on pirstoutumassa kahtia Facebook-keskeiseen sosiaaliseen verkkoon ja hakukonekeskeiseen dokumentti-verkkoon. Googlen maailmassa käyttäjä etsii tietoa hakusanoilla ja on kiinnostunut usein vain etsimästään asiasta. Sosiaalisen verkon maailma on äärimmäisen kytkeytynyt verkosto, jossa sosiaalisen verkoston jäsenet ovat vuorovaikutuksessa keskenään, tuottavat ja käyttävät sisältöä sekä ylläpitävät ihmisten välisiä suhteita.

Sosiaalinen media toimii monessa yrityksessä ainoastaan markkinoinnin ja viestinnän työkaluna . Jotkut yritykset ovat tehneet yksittäisiä sosiaalisen median kampanjoita, joista saatujen huonojen kokemusten jälkeen sosiaalisen median hyödyntäminen on jäänyt taka-alalle. Toinen peikko on ollut negatiivinen julkisuus ja pelko negatiivisesta palautteesta.

Ajatellaanpa asiaa hieman toisesta näkökulmasta. Voidaanko negatiivinen palaute välttää vaikenemalla tai piiloutumalla? Ei voida. Poissa silmistä, poissa mielestä ei toimi äärimmäisen kytkeytyneessä nyky-maailmassa , jossa palautetta voidaan antaa reaaliajassa esimerkiksi Twitterissä tai Facebookissa. Tämän seurauksena jokainen yritys on läsnä sosiaalisessa mediassa – halusi sitä tai ei.

Miten yritys voi hyödyntää sosiaalista mediaa?

Henkilökohtainen sähköpostiliikenne on siirtynyt yhä enemmän Facebookiin. Valokuvia ei lähetetä enää sähköpostilla tai kuljeteta muistitikuilla, vaan ne julkaistaan Facebookissa. Etuna tässä on se, että kaikki ystävät saavat samaan aikaan ja yleensä pian kuvien ottamisen jälkeen kuvat nähtäväkseen. Kuvia voi kommentoida ja kuviin voi merkitä kavereita.

Kuvien julkaisun myötä yhteinen matka tai muu kokemus tallentuu bittiavaruuteen ystävien saataville eikä hautaudu negatiivien mukana kirjahyllyn perimmäiseen laatikkoon. Facebook luo suoran yhteyden ystävien välille ja tarjoaa uuden kanavan jakaa yhteisiä hetkiä ja kokemuksia.

Usein kysytään, miten yritykset voivat hyödyntää sosiaalista mediaa? Sehän on päivänselvää: korvataan vain edellisestä esimerkistä "Facebook" sanalla "intra", "ystävä" sanalla "kollega" ja "kuva" sanalla "dokumentti" ja niin edelleen.

Sosiaaliset teknologiat tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia niille yrityksille, joilla on rohkeutta ja sisua ottaa niitä käyttöön. Kun yrityksissä tietoa ei tarvitse etsiä yksittäisistä sähköpostilaatikoista vaan se on yhteisessä järjestelmässä koko henkilökunnan saatavilla, on mahdollista saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä esimerkiksi vähentämällä tiedon etsimiseen kuluvaa aikaa.

Uusien toimintatapojen ja teknologioiden omaksuminen vie aikaa, mutta on välttämätöntä nyky-ajan työelämässä.

Suomalaisista jo 1,7 miljoonaa on Facebookissa. Alle 35-vuotiaista 80 % käyttää verkon sosiaalisen median palveluita, ja nopeimmin kasvava käyttäjäryhmä on yli 50-vuotiaat. Onko sinun yritykselläsi varaa jäädä sosiaalisen verkon ulkopuolelle?

27.6.2011 | Sami Savisalo:

Virtuaalisen omaisuuden anastaminen ei voi olla varkaus , katsoi Kouvolan hovioikeus tuomiossaan 10.3.2011. Tapauksessa oli pähkinänkuoressa kyse siitä, että 16-vuotias espoolaisnuorukainen oli varastanut Habbo-hotellista virtuaalisia huonekaluja 465 euron arvosta siirtämällä toisen käyttäjän hahmolle kuuluneet bittihuonekalut uhrin ulottumattomiin.

Hyvinkään käräjäoikeuden mielestä espoolaispoika syyllistyi näpistykseen. Kouvolan hovi taas katsoi, etteivät virtuaaliset huonekalut voi olla rikoslaissa tarkoitettua irtainta omaisuutta eikä niitä voida edes siihen rinnastaa. Kysymys on hovioikeuden mukaan aineettomasta omaisuudesta, jolla on taloudellinen arvo, mutta joka ei voi olla varkauden kohteena.

Hovioikeuden ratkaisu oli sinänsä linjassa sen kanssa, mitä lainsäätäjä on rikoslain esitöissä todennut: ”Varkaussäännöstä sovellettaessa irtaimeen omaisuuteen ei lueta niin sanottua aineetonta eli henkistä omaisuutta eikä myöskään niin sanottuja sähköisiä varoja”. Päinvastainen ratkaisu olisi ollut helposti rikosoikeuden kantavan periaatteen eli laillisuusperiaatteen vastainen. Eihän ketään voida tuomita rangaistukseen lain kirjaimen ulkopuolelta pelkän analogiapäätelmien perusteella.

Kysymys kuuluu kuitenkin, onko rikoslakimme auttamattoman vanha ja pitäisikö sitä päivittää vastaamaan paremmin tämän päivän arkea.

Virtuaalinen omaisuus roimassa kasvussa

Virtuaaliostoihin, kuten Habbo-hotellin bittihuonekaluihin, käytetään koko ajan enemmän oikeaa rahaa. Internetin trendeihin keskittynyt Inside Network arvioi, että virtuaalisten tavaroiden kauppa kasvaa tänä vuonna yksin Yhdysvalloissa lähes 1,5 miljardiin euroon.

Samaan aikaan eri yhteisöpalvelut tuovat käyttäjilleen virtuaalivaluuttoja, joista odotetaan täysin likvidejä kaupankäynnin välineitä sähköisiin kauppapaikkoihin. Pelkästään Facebookin credits  -virtuaalirahan on arvioitu muodostavan jo yli miljardin euron arvoisen bisneksen. Uusien ilmiöiden myötä myös niihin liittyvät lieveilmiöt saavat jalansijaa ja saattavat räjähtää käsiin, varsinkin jos lainsäädännöllinen tilanne on epäselvä.

Lain tulisi suojata myös virtuaalista omaisuutta

Mutta onko virtuaaliomaisuudessa tai virtuaalivaluutoissa kysymys lopulta mistään muusta kuin PayPalin kaltaisista maksuvälitysjärjestelmistä ja lainsäätäjämmekin tunnustamista sähköisistä varoista?

Yhteinen piirrehän näille kaikille on se, että kysymys on sähköisessä muodossa olevasta ja taloudellista arvoa omaavasta virtuaalisesta varallisuudesta, joka voi olla itsenäisenä kaupankäynnin kohteena tai sen välineenä. Kuten lainsäätäjä on rikoslain esitöissä todennut, tällaisten varojen oikeudeton siirtäminen omalle tilille voisi tulla rangaistavaksi olosuhteista riippuen joko petoksena tai kavalluksena. Heitänkin palloa esitutkintaviranomaisille ja syyttäjälaitokselle.

Olisiko hovioikeuden tuomion aiheuttamalta hämmennykseltä vältytty, jos rangaistusta Habbo-hotellin tapauksessa oltaisiinkin vaadittu petos- tai kavallusrikoksen eikä varkaustunnusmerkistön perusteella? Niin tai näin, väitän, että virtuaalivarallisuus tulee yleistymään pienessä ajassa ilmiömäisesti eivätkä tulevat sukupolvet koe ylipäänsä eroa käsin kosketeltavan tai virtuaalisen omaisuuden varallisuusarvojen välillä.

Oikeustilaa pitäisikin pystyä selkeyttämään tavalla tai toisella nopeasti, ettei yksi keskeinen elämänalue jää lainsäätäjän sateenvarjon ulkopuolelle ja johda anomaliaan.

20.06.2011 | Outi Kalska:

Taas on alkamassa sellainen palaveri. Odotettavissa on puolitoistatuntinen vänkäämistä ja kiistelyä, ja ulos tullaan puolin ja toisin hermot riekaleina itse asian junnatessa paikallaan.

Tuttu tunne? Minulle on, tai ainakin oli. Suorittamallani ryhmäviestinnän kurssilla sain kuitenkin ahaa-elämyksen. Opin, että konfliktit ovat – oikein käsiteltyinä – hyvä asia. Ai miten niin? No siten, että konflikti on erinomainen tapa saada ryhmän täysi potentiaali käyttöön.

Konflikti käsitetään usein win-lose-tilanteena, josta joku väistämättä poistuu häviäjänä. Koska kukaan ei halua olla häviäjä, taistelemme voittajan roolista. Konflikti voi kuitenkin olla positiivinen juttu, kun sen oivaltaa oikein.

Positiivinen konflikti

Konfliktista tulee tavoiteltava tilanne, jos ryhmän jäsenet saadaan rakentavalla tavalla ilmaisemaan erilaiset ajatuksensa käsiteltävästä asiasta. Jokaisella meistä on oma ainutlaatuinen taustansa, ja usein katsomme ja käsittelemme asioita eri lailla. Jos nämä erilaiset näkökulmat saadaan esiin, on ryhmällä käytössään laajempi perspektiivi kuin yhden henkilön näkemys. Päätöksenteosta tulee todennäköisemmin laadukkaampaa kuin tilanteessa, jossa vain asiasta samaa mieltä olevat jäsenet keskustelevat siitä.

Juju on siinä, miten erilaisia ajatuksia käsitellään.

Positiivinen vastaväite

Me kaikki tiedämme, että oman mielipiteen tai idean ilmaiseminen voi joskus olla pelottavaa. Emme aina kerro keskeneräisiksi kokemiamme ajatuksia, koska niistä tyypillisesti löydetään ensin huonot puolet. Spontaani idea ei ole valmis, mutta sen jalostaminen on ryhmässä paljon hedelmällisempää kuin yksin.

Ideaa hajottavan kritiikin sijaan voimme esittää tarkentavia lisäkysymyksiä ja pyrkiä jalostamaan toisen ajatusta eteenpäin käyttämällä positiivista vastaväitettä. Yksinkertainen ”kerro lisää” voi tuoda riittävän määrän lisätietoa, jotta ryhmä ymmärtää paremmin mistä ideassa on kysymys ja pystyy viemään ajatusta eteenpäin.

Pois poteroista

Miten meidät saataisiin pois sieltä omista poteroistamme, joihin usein vetäydymme hiomaan ideoitamme niin valmiiksi, ettei niihin pääse kukaan väliin antamaan omaa panostaan? Entä asennoitumaan armollisemmin toisten vinksahtaneilta kuulostaviin ideoihin?

Ehdotan, että seuraavan kerran kun kuulemme kummalliselta vaikuttavan ajatuksen, testaamme positiivisen vastaväitteen toimivuutta. ”Kerro lisää” on keskustelunavauksena neutraali. Idean esittäjälle ja kommentoijalle jää liikkumavaraa eikä työkaverin ideaa torpata kalkkiviivoille. Kukaan ei menetä kasvojaan ja jos päädytään yhteistuumin jättämään idea hautumaan jää päällimmäiseksi tunne, että sitä sentään käsiteltiin. Parhaimmillaan palaverin jälkeen voi huomata, että jotain uutta syntyi ’kuin itsestään’. Silloin konflikti – eri mielipiteiden esittäminen – on todennäköisesti ollut positiivista. Kumpaa teillä harrastetaan?

13.06.2011 | Jukka Tola:

Olin asentamassa puutarhakeinua kaverini mökillä. Touhukas kaverini kaivoi vajastaan yhdellä akulla varustetun akkuporakoneen, josta loppui virta ja lataamista piti odottaa, jotta työtä voitiin jatkaa.

Odottelu tuntui puuduttavalta, koska mielessä oli jo rentouttava hetki toimivassa keinussa. Otimme käyttöön sähköllä toimivan tavallisen porakoneen, jolla pääsimme jatkamaan työtä, mutta rikoimmekin tällä työkalulla ruuvinkannat.

Tämän jälkeen irrotimme ruuveja hohtimilla, ja osa ruuveista katkesi. Keskeytimme asennuksen, mutta jatkoimme mökkeilyä ilman keinua. Tällainen touhottaminen hävetti, mutta samalla muistutti, kuinka tärkeää oikeat ja toimivat työkalut ovat työn sujuvuudelle.

Tehokkuutta tietotekniikasta

Miten onkaan tietotyöläisen työkalujen laita? Liian usein törmäämme työpaikoilla tilanteeseen, jossa työn tekeminen ei vain tahdo onnistua huonojen tai väärien työkalujen takia. Harvoin kuitenkaan nousemme barrikadeille, vaan hyväksymme hiljaisesti meille annettuina tekijöinä hankalat tietojärjestelmät – niihin kun ei itse voi vaikuttaa sen jälkeen, kun t yönantaja tietoturvaan ja IT-politiikkaan vedoten julistaa yhteisesti ATK-osaston kanssa sovitut työvälineet työntekijän käyttöön.

Tietotekniikan pitäisi parantaa tuottavuutta ja lisätä tehokkuutta. Tehokkuus ja tuottavuus ovat kuitenkin sanoja, joiden merkitys on hämärtynyt puhuttaessa tietotekniikan hyödyistä. Tehokkuudella tarkoitetaan oikeiden asioiden tekemistä, oikeaan aikaan ja riittävän hyvin. Tuottavuus on tuotos- ja panosmäärän välinen suhde. Siis vähemmällä pitäisi saada enemmän aikaiseksi ja tehdä oikeita asioita eikä sortua perfektionismiin. Vastuu on työntekijällä, vaikka työnantaja vastaa työnteon edellytyksistä.

Sähköpostit ja monet muut erilaiset rinnakkain ja päällekkäin käytettävät ohjelmistot ovat lisänneet turhaa touhotusta. Saamme samassa ajassa vähemmän aikaiseksi. Joskus saattaa jopa käydä siten, että jotain tärkeämpää jää tekemättä, kun odotamme saapuvia viestejä ja touhotamme niiden perässä kuvitellen antavamme itsestämme tehokkaan kuvan.

Lisäksi tuottavuus heikkenee, kun työ keskeytyy riittävän monta kertaa ja ajatteluun tarvittava aikaa menee tietoteknisten apuvälineiden käyttöön ja valitettavan usein vielä hankalan käytön kanssa painiskeluun. Verkkoyhteys pätkii, ohjelmat kaatuvat ja tehty työ voi jopa kadota. Joskus työsopimuksessa kuvattu työaika ei riitäkään ja töitä on jatkettava kotona.

Asiantuntija ansaitsee arvoisensa työkalut

Aiemmin työpaikan tietotekniikkaa hyödynnettiin myös kotona. Nyt tilanne on kääntymässä päinvastoin. Jos työntekijä kokee välineet jäykiksi ja hankaliksi, alkaa omien, paremmaksi koettujen laitteiden salakuljetus työpaikoille. Puhutaan varjo-IT:stä, jonka seurauksena ihmiset joutuvat jopa rikkomaan sääntöjä tehdäkseen työnsä paremmin. On helpompi saada anteeksi kuin saada lupa.

Nuorempi sukupolvi, jota myös diginatiiveiksi kutsutaan, ei yksinkertaisesti suostu tekemään työtä huonoilla vehkeillä. Ikääntyneemmät saattavat joskus todeta tietotekniikan olevan nuorempien juttu, kun he jo niin pienestä pitäen ovat niillä pelanneet.

Aivot eivät kuitenkaan aseta mitään esteitä oppimiselle ikääntyessä. Ilokseni voin todeta, että esimerkiksi hallitustyötä tekevät eläkeläiset ovat olleet ensimmäisinä ottamassa käyttöön uusia toimintatapoja tehostavia palveluita ja työtä helpottavia työkaluja. Kun keski-ikäistyvät johtajat pyytävät assistenttejaan tulostamaan ja postittamaan heille kokousmateriaalin, lukevat seniorimmat jäsenet kokouksen aineistoja sujuvasti taulutietokoneiltaan. Asenne ratkaisee, tässäkin.

Työkalut joko auttavat saamaan asioita aikaiseksi tai hankaloittavat työntekoa merkittävästi. Huonoilla työvälineillä syntyy touhotusta mutta ei tuloksia. Ratkaisu ei ole tietoturvan ja estojen lisääminen. Oleellista on ratkaista työvälineiden käytettävyys- ja osaamisasiat ja antaa tietotyöläiselle arvoisensa työkalut.

06.06.2011 | Janika Vilkman:

Yrittäjä on oman yrityksensä ja sen liiketoiminnan paras asiantuntija. Yrittäjä on usein perustanut yrityksensä itse, kehittänyt tuotteet, luonut asiakas- ja kontaktiverkoston, johtanut henkilöstöä ja toiminut yrityksensä toimitusjohtajana. Yrittäjä on yrityksensä sydän ja aivot, joita ilman yritys ei toimisi.

Koska yrittäjä tuntee oman yrityksensä läpikotaisin, miksi hän tarvitsisi yrityskauppatilanteessa juristia? ”Juristithan vain hidastavat ja monimutkaistavat asioita ja usein estävät kauppojen tekemisen”. Näin saatetaan usein ajatella, mutta tässä muutama syy siihen, miksi juristista on yrittäjälle yrityskauppatilanteessa enemmän hyötyä kuin haittaa.

Aiesopimus ennakoi tulevaa

Yrityskauppatilanne on yrittäjälle usein uusi eikä vastaavasta tilanteesta ole aikaisempaa kokemusta. Yrittäjälle usein suurimpana yllätyksenä tulee se, miten paljon aikaa ja yrittäjän omaa kapasiteettia yrityskauppaprosessi vaatii. Yrittäjät tekevät usein ympäripyöreitä työpäiviä, eikä yrityksen toimintaa ymmärrettävästi haluta seisauttaa yrityskauppaprosessin ajaksi. Juristista onkin apua kaikissa yrityskauppaprosessin vaiheissa.

Yrityskauppaprosessi alkuvaiheessa laaditaan aiesopimus, jossa sovitaan yleensä yrityskaupan pääehdoista ja pyritään asettamaan kaupalle raamit. Aiesopimus on muutakin kuin vain sopimus aikomuksesta toteuttaa yrityskauppa. Hyvä juristi osaa jo aiesopimusvaiheessa ennakoida niitä asioita, joista tullaan myöhemmin vääntämään kättä ja ottaa nämä huomioon jo aiesopimusta tehtäessä.

Aiesopimuksen tekemisen jälkeen yrityskauppaprosessin seuraavassa vaiheessa tehdään usein yritystarkastus (due diligence), jossa ostaja tarkastaa kaupan kohteen. Tämä tarkastus vie paljon aikaa, sillä tarkastusta varten yrittäjän tulee usein koota yhtiön toimintaan liittyvä dokumentaatio ”aasta ööhön” ja antaa se ostajan tarkastettavaksi. Lisäksi yrittäjää ja yrityksen johtoa usein haastatellaan ja heille esitetään tarkastuksen aikana useita lisäkysymyksiä.

Tarkastuksen onnistuneessa ja sujuvassa läpiviennissä juristista on paljon apua: kokenut yrityskauppajuristi tietää, mitä yrittäjältä tarkastuksessa odotetaan ja miten tarkastuksessa tulee toimia, ja pystyy neuvomaan ja auttamaan yrittäjää tarkastusdokumentaation keräämisessä ja laatimisessa sekä olemaan tukena haastattelutilanteissa.

Vastuu ei lopu yrityskauppaan

Tarkastuksen jälkeen osapuolet alkavat yleensä neuvotella kauppakirjan ehdoista. Vaikka yrittäjällä on usein paljon kokemusta yrityksensä liiketoimintaan liittyvien sopimusten neuvottelemisesta, ei menestyminen oman alan neuvotteluissa kuitenkaan ole verrannollista menestykseen yrityskauppaneuvotteluissa.

Usein ostaja laatii ensimmäisen luonnoksen kauppakirjasta ja käyttää luonnoksen tekemiseen juristin apua. Tällöin myyjän juristi toimii myyjän parhaana edunvalvojana myyjän itsensä lisäksi. Vaikka kauppakirja vaikuttaisi yrittäjän mielestä ”normaalilta sopimukselta” on se kuitenkin hyvä käydä läpi juristin kanssa, jotta sopimuksen kaikki kohdat tulee varmasti ymmärrettyä oikein.

Ammattitaitoinen juristi auttaa osapuolia löytämään yhteisymmärryksen erimielisyyttä herättävissä asioissa ja osaa kirjata yhteisymmärryksen sopimukseen siten, että sopimus on reilu kummallekin osapuolelle. Lisäksi juristin on osattava laatia kauppakirja siten, että riski sen ehdoista riitelemiseen vuosien kuluttua on mahdollisimman pieni.

Kauppakirjan allekirjoituksin yrittäjä ei ainoastaan myy yritystään ja saa kauppahintaa vastineeksi, vaan hän sitoutuu vuosiksi eteenpäin vastaamaan siitä, että yrityksen toiminnassa ennen yrityskaupan toteuttamista ei ole tapahtunut mitään sellaista, mistä yritykselle tai sen uudelle omistajalle voisi yrityskaupan jälkeen aiheutua vahinkoa. Ammattitaitoinen juristi osaa mitoittaa vastuun oikein ja neuvotella reilut pelisäännöt ostajan kanssa, siten että yrittäjä ei sitoudu kohtuuttomaan tai liian raskaaseen vastuuseen kauppakirjan allekirjoittaessaan.

Juristi tukee ja motivoi

Kuten todettu, yrityskaupan tekeminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys loppuu usein kesken, kun ei tiedä mistä on kyse ja mihin ollaan menossa.

Hyvä juristi toimii yrittäjän tukena, motivoi yrittäjää ja vie prosessia aktiivisesti eteenpäin koko yrityskauppaprosessin ajan ja pyrkii kaikkia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen.

Vaikka yrittäjä on yrityksensä sydän, aivot ja muisti, hän ei useinkaan ole luonut yritystään täysin omin voimin ilman minkäänlaista apua. Siksi hänen ei kannata myöskään luopua yrityksestään yksin ilman minkäänlaista apua.

30.05.2011 | Timo Lappi:

Wikipedian mukaan tinkiminen on toimintaa, jossa ostaja ja myyjä neuvottelevat myytävän esineen tai palvelun hinnasta. Wikipedia kertoo myös, että länsimaissa tinkiminen on vähentynyt.

Useimmat meistä ajattelevat tinkimisen olevan fiksua. Näin ei kuitenkaan aina ole. Miksi?

Tinkimättömyys edistää menestystä

Jos olet ostamassa uutta asuntoa tai autoa, niin tinkiminen toki kannattaa. Mutta jos haluat luoda maailmaan jotain uutta, niin unohda tinkiminen ja ole tinkimätön. Tinkiä voi näet muustakin kuin hinnoista. Esimerkiksi laadusta ja periaatteista.

Laiskat ihmiset toimivat juuri väärin päin: eivät jaksa tinkiä hinnoista, mutta ovat valmiita tinkimään tekemisensä laadusta ja kunnianhimosta. Menestyminen sen sijaan edellyttää tinkimättömyyttä.

Kuvittelepa mielessäsi jokin menestynyt yritys. Miten kuvittelemasi yrityksen menestys on rakennettu?

Google ei ole tinkinyt hakukoneensa käytettävyydestä. Googlen etusivu olisi yksi maailman arvokkaimmista mainospaikoista, mutta se on edelleen tinkimättömästi puhdas.

McDonalds ei ole tinkinyt konseptistaan ja päätuotteistaan. Makutottumukset eri puolilla ovat hyvin erilaisia, mutta McDonalds hyvin samanlainen.

Extreme Duudsonit eivät ole tinkineet poikamaisesta hölmöilystä ja riskinotosta. Jo saavutettu menestys ja ehkä jossain vaiheessa koittava aikuistuminen voisivat jo väijyä jotakuta muuta, mutta Duudsonit näyttävät edelleen aidosti nauttivan tekemisistään.

Ole tinkimätön, älä jääräpää

Meillä suomalaisilla on hyvät lähtökohdat olla tinkimättömiä ja menestyä maailmalla. Kaikkihan tietävät suomalaisen sisun, joka on polttoainetta tinkimättömyydelle. Suomalaisella sisulla on kehitetty myös suosittu Angry Birds -peli, sillä Rovio Mobilekin tarvitsi vuosia ja kasapäin aiempia pelejä ennen varsinaista läpimurtoa.

Tinkimättömyys on vaikea laji. Yhdellä puolella vaanii keskinkertaisuus, toisella puolella jääräpäisyys.

Asioita ei kannata tinkimättömästi viedä väärään suuntaan, sillä tinkimättömyys ei ole asioiden jääräpäistä tekemistä, vaan ympäristön huomioimista, tarvittaessa suunnan muuttamista ja aina parhaisiin ratkaisuihin pyrkimistä. Esimerkiksi Nokia päätti luopua tulevissa älypuhelimissaan Symbian käyttöjärjestelmästä. Olisiko Symbianilla jatkaminen ollut tinkimättömyyttä vai jääräpäisyyttä?

Entä mistä sinä et ole valmis tinkimään?

23.05.2011 | Marja Näsi:

Jokainen meistä tunnistaa lähipiiristään ainakin muutaman suorittajan. Suorittaja rakastaa erilaisia to do -listoja ja täysiä kalentereita. Kiire ja siitä seuraava stressi on paras motivaattori, jonka avulla suorittaja kokee olevansa tarpeellinen, tehokas ja aikaansaava töissä. Hiljaiset hetket tylsistyttävät suorittajaa.

Taidan itsekin lukeutua heihin.

Mutta kuinkas käykään, kun suorittajan edessä häämöttää kesäloma ja neljä viikkoa ilman töitä? Monet odottavat lähestyvää taukoa innolla, mutta suorittajasta loma saattaa tuntua painostavalta. Kunnon suorittaja rupeaakin hyvissä ajoin tekemään kasapäin suunnitelmia lomaa varten.

Suorittaja elää suunnitelmista

Ennen kuin kesä on edes alkanut, on suorittajan suunnitelmissa käydä loman aikana ainakin Korkeasaaressa ja Lintsillä, pyöräillä Porvooseen, järjestää piknik tai puutarhajuhlat ystäville, ehtiä golfkentälle niin monta kertaa että kesäksi vuokrattu pelioikeus maksaa itsensä takaisin ja joku matkakin olisi toki kiva. Tämän lisäksi päiväretket ainakin Suomenlinnaan, Pihlajasaareen, Haltialaan, Mustion linnaan ja Tallinnaan on pakko mahduttaa mukaan lomakalenteriin. Niin ja ne kaksi mökkireissua, jotka sovittiin jo talvella kavereiden kanssa, jotta ne tulisivat varmasti tehtyä.

Ennen kun suorittaja ehtii edes tajuta, on hän sopinut lähes jokaiselle kesäloman päivälle mukavasti ohjelmaa ja kalenteri on taas täynnä merkintöjä. Huh. Nyt lomaa voikin ruveta odottamaan kauhun sijasta innolla.

Entä jos tekisit tänä kesänä toisin?

Vaikka olenkin yleensä sitä mieltä, että kukin tekee juuri niin kuin itse parhaaksi katsoo, suosittelisin kanssasuorittajiani kokeilemaan tai edes harkitsemaan toista lähestymistapaa häämöttävään kesälomaan.

Olin viime vuonna koko heinäkuun lomalla enkä yhtä viikonloppureissua lukuun ottamatta tehnyt mitään. Tai tein tietysti vaikka mitä, mutta spontaanisti ja ilman mittavia etukäteissuunnitelmia. Tuloksena oli elämäni ehdottomasti paras kesäloma. Tämä saattaa suorittajasta kuulostaa pöyristyttävältä. ”Siis sä olit vaan kotona koko loman?”, hän ihmettelee ja siirtää minut jo mielessään oudot ystäväni -listalle.

Opin kuitenkin, että mitä vähemmän tein suunnitelmia, sitä enemmän ehdin tehdä eri asioita loman aikana, kun en ollut sidottu mihinkään ennalta sovittuun aikatauluun. Uskallan myös väittää, että matkan varrella ystävieni kanssa keksityt ideat olivat myös huomattavasti hauskempia kuin etukäteen joskus lopputalvesta lukkoon lyödyt ja väkisin tehdyt suunnitelmat.

Ehkä tänä vuonna sinun, hyvä suorittaja, paras kesäsuunnitelmasi voisi olla se, että et tekisi suunnitelmia. Saatat vielä yllättyä, kuinka tehokas kesälomastasi tuleekaan. Niin ja jos se Suomenlinnan reissu on aivan pakko lyödä lukkoon jo nyt, niin mikset menisi sinne jo ensi viikonloppuna?

16.05.2011 | Marianne Saarikko-Janson:

Joskus keväällä 2003 ajatus iski minuun kuin salama. Suomeen tarvittaisiin uudenlainen toimija liikejuridiikan alalla ­ – sellainen, joka osaisi tuotteistaa palvelunsa tehokkaasti eikä pelkäisi hyödyntää nykyaikaisia IT-sovelluksia.

Hämmästelin alan neitseellisyyttä tällä saralla, enkä löytänyt järkevää selitystä sille, ettei kukaan ollut viitsinyt murtaa vanhoja perinteitä. En löytänyt kyseiselle puutteelle muuta selitystä kuin että lahjakkaat lakimiehenalut keskittyivät tyydyttämään kunnianhimoaan seuraamalla vanhojen potrettipartnereiden valmiiksi tallaamia polkuja.

Miksi yrittäminen on niin pelottavaa?

Entiset kollegat ja opiskelukaverit olivat poikkeuksetta innostuneita Fondian käynnistymisestä alkuvuodesta 2004. Pienessä huppelissa moni tunnustikin ihailevansa rohkeuttani tehdä jotain näin räväkkää – olinhan jättänyt potentiaalisesti hienon uran maineikkaassa asianajotoimistossa.

Hämmästelin heidän näkemyksiään: laajemmassa perspektiivissä rohkeuteni oli varsin vaatimatonta. Yrittäminen ei ole fyysisesti vaarallista (lukuun ottamatta mahdollisia stressisairauksia). Tämän lisäksi minulla oli myös hyvään työpaikkaan sijoitettu puoliso, joka takasi päivittäisen leipäni. Tajusin vähitellen, ettei kyseessä ollutkaan ensisijaisesti näiden riskien toteutumisen pelko. Pelottavin ajatus oli oman maineen mahdollinen tuhraantuminen epäonnistuneen hankkeen vuoksi.

Onko itsensä likoon laittaminen erityisesti asiantuntijoiden, kuten juristien, herkkä kohta? Onko niin, että nuori asiantuntija - selvitettyään pääsykokeet, punnerrettuaan tiilikiviteosten läpi, läpäistyään seulan unelmatyöpaikkaan, jopa luonnosteltuaan osakasputkisuunnitelman – ei uskalla riskeerata lähes varmaa menestyksen polkua kasvojen menettämisen pelossa? Onko niin, että korkea koulutus toimii tehokkaana yrittämisen rokotteena?

Asiantuntijan psyyken vaihtoehtoiskustannus on niin korkea, ettei tohdita ottaa selvää, olisiko yrittäjäpolusta tullut jotain. Yrittämisen rohkeudesta on huutava pula niiden joukossa, joilla olisi siihen varaa.

Yritys uhkaa keski-ikäistyä

Fondian seitsemänvuotisen olemassaolon aikana olen huomannut, ettei yrittämisen rohkeuden löytäminen kuitenkaan helpotu yrityksen kasvun myötä. Yrityksen psyyken vaihtoehtoiskustannus kasvaa vuosi vuodelta, ja samalla yritys uhkaa keski-ikäistyä. Jo hankittua mainetta ja menestystä ei haluta riskeerata ja varman päälle pelaaminen käy houkuttelevaksi.

” Kannattaako noin rohkeaa mainoskampanjaa sittenkään laittaa liikkeelle, ettei se vaan pelota konservatiivisempia asiakkaita?”, epäröi yrittäjä. Epävarmuutta levittävät virukset löytyvät sekä yrityksen ulkopuolelta, kollegoista että omasta hauraasta minuudesta. Joka aamu on katsottava peiliin ja toistettava: se mikä ei tapa, vahvistaa.

12.05.2011 | Maire Laitinen:

Olipa kerran nuori juristinainen, joka halusi muuttaa lakipalvelujen tarjontaa. Hänen mielestään erityisesti nuorten kasvuyritysten piti saada palvelua juristeilta, jotka ovat helposti lähestyttäviä ja mukavia, mutta kuitenkin osaavia. Asiansa osaavat yrityshenkiset juristit toisivat aloittavalle yrittäjälle hyviä neuvoja myös liiketoimintaan. Näin syntyi Fondian idea ja Fondia vuonna 2004.

Parin vuoden kuluttua mukaan tulivat jo lupaavan uran luoneet nuoret leijonat, ja yritys jatkoi kasvamistaan. Kaiken aikaa keskeisenä säilyi halu palvella yrityksiä asiantuntevasti, ilman turhaa pönötystä.

Vuoden 2008 alusta tiimi muutti pienestä ja hieman ahtaasta toimistosta Unioninkadulle, ja vappupilleihin puhaltaen nostettiin upea Fondian lippu korkealle salkoon toimiston terassilla. Toimisto oli ihanan raikkaasti väritetty ja muutenkin täynnä kivoja ideoita, joita saattoi ylpeänä esitellä vierailijoille. Avokonttorissa tunsi fantastisen työnteon fiiliksen, asiakkaiden määrä kasvoi ja kaikessa tekemisessä säilyi edelleen reipas palvelun henki.

Vuoden 2010 alusta vanhojen tilojen käydessä ahtaiksi oli mahtavaa muuttaa yhteen Helsingin kauniimmista taloista. Saatiin valtavasti tilaa sekä koko kaupungin paras vastaanottotila; Fondia Cafe!

Toivotamme tänään asiakkaamme ja mahdolliset tulevat asiakkaamme sydämellisesti tervetulleiksi kahvilaamme. Tarjoamme ihanan erilaisia kahveja ja muuta hyvää, mikä tekee Fondiasta erilaisen. Se on osa Fondian brändiä konkreettisena osoituksena asiakkaiden tärkeydestä. Tämä on sitä elämän ihanaa extraa, joka saa jokaisen arkipäivän tuntumaan juhlalta.

Me pidämme kiinni siitä hengestä ja niistä periaatteista, joita mielessä pitäen Fondian perustajat sen loivat. Asiakasprofiili on muuttunut, kehittynyt ja kasvanut, mutta tarjoamamme lakipalvelu pysyy businesslähtöisenä, ammattitaitoisena, reippaana ja tehokkaana ilman pönötystä.

Minusta tuntuu edelleen yhtä upealta kertoa lakipalveluistamme kuin aloittaessani myyntityön kolme vuotta sitten. Samalla nautin siitä, että koen palvelujemme kehittyvän, mutta ytimessä pysyy alkuperäinen raikkaus. Tunnen suurta ylpeyttä voidakseni esitellä palvelujamme, jotka kertovat tarinaamme!

09.05.2011 | Ilari Lundqvist:

Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon kuuluu julkisen sektorin ylläpitämä tai rahoittama lasten päivähoito ja julkisin varoin tuetut pitkät vanhempainvapaat. Suomen erityispiirteenä on lisäksi verovaroin tuettu lasten kotihoidon tuki niille vanhemmille, joiden alle 3-vuotiaat lapset eivät ole kunnallisessa päivähoidossa.

Toinen suomalainen erikoisuus on perhevapaan vuoksi työstä poissa olevien isien muita Pohjoismaita selvästi pienempi osuus. Tampereen yliopiston tasa-arvotiedon keskus tietää kertoa, että vuonna 2009 suomalaisisät käyttivät alle 7 % kaikista korvatuista vanhempainrahapäivistä, kun vastaava osuus Norjassa oli 11,6 %, Ruotsissa 23,1 % ja Islannissa peräti 33,9 %. Kotihoidon tuen saajista miehien osuus on tätäkin pienempi, vain 5,1 %.

Merkittävin syy alhaisiin osuuksiin on se, että vain harva isä (vuonna 2009 alle 2 %) jää pitkälle, yli 100 päivän pituiselle vanhempainvapaalle.

Perhevapaiden kustannukset jakaantuvat epätasaisesti

Työstä poissaolon epätasaisella sukupuolijakaumalla on yritystaloudellinen ja sitä kautta myös kansantaloudellinen merkitys. Perhevapaista aiheutuu työnantajalle monenlaisia kustannuksia: töiden uudelleen organisoiminen, sijaisten rekrytointi, äitiyteen mahdollisesti liittyvien sairauslomien kustannukset sekä vapaan ajalta maksettavat mahdolliset palkkakustannukset siltä osin kuin Kelan päiväraha ei niitä kata.

Yrittäjänaisten keskusliiton arvion mukaan yksi vauva maksaakin tällä hetkellä äidin työnantajalle keskimäärin 12 000 euroa. Lisäksi työhön paluun jälkeen lasta kotona hoitaneelle vanhemmalle – joka siis lähes aina on äiti – kertyy usein enemmän sairaan lapsen hoitoon liittyviä poissaoloja. Voikin kysyä, onko oikein että naisvaltaisten alojen työnantajat, joista monet ovat pienyrittäjiä, kantavat valtaosan vanhemmuuteen ja lasten hoitamiseen liittyvistä kustannuksista.

Kustannusten lisäksi epätasaisella sukupuolijakaumalla on merkitystä myös tasa-arvon kannalta. Työnantajalle aiheutuvat kulut ehkäisevät naisten palkkausta vakituisiin työsuhteisiin (ns. äitiriski). Pätkätyöllistyminen ja naisten pidemmät kotonaoloajat taas antavat miehille selvän etulyöntiaseman ura- ja palkkakehityksessä.. Isien vanhempainvapaiden käytön lisäämisellä lähemmäs pohjoismaisia tasoja olisikin sekä sukupuolten välistä tasa-arvoa että työnantajien yhdenvertaisuutta ja yritystoiminnan edellytyksiä parantava vaikutus.

Miksi isät jäävät niin harvoin kotiin?

Mistä sitten johtuu, että niin harva suomalaisisä jää kotiin hoitamaan lapsia? On vaikea uskoa, että suomalaisisät olisivat ruotsalaisia tai islantilaisia kollegoitaan ratkaisevasti haluttomampia jäämään kotiin vaihtamaan vaippoja, tai että he pelkäisivät joutuvansa esimiestensä tai työympäristönsä kielteisten asenteiden kohteeksi ­ – tai että lastenhoito onnistuisi suomalaisnaisilta jotenkin geneettisesti luontaisemmin.

Kenties onkin niin, että yhteiskunnan tukimuodoilla on ratkaiseva ohjaava vaikutus. Islannissa käytössä on ns. 6+6+6 -malli, jossa vanhemmat voivat kummallekin kiintiöidyn kuuden kuukauden vanhempainvapaan lisäksi päättää keskenään vielä yhden kuuden kuukauden jakson jakamisesta. Malliin siirryttiin kertaheitolla vuonna 2003, jonka jälkeen isien osuus vanhempainvapaiden käytössä on noussut nykyiseen kolmannekseen vuoden 2000 reilusta kolmesta prosentista.

Sosiaali- ja terveysministeriön vanhempainvapaatyöryhmä päätyi äskettäin ehdottamaan kolmea vaihtoehtoa vaikeaselkoisen perhevapaajärjestelmän uudistamiseksi. Eräs ehdotuksista on juuri 6+6+6 -malli, joka on perheiden sisäisen työnjaon kannalta neutraali, mutta mahdollistaa silti vapaiden räätälöinnin kunkin perheen tilanteen ja tarpeiden mukaan.

Olisiko siis Suomessakin aika jo kypsä luopumiselle yhteiskunnan varoilla tuetusta rakenteellisesta epätasa-arvosta? Toki perheet voisivat perhevapaiden tukemiseen valittavasta mallista riippumatta edelleen järjestää lastenhoidon haluamallaan tavalla, mutta siltä osin kuin yhteiskunta sitä rahoittaisi, oikeus ja velvollisuus osallistua lasten hoitoon kotona kuuluisivat yhtäläisesti isälle ja äidille.

Epäilemättä myös työnantajat voivat omalta osaltaan vaikuttaa tasa-arvoisen työpaikkakulttuurin syntymiseen, jossa isän jääminen vanhempainvapaalle on yhtä luonnollista ja helppoa kuin äidin. Tällöin esimerkiksi molemmille vanhemmille tulisi maksaa mahdollinen perhevapaa-ajan täysi palkka yhtä pitkältä ajalta. Työnantajan henkilöstöpolitiikkaan tulisi myös kuulua perhetilanteen ja perhevapaiden käyttämisen aktiivinen huomioiminen työtehtävä- ja ura-asioissa riippumatta työntekijän sukupuolesta.

02.05.2011 | Hannu Partanen:

Paikkatietojen kerääminen on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua. Erityisesti Apple ja Google ovat olleet valokeilassa Locationgateksikin ristityssä paikkatietokeskustelussa, jossa Apple on vastikään myös haastettu oikeuteen .

Keskustelu on herättänyt myös useamman tietosuojaviranomaistahon mielenkiinnon eri puolilla maailmaa. Locationgate-keskustelun ytimessä on pyörinyt ennen kaikkea kysymys siitä, toteutuuko eri älypuhelinten paikkatietojen kerääminen sellaisessa järjestyksessä, johon käyttäjä on suostunut.

Paikkatietojen hyödyntämisessä on mahdollisuuksia moneen, mutta niiden joutuminen vääriin käsiin on myös samalla merkittävä tietoturvauhka. Paikkatiedot voivat nimittäin kertoa hyvinkin paljon siitä henkilöstä, joka niiden perusteella on tunnistettavissa. Kuinka moni haluaisi itse sitä tietämättään kertoa tuntemattomille tahoille kaikki ne hetket, joina oma koti on tyhjänä?

Pohdi ensin, miksi paikantamista tarvitaan

Työpaikalla lähtökohta paikkatietojen keräämiseksi on Suomessa yksinkertainen: työntekijää ei saa paikantaa salaa. Paikantamiseen tarvitaan siis lähtökohtaisesti työntekijän suostumus, jotta siihen voidaan ryhtyä.

Yksinkertaisen lähtökohdan ohella työnantajan pohdittavaksi marssii myös vino pino jatkokysymyksiä. Paikantamisen on ensinnäkin oltava työsuhteen kannalta välittömästi tarpeellista, jotta siihen voidaan ryhtyä. Näin ollen ennen paikantamispalvelun käyttöön ottoa on työpaikalla syytä pohtia, onko paikkatietojen kerääminen kyseisessä tilanteessa riittävän perusteltua ja voidaanko esimerkiksi samaan tavoitteeseen päästä muilla keinoilla, jotka eivät rasita työntekijän yksityisyyttä yhtä paljon kuin paikantaminen.

Jos paikantamisen pohjimmaisena tarkoituksena on vaikkapa kuljetettavan rahdin sijainnin valvonta, voidaan tavoitteeseen todennäköisesti päästä myös paikantamalla kyseessä oleva rahti sitä kuljettavan työntekijän sijasta. Esineitä koskeviin paikkatietoihin ei nimittäin sovelleta paikantamista koskevia säännöksiä niin kauan, kun niitä ei voida liittää tiettyyn työntekijään.

Mikäli tietty työntekijä voidaan välillisesti tunnistaa kerättävien paikkatietojen perusteella, on tilanne kuitenkin eri. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun työnantaja paikantaa ajoneuvojaan, ja yksittäinen ajoneuvon kuljettaja on tunnistettavissa työnantajan ajoneuvon paikkatietoja ja työvuorolistoja vertailemalla. Tätä kutsutaan työntekijän välilliseksi paikantamiseksi .

Välillisen paikantamisen lisäksi työntekijä voidaan paikantaa nimenomaisesti osoittamalla tälle tietty paikannuslaite tai – mitä yleisimmin – hyödyntämällä työntekijän matkapuhelinta. Tällöin on kyse välittömästä paikantamisesta. Välittömän paikantamisen edellytyksiä tulee arvioida jokaisen työntekijän kohdalla erikseen. Välittömässä paikantamisessa on lisäksi huolehdittava siitä, että työntekijällä on mahdollisuus kytkeä matkapuhelimen paikannus pois päältä esimerkiksi työajan ulkopuolella tai tauon aikana.

Yhteistoimintamenettelyn kiemurat paikantamisessa

Välillinen ja välitön paikantaminen on lähtökohtaisesti aina teknisin menetelmin tapahtuvaa valvontaa, jonka käyttöönotto edellyttää lisäksi yhteistoimintamenettelyä työpaikalla. On myös syytä pitää mielessä, että yhteistoimintamenettelyssä ei voida edes työntekijöiden suostumuksella sopia paikkatietojen keräämisestä, mikäli niiden kerääminen ei muuten ole perusteltua.

Ennen kaikkea työntekijän paikantamisessa on kyse tarpeellisuusharkinnasta. Tietosuojaongelman ratkaisemisessa joudutaan sovittamaan yhteen yhtäältä työnantajan tarve saada käyttöönsä työntekijöiden henkilötietoja ja toisaalta työntekijöiden tarve suojata omia henkilötietojaan.

Paikannuspalveluiden käyttöönottoa harkittaessa onkin hyvä aluksi pohtia sitä, miksi paikantamista ollaan ylipäätään harkitsemassa työpaikalla.

26.04.2011 | Lotta Vänskä & Hilla Polvinen:

Henkilökunnan kahvitaukoa voi käyttää kuvastimena työpaikalla vallitsevasta ilmapiiristä, työntekijöiden hyvinvoinnista ja yhteishengestä. Kahvitauon puuttuminen voi myös kieliä työyhteisössä piilevistä ongelmista. Jos työntekijät tekevät työtä yksinään, juovat kahvikupposensa työpöytänsä ääressä eivätkä halua ”tuhlata” aikaa työkavereiden kanssa jutusteluun, pidemmän päälle myös tavoiteltu tehokkuus voi kärsiä.

Kahvitauot antavat jaksamisen kannalta tärkeitä hengähdystaukoja työnteon lomaan ja lisäävät asiantuntijoiden mukaan myös tehokkuutta ja tiedon jakamista. Kahvipaussit nostattavat myös yhteishenkeä, lisäävät luottamusta kollegoihin ja tekevät työympäristöstä mukavamman paikan viettää jopa kolmasosa aikuiselämästään. Paraskaan ravihevonen ei juokse loputtomiin ilman hierontaa ja lepoa.

Tärkeät tauot

Liian kauan on puhuttu siitä, kuinka kahvitauko pysäyttää tehtaat ja työnteon kahdesta kolmeen kertaan päivässä ja maksaa yhteiskunnalle maltaita. Työpaikkojen ilmapiiri on kokenut suuria mullistuksia 80-90-luvulta tähän päivään asti.

Ensin elettiin keskellä kiireisiä nousukauden vuosia: yrityksillä riitti töitä, kiirettä ja rahaa. Sitten koitti lama, joka vaati työnantajien ja työntekijöiden jaksamiselta paljon. Irtisanomiset kiristivät henkilösuhteita, ja työelämään jääneet koettivat selvitä epävarmassa tilanteessa. Nyt nousuvuodet lisäävät jälleen töitä, mutta työntekijöiden määrä ei seuraa perässä. Siksi onkin erityisen tärkeää, että taukojen ja levon merkitys otetaan työelämässä huomioon.

Kahvitauko kunniaan

Hyvä työnantaja ymmärtää kahvihetkien merkityksen, ja tarjoaa niihin puitteet. Hyvässä työpaikassa kahvihuone tai kahvila on parhaimmillaan yrityksen sydän, joka sykkii eloisasti työelämän tahdissa ja pitää niin työntekijät kuin asiakkaat fyysisesti ja henkisesti voimissaan.

Iloinen puheensorina täyttää kahvihuoneen, kun kaikki kokoontuvat vaihtamaan kuulumisia, siemailemaan kupillista höyryävän kuumaa kahvia ja nauttimaan toistensa seurasta. Hyvässä työpaikassa tiedetään, että ravihevonen on sitä menestyksekkäämpi, mitä enemmän se saa hengähtää lajitoveriensa kanssa ja mitä useammin se pääsee irtaantumaan työelämän virrasta.

Vaikka monilla aloilla lakisääteisiä kahvitaukoja ei tunneta, voi yritys itse päättää miten keskeiseksi ja hyväksyttäväksi osaksi yrityskulttuuria kahvitauko halutaan määrittää. Kahvitauosta saa parhaan hyödyn, kun koko henkilökunta omaksuu tavan eikä tauolle tulon kynnys ole korkea.

Jos kahvitauot olisivat laissa määriteltyjä, lisääntyisikö työntekijöiden hyvinvointi? Ehkä. Toisaalta fiksu yritysjohto ymmärtää kahvitauon merkityksen myös ilman lakisääteisiä velvoitteita. Tulevaisuuden tavoitteena saisi olla Suomi, jossa kylmäveriset ravurimme pääsevät ansaitusti ja säännöllisesti laitumelle kirmaamaan.

18.04.2011 | Janne Ala-Sippola:

Wikipedian mukaan toisinajattelija on henkilö, joka aktiivisesti kyseenalaistaa perinteiset käsitykset ja menettelytavat. Liike-elämässä toisinajattelevat ovat menestyneitä, mutta eivät siksi että he olisivat poikkeuksellinen kekseliäitä tai kyvykkäitä luomaan jotain mullistavaa.

Sen sijaan menestyneimmät toisinajattelijat oikovat hieman kulmia ja luovat menestystarinansa usein hyödyntämällä jo olemassa olevia ideoita sekä niiden parhaita piirteitä.

Nykyajan toisinajattelija on markkinahäirikkö

Liike-elämä onkin täynnä esimerkkejä toisinajattelevista yrityksistä, jotka ovat onnistuneet pomppaamaan menestykseen tekemällä jo olemassa olevia asioita paremmin kuin muut. Igglo esimerkiksi aloitti Suomessa toimintansa vuonna 2006 ja aiheutti hämmennystä kyseenalaistammalla koko kiinteistönvälitysmarkkinoiden toimintatavan valokuvaamalla pääkaupunkiseudun kaikki talot omaan verkkopalveluunsa ja myymällä välityspalveluitaan selkeästi alle kilpailijoiden hintojen.

Vuonna 1998 perustetun Googlen kunnianhimoinen tavoite oli puolestaan vapaasti käännettynä ”järjestää kaikki maailman tieto ja saattaa se kaikkien käyttöön helppokäyttöisessä ja hyödyllisessä muodossa”. Idea hakukoneen perustamisesta ei kuitenkaan ollut mitenkään ennenkuulumaton, sillä Altavista, Lycos ja Yahoo olivat julkistaneet omat hakukoneensa jo joitain vuosia aiemmin.

Nykyisin Google on ylivoimaisesti maailman suosituin hakukone, ja se tarjoaa käyttäjilleen hakukoneen lisäksi valtavan määrän maksuttomia palveluita, kuten nettiselaimen, sähköpostit, blogit, kuvien ja videoiden jakopalvelut sekä karttoja niin maasta kuin avaruudesta.

Steve Jobs tapasi kesätöissä HP:lla 70-luvun alussa Steve Wozniakin, joka oli kehittänyt sinisen laatikon eli laittoman elektroniikkavempaimen, jolla pystyi soittamaan kaukopuheluita ilmaiseksi. Steve Jobs oli erityisesti kiinnostunut elektroniikkalaitteiden markkinoinnista ja auttoikin sinisen laatikon myynnissä ja markkinoinnissa. Stevet perustivat vuonna 1976 Apple Computer Company 1:n, josta tuli myöhemmin menestystarina nimeltä Apple .

Mikä sitten yhdistää näitä toisinajattelijoita? Igglo keksi kiinteistövälityksen uudelleen ja rakensi uudenlaisen verkkopalvelun. Google kehitti erinomaisen hakukoneen ympärille omalaatuisia palveluita tuottavan yrityksen, jonka liikevaihto tulee pääosin mainosklikkauksista. Applen menestys puolestaan perustuu helppokäyttöisyydelle, toimintavarmuudelle, tyylikkäälle suunnittelulle ja usean toisiaan tukevan tuotteen tuoteperheen saumattomalle yhteensopivuudelle.

Näiden yritysten tunnetuimmat tuotteet eivät varsinaisesti ole mullistavia innovaatioita, vaan yritysten menestys johtuu siitä että ne onnistuivat yksinkertaisesti tekemään asioita paremmin kuin muut.

Menestyksen salaisuus

Erityisesti Googlen menestys perustuu varmasti ainakin osittain siihen, että yritys on etevä kopioimaan muiden hyviä ideoita. Jos oma tuote tai palvelu ei riitä kilpailun voittamiseen, osoitti yritys että hyvän idean voi myös ostaa kuten se teki Youtuben tapauksessa.

Vaikka usein ajatellaan, että markkinoille ensimmäisenä tuleva yritys on todellinen menestyjä, on pioneerin asemassa myös haittapuolensa. Markkinaosuuden saaminen on helpompaa ja kilpailua ei ole, mutta toisaalta ensimmäinen joutuu tekemään myös kaikki virheet itse.

Myöhemmin markkinoille tulevat voivat ottaa oppia muiden virheistä ja näin välttyä itse emämunauksilta. Jälkijunassa tulevat kilpailijat voivat jo suoraan kopioida toimivan konseptin ja välttyä suurilta kehittämiskustannuksilta. Markkinaosuuden saaminen voi toki olla jo hankalampaa, ja yritys voi myös kaatua liikaan kilpailuun, kun kilpailevia ideoita tulee kuin sieniä sateella.

Yllämainitut menestystarinat kuitenkin osoittavat, että pyörää ei aina kannata keksiä uudelleen, jos hyviä keksintöjä voi hyödyntää oman tuotteen kehityksessä. Steve Jobs avoimesti tunnustaakin eräässä videohaastattelussa : ”We have always been shameless about stealing great ideas”. Videon mielenkiintoisin opetus on kuitenkin mielestäni videon alussa, jossa Steve sanoo vapaasti suomennettuna “Ota vaikutteita ihmiskunnan parhaista keksinnöistä ja tuo niiden parhaat puolet omaan tekemiseesi”.

11.04.2011 | Marja Näsi:

Omien tuotteiden ja palveluiden kuvaaminen selkeästi ja ymmärrettävästi on yksi suurimmista asiantuntijaorganisaatioiden kohtaamista viestinnän haasteista.

Hyvänä todisteena käyvät asiantuntijapalveluita tarjoavien yritysten nettisivut, jotka kukkivat lähes poikkeuksetta ympäripyöreitä lupauksia innovatiivisuudesta, asiakaslähtöisyydestä ja liiketoimintakeskeisyydestä ilman selkeää viestiä, mitä yritys oikeastaan tekee ja miksi se tekee sen paremmin kuin muut. Lopputuloksena ovat verkkosivut, jossa yrityksen nimen ja logon voisi vallan mainiosti vaihtaa minkä tahansa muun yrityksen kanssa ilman, että kukaan huomaisi mitään.

Mistä tämä johtuu? Eikö juuri asiantuntijoiden tulisi tuntea omat tuotteensa ja palvelunsa niin perinpohjaisesti, että he osaisivat keskittyä niiden tärkeimpien piirteiden ja hyötyjen viestimiseen?

Helpommin sanottu kuin tehty. Suomessa tammikuussa piipahtanut sveitsiläinen viestinnän professori Martin Eppler kutsuu edellä kuvattua tilannetta tiedon kiroukseksi. Tällä hän viittaa siihen, että mitä enemmän henkilö tietää jostain asiasta, sitä todennäköisemmin hänellä on haasteita viestiä siitä selkeästi.

Mikä on selkeyttä?

Viesti on, karkeasti ilmaistuna, selkeä silloin, jos henkilö joka ei ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan asiasta ymmärtää mistä siinä on kyse. Ongelma viestijän näkökulmasta on kuitenkin se, että opittuaan jostain asiasta paljon, asiantuntijan on lähes mahdotonta muistaa aikaa jolloin hän ei tiennyt siitä mitään.

Näin perusfaktat jäävät helposti kertomatta, ja kuulija tippuu kärryiltä jo alkumetreiltä. Vaihtoehtoisesti henkilö voi olla niin innoissaan kehittämästään palvelusta, että hukuttaa kuulijansa informaatioon. Viestin teho vähenee volyymin kasvaessa, eikä kuulija osaa enää erottaa oleellista turhasta.

Ongelmalliseksi epäselvyys nousee silloin kun asiantuntija haluaa myydä jotain. Selkeys onkin parhaimmillaan strateginen myynnin työkalu, sillä kukaan ei osta palvelua ymmärtämättä ensin mistä palvelussa on kyse ja mitä hyötyä siitä on sen ostajalle.

Tämä on huono uutinen epäselvästi viestivälle asiantuntijalle. Telling is selling, toteaakin Eppler. Asiantuntijapalveluita myyvän ekspertin tulisikin ymmärtää, että panostus selkeyteen ei kirkasta pelkästään yrityksen viestiä vaan se voi parhaimmillaan vilkastaa myös myyntiä.

Miten kehittää selkeyttä?

Mutta kuinka sitten voisit lisätä selkeyttä viestiessäsi yrityksesi palveluista ja niiden asiakkaillesi tuomista hyödyistä?

Oikotietä onneen ei ole selkeydessäkään, ja eri asiat tepsivät eri organisaatioissa. Oheisilla vinkeillä voit kuitenkin päästä eteenpäin loputtomalla selkeyden kehittämisen tiellä sekä hioa yrityksesi viestit kesäkuntoon:

• Huomioi kuuntelijasi. Ihmiset omaksuvat asioita eri tavalla - toiset haluavat nähdä asiat paperilla ja toiset seuraavat mielellään vauhdikasta fläppitauluesitystä. Tarjoa siis vaihtoehtoisia tapoja perehtyä yrityksesi palveluihin esimerkiksi videoiden, esitteiden, puhelinkeskusteluiden ja tapaamisten muodossa.
• Kuuntele asiakasta ensin ja hyödynnä saamaasi taustatietoa, kun esittelet omaa tuotettasi tai palveluasi. Kartoittamalla ensin asiakkaasi tarpeet voit painottaa palvelusi konkreettisia hyötyjä juuri heille.
• Pidä asiat yksinkertaisina ja vältä ammattisanastoa mahdollisuuksien mukaan. Kerro asioista, vaikka pitäisit niitä itse itsestään selvyytenä. Asiakkaasi kertoo sinulle varmasti, jos jokin asia on hänelle entuudestaan tuttu. Hän ei kuitenkaan välttämättä keskeytä sinua, jos hän ei ymmärrä jotain.
• Varmista, että kuulija ymmärtää viestisi. Kuuntele palautetta ja ole valmis aloittamaan tarina tarvittaessa aivan alusta. Palaa säännöllisin ajoin yrityksesi viesteihin, ja mieti, mitä voisit parantaa entisestään.

Koukeroiden ja monimutkaisten lauserakenteiden taakse on helppo piiloutua. Aidosti asiakaslähtöiset yritykset uskaltavat ja jaksavat kuitenkin riisua ylimääräisen diiba-daaban pois ja viestiä tuotteistaan selkeästi. Haastan sinut: kuinka monta kliseetä löydät omista ja kilpailijoidesi viesteistä?

04.04.2011 | Anna Savolainen:

Oletko suunnitellut karsivasi yrityksesi bisnesrönsyjä liiketoimintakaupalla tai ehkäpä jakautumalla? Vai harkitsetko aiemmin ulkoistetun toiminnon ottamista takaisin?

Tiedätkö, mikä tai mitkä edellä mainituista toimista todennäköisesti katsottaisiin työoikeudelliseksi liikkeenluovutukseksi? Entä miksi sinun kannattaisi tietää?

Milloin on kyse liikkeenluovutuksesta?

Liikkeenluovutus on kyseessä mitä todennäköisimmin silloin, kun uudelle omistajalle luovutettava kohde pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Kyse ei siis ole pelkkien koneiden tai laitteiden myynnistä, vaan liikkeenluovutuksessa luovutettu liiketoimintakokonaisuus toimii tai voisi toimia itsenäisenä elinkelpoisena yksikkönä. Luovutettu liike jatkaakin yleensä toimintaansa uudella omistajalla ilman suurempia keskeytyksiä. Sen sijaan eräät tavalliset yritysjärjestelyt, kuten yrityksen osakkeiden myynti, sulautuminen ja edellä mainittu jakautuminen eivät lähtökohtaisesti ole liikkeenluovutuksia. Nämä järjestelyt eivät yleensä aiheuta henkilöstön osalta mahdollista tiedottamisvelvoitetta suurempia toimenpiteitä.

Liikkeenluovutuksessa puolestaan on monta seikkaa, jotka työnantajaosapuolien tulisi pitää mielessä ongelmatilanteiden välttämiseksi.

Huomioi henkilöstön oikeudet

Kun liiketoimintakokonaisuuteen kuuluva henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksessa ns. vanhoina työntekijöinä uuden työnantajan eli luovutuksensaajan palvelukseen, on tärkeää huomioida että se on oikeutettu säilyttämään entiset työsuhde-ehtonsa. Seurauksena on usein tilanne, jossa siirtyneiden työntekijöiden työsuhde-ehdot poikkeavat luovutuksensaajan jo olemassa olevien työntekijöiden ehdoista. Siirtyvien työntekijöiden työsuhde-ehtoihin voi kuulua esimerkiksi erilaisia bonusjärjestelyjä, jotka eivät sellaisenaan ole toteutettavissa uudella työnantajalla.

Vaikka poikkeavat etuudet saattavatkin aiheuttaa skismaa uusien ja vanhojen työntekijöiden välillä, on lainsäätäjä kuitenkin tarkoittanut, että siirtyneillä työntekijöillä on oikeus säilyttää työsuhde-ehtonsa mahdollisimman ennallaan. Luovutuksensaajan tulisikin perehtyä huolella siirtyvien työntekijöiden työsuhde-ehtoihin ja suunnitella etukäteen mahdolliset erityisjärjestelyt.

Pidemmän ajanjakson kuluessa tiettyjen työsuhde-ehtojen yhdenmukaistamista voi ja pitääkin tehdä. Esimerkiksi työehtosopimuksen (TES) voimassaolon päätyttyä voidaan siirtyä soveltamaan uuden työnantajan soveltamaa TES:iä myös siirtyneiden työntekijöiden osalta.

Varsinaisia yhteistoimintaneuvotteluja ei liikkeenluovutuksen osalta tarvitse käydä, mutta työnantajaosapuolille on kuitenkin asetettu henkilöstön tiedottamisvelvollisuus ennen ja jälkeen liikkeenluovutuksen toteuttamisen. Jos liikkeenluovutukseen liittyy henkilöstön vähentämissuunnitelmia tai muita henkilöstövaikutuksia, täytyy näihin liittyvät neuvottelut kuitenkin käydä yhteistoimintalain mukaisesti.

Varo näitä sudenkuoppia

Ei ole lainkaan harvinaista, että liiketoimintakaupan neuvottelujen yhteydessä jompikumpi osapuolista asettaa tavalla tai toisella ehtoja joidenkin työntekijöiden tai työntekijäryhmien siirtymiselle tai siirtymättä jäämiselle.

Tällainen valikointi on varsin riskialtista, sillä laki lähtee siitä, että liiketoimintakokonaisuuteen kuuluva henkilöstö siirtyy luovutuksessa kokonaisuutena. Siirtymättä eivät siten voi jäädä vaikkapa perhevapaalla olevat, vaan kaikki liikkeenluovutukseen kuuluvat työntekijät siirtyvät uudelle työnantajalle samanaikaisesti työsuhteen tilasta tai muodosta riippumatta.

Käytännön haasteita aiheuttaa myös sen määritteleminen kuuluuko jokin tietty työntekijä ylipäätään siirtyvään liiketoimintakokonaisuuteen vai ei. Useinhan työntekijä jakaa työpanoksensa eri liiketoimintayksiköiden kesken. Nyrkkisääntönä siirtymiselle liikkeenluovutuksessa voidaan pitää yli 50 prosentin työpanosta siirtyvässä yksikössä.

Liikkeenluovutusta toteuttaessa kannattaa siis tietää, mitä tekee. Hyvin suunniteltu ja toteutettu liikkeenluovutus palvelee niin työntekijää kuin työnantajaa.

28.03.2011 | Topi Ruotsalainen:

Yhä useampi yritys toteuttaa joustavaa työaikaa työaikapankin avulla ja kannustaa työntekijöitään etätyöskentelyyn. Tämän ajatellaan hyödyttävän erityisesti pienten lasten vanhempia, ja näin varmasti onkin. Uskallan kuitenkin väittää, että on olemassa eräs toinenkin elämäntilanne, jolloin joustava työaika ja mahdollisuus etätyöskentelyyn ovat korvaamattoman tärkeitä työkaluja arjen hallintaan.

Olen tällä hetkellä rakentamassa omakotitaloa tyttöystäväni kanssa, rakennuslupa saatiin syksyllä 2010 ja muutto on suunnitteilla kesällä 2011. Suunnitteluvaihe mukaan lukien puhutaan ajallisesti vajaan puolentoista vuoden projektista.

Taloa rakennetaan luotettavien rakennusalan ihmisten kanssa, mutta hyvin kaukana ”avaimet käteen” –ratkaisusta. Omaa aikaa ja vaivaa palaa koko ajan tunteja laskematta. Miten tällainen on mahdollista työssä käyvälle lakimiehelle? Entä miten työnantaja tähän suhtautuu?

Molemmat osapuolet voittavat

Yksinkertaistettuna talon rakentaminen on palapelin kokoamista. Tarvitaan tietty määrä tietynlaisia paloja, jotka pitäisi osata yhdistellä kokonaisuudeksi, josta pitäisi tulla enemmän kuin osiensa summa. Sama logiikka toimii työnantajan ja työntekijän välillä; kahden palasen muodostama kokonaisuus pitäisi olla enemmän kuin osiensa summa.

Optimaalisesti toteutettuna molemmat osapuolet voittavat tässä yhtälössä, ja synergiaetua koituu kummallekin. Kysymys kuuluukin, voiko työntekijän talonrakentaminen (a) totaalisesti hajottaa vai (b) entisestään lujittaa tällaista ajattelumallia? Vastaus riippuu täysin siitä, kuinka kummatkin osapuolet asiaan suhtautuvat.

Rakennusprojekti vaatii myös päiväsaikaan käyntejä työmaalla, tavarantoimittajilla ja rakennusvirastossa sekä rutkasti päivittäisten asioiden selvittelyä, valmistelua ja koordinointia puhelimessa. Mahdollisuus järjestää itse omia aikataulujaan arkipäivisin onkin sanoinkuvaamattoman tärkeä perusta talonrakentamiselle, jos projektia ei toteuteta avaimet käteen periaatteella. Lisäksi työmaalla on tiettyjä työvaiheita kuten ontelolaattojen asennus, kurkihirren nostaminen ja lattioiden valaminen, joita on erittäin hienoa olla itse paikan päällä todistamassa ja ikuistamassa kameralla.

Jousto toimii molempiin suuntiin

Työnantajan mahdollistaessa työntekijälle tällaisia asioita tulisi työntekijän vastavuoroisesti hoitaa oma leiviskänsä työnantajan suuntaan: saatua vapautta ja pelivaraa ei tulisi vahingossakaan pitää itsestäänselvyytenä. Joustan itse mielelläni silloin kun asiakastyö edellyttää, enkä valita sanallakaan, jos hommat joskus kääntyvät iltavuoron puolelle. Ylityöt kerryttävät työaikapankkiani, ja tiedän työnantajan joustavan vastavuoroisesti minun suuntaani. Työntekijän ja työnantajan lisäksi voittaa myös ripeää palvelua saava asiakas.

Tehokkuutta toki vaaditaan myös. Itse lähestyn ajanhallintaa siten, että joka arkipäivä aamukuuden ja iltayhdeksän välillä minulla on käytössäni 15 tuntia tehokasta peliaikaa. Työnantaja edellyttää saavansa siitä käyttöönsä 8 tuntia, mikä on sangen kohtuullinen määrä lakimiehelle. Minulle jää siis päivittäin ruhtinaalliset 7 tuntia omaan käyttööni, ja hyödyntämällä työaikapankkia jonain päivänä omaa aikaa on enemmänkin.

Aikani riittää työhön, talon rakennukseen ja urheiluunkin, kunhan hoidan hommat tehokkaasti. Järjestelen esimerkiksi arkipäivisin taloasioita puhelimitse vajaan tunnin työmatkani ajan, sillä rakennusalan tekijöitä saa aamulla huomattavasti paremmin kiinni kuin vaikkapa lounasaikaan. Aamuinen puhelinkierros pitää työpäivän aikaisen viestinnän tarpeen minimissä.

Etätyöskentely mahdollistaa myös työmatkojen poistamisen tietyn päivän agendalta. Omalla kohdallani 45min työmatka suuntaansa tekee 1,5 tuntia lisää tehokasta peliaikaa päivässä: tuon säästetyn ajan voin käyttää yhtenä ylimääräisenä käyntinä työmaalle, tai vaikkapa ruokakauppakuriirina mummolleni. Sitä paitsi, 92-vuotiaalle mummolle arkipäivän vierailun ”feelgood effect” lienee jopa paljon suurempi kuin itselleni.

Viikonloppuisin täytyy tietenkin myös levätä ja ladata akkuja, ja pyrin joka päivä syömään järkevästi sillä muuten rakentaja-työntekijän arjesta loppuu energia. Toki hoidan arkirutiinin itse, mutta se ei onnistuisi ilman joustavaa työnantajaa. Vastaavasti koen velvollisuudekseni hoitaa omat työtehtäväni niin hyvin, tehokkaasti ja joustavasti kuin mahdollista.

It takes two to tango.

21.03.2011 | Arto Lindfors:

Saksalainen SAP tuomittiin viime vuoden lopulla maksamaan yhdysvaltalaiselle ohjelmistoyhtiö Oraclelle vahingonkorvausta ohjelmistojen tekijänoikeuden loukkauksesta 1.3 miljardia dollaria. Samassa yhteydessä SAP tuomittiin maksamaan Oraclen oikeudenkäyntikuluja 120 miljoonaa dollaria. Oikeudenkäyntikulukorvauksena summa lienee maailmanennätysluokkaa yksittäisessä jutussa.

Näin suuria oikeudenkäyntikuluja Suomessa ei ole tuomittu ja tuskin tullaan aivan lähitulevaisuudessa tuomitsemaankaan, mutta silti oikeudenkäynti on meilläkin kallista. Miksi?

Yksinkertaisia riitoja ei ole

Jos asia on yksinkertainen ja selvä, sitä ei kenenkään kannata viedä oikeuteen. Riita-asioissa on usein kyse sellaisten seikkojen tulkintaerimielisyyksistä, joihin ei löydy suoraa vastausta laista tai sopimuksesta. Oikeudessa joudutaan esimerkiksi pohtimaan, oliko vastapuolen menettely törkeän huolimatonta vain pelkästään huolimatonta? Tai oliko yhtiön taloudellinen tilanne sellainen, että sillä oli peruste irtisanoa työntekijä tällä perusteella?

Myös talousrikosasiat ovat hyvin monimutkaisia ja laajoja. Poliisi on tutkinut Wincapita-juttua jo yli kaksi vuotta. Tuskin kukaan on laskenut, montako tuntia jutun esitutkintaan on käytetty. Luulen, että puhutaan ennemminkin kymmenistä tuhansista kuin sadoista tunneista. Kun juttu vihdoin on saatu oikeuteen, joutuvat asiaa hoitavat lakimiehet perehtymään valtavaan määrään esitutkintamateriaalia ja väistämättä käyttämään siihen runsaasti aikaa.

Julkisuudessa harvoin paheksutaan sitä, kuinka kauan poliisilla, syyttäjällä tai tuomareilla on mennyt aikaa ja resursseja laajan jutun tutkimiseen ja kuinka valtavat kulut siitä syntyvät. Sen sijaan lakimiesten laskuja paheksutaan useinkin, vaikka lakimiehet ovat osa länsimaista oikeusjärjestelmää siinä missä poliisit, syyttäjät ja tuomaritkin.

Oikeuteen ei voi mennä valmistautumatta

Oikeudenkäyntisäännöksiä uudistettiin 90-luvulla siten, että riita-asioissa osapuolten on vedottava kaikkiin haluamiinsa seikkoihin ja esitettävä näistä näyttö jo oikeudenkäynnin alussa. Kuulostaa yksinkertaiselta ja loogiselta, mutta käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos oikeudenkäynnin loppupuolella tulee esiin jokin uusi asia tai seikka, johon ei aikaisemmin ole muistettu tai osattu vedota, ei tällaiseen voi enää myöhemmin palata.

Tämä niin sanottu prekluusio-sääntö on johtanut siihen, että oikeuteen ei voi mennä kokeilemaan ja kuulostelemaan, mihin vastapuoli sattuu vetoamaan ja suunnitella omaa vastaustaan sen pohjalta. Nyt varsinkin kantajan on ”ammuttava tykillä” heti alussa ja vedottava varmuuden vuoksi vähäisimpiinkin seikkoihin ja hankittava näistä näyttöä vain sen vuoksi, ettei oikeutta vetoamiseen myöhemmin menetettäisi.

Prekluusion tarkoitus on lisätä oikeudenkäynnin ennustettavuutta ja oikeusvarmuutta, mutta se on samalla lisännyt vaatimuksia panostaa huolelliseen valmisteluun ja siten osaltaan kasvattanut oikeudenkäynnin kustannuksia. Kukaan lakimies tuskin haluaa selittää asiakkaalleen sitä, että johonkin asiaan vetoaminen ei onnistu, koska se unohdettiin tehdä oikeudenkäynnin alkuvaiheessa. Toisaalta kukaan päämies tuskin haluaa, että hänen asiamiehensä hoitaa jutun suurin piirtein hyvin; isossa riita-asiassa saattaa olla kyseessä koko yrityksen tulevaisuus ja siksi siihen halutaan valmistautua parhaalla mahdollisella tavalla.

Pitkittyminen lisää kustannuksia

Oikeudenkäynneissä on kyse sellaisten asioiden selvittämisestä, jotka tapahtuivat menneisyydessä. Menneisyyden selvittämistä vaikeuttavat inhimilliset seikat; ihmiset eivät muista tapahtumia, muistavat asioita väärin tai he tulkitsevat nyt asioita eri tavalla kuin tapahtumahetkellä. Myös kirjallisten todisteiden hankkiminen menneisyydestä on vaikeaa, todisteita on saatettu hävittää, ne ovat saattaneet kadota tai niiden etsimiseen vain menee runsaasti aikaa.

Väitän, että mikäli asiat saatettaisiin oikeuteen välittömästi tai ainakin nopeammin kuin nyt tapahtuu, oikeudenkäynnit helpottuisivat ja käsittely nopeutuisi. Todistajien määrää voitaisiin vähentää ja kirjallisten todisteiden hankkiminen helpottuisi. Tämä vaikuttaisi suoraan kustannuksiin.

Entä lakimiesten palkkiot?

En kiistä, etteivätkö suuret oikeudenkäyntikulut johtuisi lakimiesten palkkioista. Lakimiehet veloittavat riita-asioiden hoitamisesta käytetyn ajan perusteella. Tuntihinta vaihtelee toimistoittain 150 euron ja 500 euron välillä. Tuntihinta voi kuulostaa kovalta, mutta onko se sitä oikeasti verrattuna muiden asiantuntijapalveluiden hintaan?

Likinäköisyyden korjausleikkaus yksityisellä lääkäriasemalla maksaa noin 3000 euroa ja kestää toimenpiteenä vajaa kaksi tuntia, josta suurin osa on odottelua. Tuntihinta toimenpiteelle on siis 1500 euroa. Itse maksoin hiljattain kylpyhuoneen vedeneristystarkastuksesta 250 euroa. Aikaa tarkastukseen meni noin 15 minuuttia ja lopputuloksena minulle jäi rasti ruutuun –menetelmällä tehty yksisivuinen raportti, jonka laatimiseen oli mennyt ehkä 5 minuuttia. Kallista?

14.03.2011 | Johan Hammarén & Maria Voutilainen:

Yrityskauppa lähenee ja materiaali yrityskaupan mahdollisia riskejä ja vastuita kartoittavaa due diligence -ennakkotarkastusta varten pitäisi koota viikossa. Osa yhtiöoikeudellisista pöytäkirjoista ja muista tärkeistä asiakirjoista löytyy pitkän etsimisen jälkeen siivouskomerosta. Viime vuoden sopimuksia löytyy hujan hajan eri toimipaikoista ja myyntimiesten pöytälaatikoista ympäri maailmaa - siis jos hyvin käy.

Tuttu tilanne? Valmistautuminen due diligence -prosessiin vaatii sopimuspapereiden etsimistä, järjestämistä ja tarkastamista. Tämä johtaa usein siihen, että yrityksen ylin johto joutuu keskittymään asiakirja-arkiston perkaamiseen liiketoiminnan johtamisen sijaan. Onkin todennäköistä, että yrityksessä aletaan epäillä jotakin olevan tekeillä ja erilaiset huhut alkavat elää omaa elämäänsä firman käytävillä.

Valmistaudu ajoissa

Due diligence -tarkastusta pidetään poikkeuksena yrityksen liiketoiminnassa, minkä takia siihen ei usein varauduta ajoissa. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, vaan asiat voi hoitaa myös fiksusti ennakoiden. Ajan tasalla pidetty sähköinen sopimusarkisto helpottaa valmistautumista yrityskauppaan jokapäiväisen liiketoiminnan lisäksi.

Kehittyneetkin järjestelmät ovat kuitenkin juuri niin hyviä kuin niiden käyttäjät. Helpoin tapa välttää kaaos on alusta lähtien tallentaa sopimukset digitaalisesti oikeaan paikkaan ja pitää sopimusarkisto ajan tasalla. Jos yrityksessä ei ole riittäviä resursseja sopimusarkiston päivittämiseen, voi arkiston ylläpidon ulkoistaa. Yrityskauppatilanteissa tämä investointi kannattaa, sillä ajantasainen sopimustietokanta parantaa yrityksen reagointikykyä due diligencen edetessä.

Nopeus on valttia

Nopea toimintakyky on eduksi, sillä ostajat haluavat saada kohteet haltuunsa nopeasti. Tarjolla olevat rahoitusmuodot ja -tahot lisääntyvät, ja niiden oikea-aikainen hyödyntäminen lisää yritysten kilpailukykyä. Kilpailu lisärahoituksesta kasvaa, kun yhä suurempi osa yrityksistä etsii resursseja kasvunsa ja asemansa turvaamiseksi. Tämä johtaa siihen, että yhä useampi yritys saattaa olla due diligencen kohteena jopa kerran vuodessa.

Ajantasainen ja hyvin ylläpidetty sähköinen sopimusarkisto tekee suuremman vaikutuksen sijoittajiin kuin uskotkaan, sillä se nopeuttaa ja helpottaa yrityskaupan kulkua säästäen kaikkien osapuolien aikaa ja hermoja.

Due diligencessä jatkuvan sähköpostirumban sijasta yhä useammin käytettävän sähköisen datahuoneen perustaminen on myös huomattavasti helpompaa ja nopeampaa järjestyksessä olevan sopimusarkiston pohjalta. Sähköinen datahuone tarjoaa turvalliset puitteet yrityskauppaa koskevien asiakirjojen jakamiseen ja kommentointiin sekä muuhun tiedonvaihtoon projektitiimin jäsenten välillä.

Olisiko sinunkin yrityksessäsi aika sopimusarkiston kevätsiivoukselle?

07.03.2011 | Julius Parikka:

Euroopan unionin kilpailuoikeus voi tuntua kaukaiselta ja usein vain isojen kansainvälisten yritysten ongelmalta. Käsitys on kuitenkin väärä ja erittäin vaarallinen, koska EU:n kilpailuoikeus ja siihen perustuvat Suomen kilpailuoikeussäännöt koskevat kaikkia yrityksiä niiden koosta tai puhtaasti kansallisesta toiminnasta riippumatta.

Yksi kysymyksiä herättävä aihe on hinnan määritteleminen jakelusopimuksissa. Voiko valmistaja määritellä tai suositella hintaa, jolla jälleenmyyjän on tuotteita myytävä? Voiko valmistaja esimerkiksi vaatia, että tämän valmistamia tuotteita ei saa laittaa alennusmyyntiin tai myydä alle hankintahinnan?

Jakelijalla oikeus itse päättää tuotteen hinnasta

Kilpailuoikeudessa jälleenmyyntihinnan määrääminen on kiellettyä. Tämä koskee ensisijaisesti sopimuksia, joiden suorana tai välillisenä tarkoituksena on määrätä kiinteä jälleenmyyntihinta tai vähimmäisjälleenmyyntihinta. Jakelijalla on toisin sanoen oikeus itse määritellä tuotteen jälleenmyyntihinta, eikä valmistaja voi siihen puuttua.

Valmistajalla on kuitenkin mahdollisuus antaa tuotteelle suositushinta. Tämä ei kuitenkaan ole suositeltavaa, koska se voi johtaa siihen, että jakelija kokee olevansa velvoitettu tällaisia suosituksia noudattamaan, jolloin kyse on kielletystä hinnan määräämisestä.

Tavoitteena kilpailun säilyminen

Erityisesti on kiellettyä määrätä vähimmäishintataso, jota jakelijan on noudatettava. Näin ollen valmistaja ei voi vaatia, että tämän valmistamia tuotteita ei saa laittaa alennusmyyntiin tai myydä alle hankintahinnan. Kilpailusääntöjen tavoitteena on taata kilpailun säilyvyys markkinoilla.

Myös tietyn hintakomponentin määrääminen on kiellettyä. Esimerkkejä tästä ovat sopimukset, joissa määrätään jakelukate tai enimmäisalennus, jonka jakelija voi myöntää etukäteen määrätystä hintatasosta. Kiellettyjä ovat myös sopimukset, joissa alennusten saaminen tai myynninedistämiskustannusten takaisinsaanti toimittajalta edellyttää määrätyn hintatason noudattamista, kuten myös etukäteen määrätyn jälleenmyyntihinnan sitominen kilpailijoiden jälleenmyyntihintoihin.

Vain agentti voi vaikuttaa hintaan

Kilpailuoikeudessa ”sopiminen” tulkitaan erittäin laajasti. Tästä seuraa, että kirjallisten sopimusten lisäksi kiellettyjä ovat yhdenmukaistetut menettelytavat, joilla hinta asetetaan. Näihin lasketaan kaikki uhkaukset, pelottelut, varoitukset, sopimussakot, toimitusten viivyttäminen tai keskeyttäminen taikka sopimusten irtisanominen, ellei tiettyä hintatasoa noudateta.

Hinnan määräämiskielto ei kuitenkaan koske kauppaedustajia, eli agentteja. Edustussopimusten tapauksessa päämies yleensä määrää myyntihinnan, koska kauppaedustajasta ei tule tavaroiden omistajaa. Käytännössähän kauppaedustaja ei ole itsenäinen entiteetti päämieheen verrattuna.

Sääntöjen rikkominen voi tulla kalliiksi

Kilpailusääntöjen rikkomisen seuraamukset voivat olla raskaita. Kilpailusääntöjen rikkomisesta voi seurata sakkoa, eli Kilpailuviraston määrittelemä kilpailunrikkomusmaksu. Tätä sakkoa määrättäessä otetaan huomioon rikkomuksen laatu, laajuus ja kesto, ja sakko voi olla maksimissaan 10 prosenttia konsernitason edellisen vuoden maailmanlaajuisesta liikevaihdosta. Seuraamusmaksun määrää Kilpailuviraston esityksestä markkinaoikeus.

Sakkojen lisäksi kilpailurikkomuksen johdosta vahinkoa kärsinyt voi vaatia vahingonkorvausta käräjäoikeudessa. Kilpailuoikeudellinen vahingonkorvaus onkin tällä hetkellä ajankohtainen mielenkiintoinen aihe mm. asfalttikartelleista seuranneiden vahingonkorvauskanteista johtuen. Kuten kaikissa vahingonkorvausasioissa, näyttö syy-seurauksesta sekä vahingon arvioiminen ovat erittäin haasteellisia.

28.02.2011 | Paula Stelander:

Otin muutama viikko sitten osaa palkitsemisseminaariin, jonka aiheina olivat indeksikorotukset, työhyvinvointi ja bonusjärjestelmät. Asiantuntijat pohtivat, millainen palkitsemisjärjestelmän tulisi olla, jotta se olisi selkeä, reilu ja ohjaisi työntekijöitä työskentelemään yrityksen strategiaa edistäen.

Saako työnantaja kuukausipalkan vastineeksi enää mitään?

Seminaarin tauoilla virisi kuitenkin toisenlainen keskustelu. ”Saako työnantaja kuukausipalkan vastineeksi enää mitään?”, kysyttiin käytävillä.

Työnantaja maksaa palkan lisäksi sotut, tyellit, lounarit, liikuntasetelit, työterveyshuollon, hankkii paremmat työtuolit, ostaa kahvit, siivouksen, vessapaperin, lämmittää rakennuksen, järjestää pikkujoulut ja kouluttaa esimiehet tarjoamaan parempia esimiespalveluja arvokkaille työntekijöille.

Ja sitten työntekijät työskentelevät innokkaina ja kiitollisina? No ei välttämättä. ”Työpöytäni on vinossa, asiakkaat ovat hankalia, työilmapiiri on ihan huono, ja miksi osallistuisin virkistyspäivään kun osallistumisesta ei makseta bonusta?”, narisee työntekijä.

Työnantajan tekisi mieli laukaista: ”Entä jos nostaisit hierojamme työstämän peppusi ylös 1000 euron tuoliltasi ja justeeraisit ihan itse työpöytäsi kohdilleen, osoittaisit aitoa kiinnostusta asiakastasi kohtaan ja tajuaisit, että olet itsekin vastuussa ilmapiiristä ympärilläsi? Ja jos et tule virkistyspäivään, niin hyvä, jääpähän enemmän kossua meille muille!” Todellisuudessa työnantaja nielee kiukkunsa ja ihan oikeasti harkitsee, että pitäisikö maksaa bonusta niille, jotka osallistuvat virkistyspäivään.

Myös työsuhde vaatii hoitamista

Oletko koskaan miettinyt, että palkkaisiko työnantajasi sinut tänään uudestaan? Mitä sinä myyt kuukausipalkkasi vastineeksi? Onko tuotteesi jotain niin poikkeuksellisen hyvää, ettei kukaan muu voisi tarjota samaa?

Mielestäni työsuhde on kuin suhde kahden ihmisen välillä. Suhde ei toimi, mikäli molemmat eivät ota toisen toiveita ja tarpeita huomioon. Jatkuva nalkutus seksin puutteesta ei johda seksiin. Kuinkahan usein Jorma Ollila on vongannut lisää palkkaa esimieheltään?

Olisiko parempi keskittyä työnsä tekemiseen mahdollisimman hyvin ja luottaa siihen, että palkankorotus tulee jos sen ansaitsee? Viikosta toiseen naistenlehdet kehottavat meitä yllättämään rakkaamme, mutta onko kukaan koskaan kannustanut sinua yllättämään pomosi positiivisesti?

Positiivinen noidankehä

Kumpi on ensin? Hyvä työpaikka vai hyvän asenteen omaavat työntekijät? Varmaa vastausta tähän muna–kana-ongelmaan ei ole, joten neuvon kaikkia työnantajia pitämään huolta molemmista. Rekrytoi ainoastaan erinomaisella asenteella varustettuja ihmisiä ja rakenna hyvää yrityskulttuuria. Hyvä asenne ja hyvä kulttuuri nimittäin ruokkivat toisiaan ja rakentavat positiivisen noidankehän.

Tämän ovat onneksi monet yritykset jo oivaltaneetkin. Tämä nähtiin helmikuussa järjestetyssä Great Place to Work -gaalassa, jossa palkittiin Suomen parhaat työpaikat. Ai mikä näitä organisaatioita sitten yhdisti? No asenne tietenkin.

 21.02.2011 | Leea Vartia:

”Nykytaide on ajanhukkaa”. Muun muassa tämän vastauksen saimme, kun kysyimme Helsingin toimistollemme perustetun taidegallerian näyttelyavajaisten yhteydessä vierailta ensimmäistä asiaa, mitä termi ”nykytaide” eli tällä hetkellä elävien kuvataiteilijoiden tekemä taide tuo heille mieleen.

Tätä taidetta esittelemme neuvotteluhuoneisiimme johtavan pitkän käytävän seinillä kolmen kuukauden välein vaihtuvissa taidenäyttelyissä, joissa esillä olevat teokset ovat Kuvataideakatemian opiskelijoiden kädenjälkeä.

Onko taide yrityksessä rahareikä vai luovuuden lähde?

Guggenheim -kohun myötä noussutta keskustelua seuratessa monet tuntuvat olevan taiteen merkityksestä samaa mieltä. Museon tuoman brändihyödyn hinta on kyseenalaistettu ja Helsingin kaupunkia syytetty verorahojen heittämisestä kankkulan kaivoon. Vaikka Fondian panostus omaan galleriaan ei rahallisesti Guggenheim-tason budjettia vaadikaan, vie tilojen antaminen Kuvataideakatemian opiskelijoiden käyttöön ja näyttelyiden järjestäminen kuitenkin sekä aikaa että rahaa. Miksi teemme sen?

Yhteistyö Kuvataideakatemian kanssa on yksi kanavista yhteiskuntavastuun toteuttamisessa – haluamme tukea luovuutta muillakin alueilla kuin juridiikassa. Opiskelijoille galleriatilan saaminen ei ole helppoa. Sen tarjoaminen Helsingin keskustassa ilman korvausta on kädenojennus, johon on iloksemme tartuttu.

Mutta kyse ei ole pelkästään velvollisuudesta ja hyväntekeväisyydestä. Yhä useammat meistä ovat huomanneet, että taide työtiloissa saa aikaan positiivisia fiboja ja kannustaa luovaan ajatteluun. Ripustustaukojen välissä, kun galleriakäytävä on odottanut seuraavia töitä saapuviksi, seinät huutavat tyhjyyttään. Taiteen puuttumista ei vain näe vaan sen tuntee.

Taiteeseen tottuu ja sen puuttumisen huomaa. Jotkut tulevat siitä riippuvaiseksi, ja se tekee monet jopa onnellisiksi. Ei niin huono asia työpaikoillakaan. Uskallankin väittää, että taidetta ajanhukaksi kutsuva saattaisi muuttaa mielensä muutaman kuukauden jälkeen, jos hänen työpaikalleen tuotaisiin inspiroivaa taidetta.

Taide murtaa jään

Taide on myös hyvä keskustelunavaaja. Asiakkaan ohjaaminen neuvotteluhuoneeseen galleriamme kautta on mahtava keino murtaa jää, ja hänen reaktionsa kertoo paljon henkilöstä. Makuasioista ei jonkun mielestä voi kiistellä, mutta omasta mielestäni mikään ei ole mielenkiintoisempaa!

Taiteen kautta elämme todeksi myös arvojamme kulttuuriin myönteisesti suhtautuvana yrityksenä. Arvostamme uteliaisuutta, avarakatseisuutta ja taitoa tehdä asiat uudella tavalla. Väitän että nykytaiteessa parhaimmillaan toteutuvat juuri nämä samat asiat: herätellään näkemään toisin, kysymään ja kyseenalaistamaan totuttuja toimintatapoja.

Ja jos joku ei tykkää, ei se mitään. Tulee pakostakin mieleen vanha fraasi: ei sillä niin väliä mitä puhutaan, kunhan puhutaan.

16.02.2011| Maire Laitinen, Lena Ioka, Marja Näsi:

Tammikuun lopussa avasi Jyväskylän toimistomme vihdoin ovensa, joskin juristimme Paula Saari ja Jan-Erik Metsätähti ovatkin ehtineet toimia alueella jo tovin. Viimeisten silausten valmistuttua oli aika kutsua vanhat ja uudet ystävät kunnon kekkereihin.

Jyväskylän keskustassa sijaitsevat tilamme täyttyivät hetkessä ihanista paikallisista ihmisistä, yrittäjistä ja kaupungin edustajista. Iloinen puheensorina täytti tilan, ja ihmiset tutustuivat toisiinsa innostuneessa ilmapiirissä. Alkudrinkkien jälkeen siirryimme läheiseen galleriaan kokkareille, missä jatkoimme tutustumista taiteen ympäröimänä. Tunsimme olomme kovin onnekkaiksi, sillä saimme illan aikana kuulla vierailtamme inspiroivia tarinoita niin yrittäjyydestä kuin elämästäkin.

Monet vieraistamme kyselivät meiltä lisää Fondiasta sekä tarjoamistamme palveluista. Kerroimme heille, että asiakkaan business on meillä aina etusijalla. Ei pelkästään sen takia, että näin pitää olla vaan siksi, että meistä on ihanaa, kun asiakkaan business kukoistaa ja toimitusjohtajan ei tarvitse miettiä lakikiemuroita - me Fondialla otamme niistä vastuun.

Koska elämä on jatkuvaa oppimista, seurasimme tarkalla silmällä loppumatkan ajan myös muiden palveluntasoa ja ideoimme, miten asiakas saisi tuntea olevansa tärkeä ja kokea palvelua, jossa sydän on oikeasti mukana. Valitettavasti reissun aikana karttuneet oppimme saamastamme asiakaspalvelusta olivat kuitenkin enemmän ”Voi ei, ei ainakaan näin” – luokkaa kuin ”Wow, meidänkin tulisi tehdä näin”.

Hyvä esimerkki tästä oli hotellimme. Heräsimme iloisten juhlien uuvuttamina lauantaina hieman ennen kymmentä ja soitimme alakerran respaan tiedustellaksemme mihin saakka aamiaista tarjoillaan. Saamamme vastaus oli enemmän tai vähemmän seuraavanlainen: ”Kymmeneen saakka on”, jonka jälkeen jatkokysymyksemme tyrehtyivät kuultuamme puhelimesta "klik-tuut-tuut-tuut".

Katsoimme toisiamme aivan hämmentyneinä emmekä uskoneet, että meille oli juuri lyöty luuri korvaan. Asiakkaille! Haukottuamme hetken henkeä soitimme respaan uudestaan kysyäksemme huonepalvelun mahdollisuutta. Tähän meille todettiin, että ”huonepalvelu tulee tilata edellisenä iltana”. Släm, tuut tuut!

”Mutta mistä sitä voi tietää illalla, mitä haluaa aamulla syödä?”, ihmettelimme samalla kun vaihdoimme kiireen vilkkaa pyjamat farkkuihin ja juoksimme aamiaiselle. Noin 2 minuuttia yli 10 nappasimme lautaset käsiimme ja rupesimme ottamaan ruokaa lautasillemme. Tämä oli vaan hieman vaikeaa, sillä tarjoilijat veivät aina astian kerrallaan nenämme alta pois pöydästä. Olihan kello jo kymmenen ja pöytä piti korjata. Mahtoi olla huvittava näky, kun kipitimme heidän perässään kerjäämässä leipää, mysliä ja kurkkuviipaleita.

Tässä vaiheessa tajusimme viimeistään, että hotellin asiakaspalvelu mätti ja pahasti. Asiakas ei ole välttämättä aina oikeassa, mutta asiakas on silti aina asiakas. Fiksu yrittäjä kykenee joustamaan, niin että asiakkaalle jää hyvä mieli saamastaan palvelusta. Puhelun katkaisemisella tätä tuskin saavutetaan. Toisaalta kuitenkin saman hotellin ravintolassa lounaalla saimme erinomaista palvelua, ja lähtiessämme taxilla lentokentälle meille jäi kuitenkin hyvä mieli.

Kaikessa ikävyydessään kokemuksemme oli kuitenkin opettavainen. Tärkein oppimme oli se, että asiakkaalla on oikeus tuntea olevansa oikeasti huomioitu! Ja tästä aiomme myös pitää kiinni.

14.02.2011 | Minna Peltonen:

Meillä oli ilo saada vieraaksemme Turun toimistollamme järjestettävään illanviettoon nuoria, rohkeita ja innovatiivisia toisen ja kolmannenkin sukupolven perheyrittäjiä. Keskustelu oli illan mittaan vilkasta, ja mielenkiintoiset keskustelunaiheet rönsyilivät. Muutama yksittäinen kommentti jäi illasta muhimaan innoituksena tätä kirjoitusta varten.

On ilahduttavaa, että vieraidemme edustamissa perheyrityksissä nuori sukupolvi on joko kasvamassa yrityksen johtoon tai jo ottanut vastuuta yrityksen pyörittämisestä. Perheyrityksillä on totisesti Suomen talouden kannalta iso merkitys: Perheyritysten liiton nettisivuilta löytyvä statistiikka on silmiä avaavaa. Tiesitkö sinä, että 80 % yrityksistä on perheyrityksiä?

Varmista jatkuvuus

Vastuullinen yrittäjä ei ainoastaan varmista yrityksensä perustan ja toiminnan asianmukaisuuden, mutta ajattelee ja ennakoi myös yrityksensä jatkuvuuden. Onhan todella surullista, jos yrittäjän kova ja jopa koko elämänmittainen työ valuu hukkaan. ”Memento Mori” – muista kuolevaisuutesi!

Viisas yrittäjä ei sorru ajatteluun, jossa toiminnan annettaan jähmettyä paikoilleen. ”Teemme näin, koska olemme aina ennenkin tehneet näin” -ajattelumalli koituu melkoisella varmuudella yrityksen kuin yrityksen kohtaloksi. Mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos. Muutoksia pitää ennakoida ja niihin sopeutua.

Viisas yrittäjä luo yrityksessään ilmapiirin, jossa kannustetaan avoimesti ja rohkeasti tuomaan esiin uusia tuoreita ajatuksia ja ideoita, joita myös kuunnellaan ja pannaan tarvittaessa käytäntöön. Viisas yrittäjä antaa seuraavalle sukupolvelle omaa tilaa yrityksessä, ja ottaa nuoret mukaan kasvamaan yritykseen.

Viisas nuori yrittäjä ei missään nimessä saa väheksyä sitä pitkää kokemusta ja hiljaista tietoa, jota yrityksessä on pitkän linjan johdolla ja työntekijöillä. Nöyryyttäkin pitää olla sopivasti. Menestyksen eväät löytynevät sopivasta cocktailista uutta ja vanhaa.

Haasteellinen sukupolvenvaihdos

Perheyritysten haasteena tuntuu olevan nimenomaan sukupolvenvaihdos. Yrittäjän on suositeltavaa ennakoida hyvissä ajoin tuleva sukupolvenvaihdos ja hankkia asiantuntevaa tukea vaihdoksen toteuttamiseen erityisesti rahoitus-, verotus- ja lainsäädännöllisiin kysymyksiin.

Mieltä lämmittävää oli illan kuluessa saada ainakin yhden nuoren sukupolven yrittäjän käsitys juristeista muuttumaan ilmeisesti täysin. Juristeilla on totisesti itsekritiikin paikka, jos esitämme asiamme käsittämättömällä kielellä tai asiakkaamme kokevat kynnyksen asioida kanssamme liian korkeaksi tai jonain muuna kuin luontevana kanssakäymisenä. Lakimiehen ammatti, toimi lakimies sitten hallinnossa, yritysjuristina tai lakipalveluita tarjoavassa yrityksessä, on aina mitä suurimmassa määrin palveluammatti.

Mistä muuten tiedetään, että Mooses ei ollut juristi?

Siitä, että hän laati vain kymmenen lakia, nekin lyhyitä ja sellaisia, että jokainen voi ne ymmärtää.

Siinä meille juristeille vertailukohtaa kerrakseen.

Iloa helmikuuhun!

07.02.2011 | Hannu Partanen:

Nykyinen henkilötietodirektiivi on tullut elinkaarensa päähän. Yli 15 vuotta sitten annettu säädöspaketti ei matkan varrella siihen tehdyistä muutoksista huolimatta kykene enää vastaamaan tarpeeksi hyvin niihin ilmiöihin ja ongelmiin, joita henkilötietojen käsittelyyn tänä päivänä liittyy.

Valtaosa uudistustarpeista johtuu siitä, että yritysten liiketoiminta samoin kuin yksityisten henkilöiden vapaa-ajallaan käyttämät palvelut ovat pitkälti siirtyneet verkkoon. Kansallisten lakien on hitaasti muuttuvina instrumentteina ollut vaikea pysyä mukana tässä kehityksessä. Nykyisen direktiivin myötä kansallisia lakeja ei myöskään EU:n sisällä ole saatu tarpeeksi yhdenmukaisiksi, joten ajatus henkilötietojen sisämarkkinoista ei ole tosiasiassa täysin toteutunut.

Henkilötiedot liikkuvat liukkaasti

Tietosuoja-asiat ovat myös yhä useammin tapetilla, sillä henkilötietoja on nykyisin melkein kaikkialla. Jokainen voi tätä ajatusta vasten itse miettiä, kuinka moneen eri verkkopalveluun keskimääräinen netin käyttäjä on nykyisin rekisteröitynyt. Henkilötietojen, kuten vaikkapa työntekijän palkkatietojen ja puhelinnumeron, liikuttaminen maasta ja maanosasta toiseen on samoin arkipäivää.

Kun yritys hankkii esimerkiksi HR-ohjelman käyttöönsä verkon yli selaimen avulla käytettävänä pilvipalveluna, on tilaajan kantavana ajatuksena usein se, ettei tietojen tarkalla tallennuspaikalla ole oikeastaan merkitystä. Pääasiahan on että tietoihin pääsee käsiksi silloin kun niitä tarvitaan ja että tietoturva on kunnossa?

Vastaus ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Yksi yleinen hiuksia harmaannuttava ongelma muodostuu eurooppalaisesta näkökulmasta silloin, kun tietoja halutaan siirtää Euroopan talousalueen ulkopuolelle. Edellä mainitun HR-ohjelman osalta kyse on tietojen siirrosta ETA-alueen rajojen yli esimerkiksi silloin, kun palveluntarjoajan palvelimet sijaitsevat Kaliforniassa tai palvelun ylläpito vaikkapa Intiassa.

EU:sta henkilötietoja voidaan nimittäin siirtää Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueen tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle ainoastaan, jos kyseisessä maassa taataan riittävä tietosuojan taso. Vastuu tietosuojasäännösten noudattamisesta on rekisterinpitäjällä, joka määrittelee henkilötietojen käsittelyn tarkoituksen ja keinot. HR-ohjelman hankkimisessa vastuu tietosuojapuolesta on siis palvelun tilaajalla.

Missä palvelimenne sijaitsevat? 

Jo pitkän taipaleen kulkeneen vuoden 1995 henkilötietodirektiivin uudistaminen on parhaillaan käynnissä. Vaikka rajojen yli tapahtuvaan tietojen siirtoon liittyvät ongelmat tulevat varmasti jossain määrin säilymään myös tulevan henkilötietodirektiivin antamisen jälkeen, on tilanne vaatimusten noudattamatta jättämisestä langetettavien sanktioiden osalta toinen. Komissio on nimittäin tuoreessa tietosuojastrategiassaan nostanut esille tarpeen tehokkaammasta seuraamusjärjestelmästä sekä kanneoikeuden ulottamisesta tietosuojaviranomaisiin.

Konkreettiset ehdotukset nähdään näillä näkymin vuoden 2011 aikana ja prosessin etenemistä voi seurata komission sivuilla. Uudistuksia odotellessa on kuitenkin jokaisella työpaikalla hyvä uhrata muutama hetki pohtimalla, onko kotikentällä tietosuoja-asiat huomioitu riittävissä määrin. Liikkeelle pääsee jo sillä, että varmistaa palveluntarjoajiensa palvelimien sijainnin. Mikäli palvelimet sijaitsevat Euroopan talousalueen eli EU:n, Islannin, Norjan ja Liechtensteinin ulkopuolella, on yleisimmin käytettyjä vaihtoehtoja karkeasti yksinkertaistettuna kolme.

Siirto voi olla ensinnäkin hyväksyttävä, mikäli komissio on arvioinut että kohdemaassa taataan riittävä tietosuojan taso tai, mikäli kohdeyritys sijaitsee Yhdysvalloissa, se on kyseessä olevien tietotyyppien osalta mukana Safe Harbor –järjestelyssä. Mikäli tietosuojan taso ei muuten ole riittävä, voi riittävät takeet tietosuojan tasosta kolmantena vaihtoehtona antaa käyttämällä komission hyväksymiä mallisopimuslausekkeita. Tarkempaa tietoa käytettävissä olevista vaihtoehdoista sekä muuta tietosuojaan liittyvää ohjeistusta löytyy myös tietosuojavaltuutetun sivuilta.

 31.01.2011 | Janne Ala-Sippola:

Olin viime syksynä kuuntelemassa Pekka Himasen pitämää erinomaista yleisöluentoa. Yksi Himasen käsittelemistä konsepteista oli ajatus rikastavan vuorovaikutuksen yhteisöstä, jossa positiivisen, kannustavan ja ennen kaikkea innostavan vuorovaikutuksen avulla jokainen yksilö kykenee parempaan suoritukseen kuin mihin yksin kykenisi.

Pitääkö työyhteisön olla rikastava?

Mielestäni vastaus kysymykseen on kyllä, sillä rikastavassa työyhteisössä ryhmän jäsenet auttavat toinen toisiaan parempiin suorituksiin. Lisäksi työskentely tiimeissä on parhaimmillaan erittäin innostavaa ja työn tulokset ovat myös parempia kuin yksilötyössä. Rikastavan työyhteisön jäsenet ovat avoimia uusille asioille ja haluavat kehittää itseään ja muita eteenpäin. Toimivan ryhmädynamiikan löytäminen edellyttää laajempaa yhteisöä, joka on innostunut samasta asiasta ja jolla on intohimoa tekemiselle.

Rikastavan vuorovaikutuksen ideoita voidaan helposti hyödyntää suoraan myös työpaikoilla ottamalla käyttöön sosiaalisesta mediasta tuttuja sähköisiä osaamisen ja tiedon jakamisen tapoja. Etenkin nuorempi sukupolvi on tottunut jakamaan tietoa sosiaalisissa medioissa, mutta työpaikoilla ja liike-elämässä sosiaalisen median työkaluja voitaisiin hyödyntää tehokkaammin.

Sosiaalisessa mediassa seurataan yleensä itseä kiinnostavia asioita, liittyivätpä ne sitten bisnekseen, uuteen teknologiaan tai vaikkapa muotiin. Sosiaalinen media on myös verrattain tasa-arvoinen kanava vuorovaikutukselle ja tiedonjaolle, koska keskenään verkostoituneet käyttäjät ovat yleensä kiinnostuneita samoista asioista ja myös sosioekonomiselta taustaltaan lähellä toisiaan. Usein verkkoyhteisössä esitettyyn kysymykseen löytyykin nopeasti vastaus, koska joku toinen samasta asiasta kiinnostunut on jo löytänyt asiaan ratkaisun. Sosiaalinen media voikin parhaimmillaan toimia myös työpaikan vertaistukena.

Kun riittävän moni on kiinnostunut samoista asioista, osaamisen yhdistäminen auttaa saavuttamaan enemmän vähemmällä. Parhaimmillaan verkostoissa jaetaan avoimesti tietoa ja osaamista yhteiseksi hyväksi.

Fasilitointi – parempaa ryhmätyöskentelyä

Sähköiset työkalut voivat helpottaa ja tehostaa työskentelyä, mutta ne eivät poista tarvetta ihmisten väliselle kanssakäymiselle ja tiimityölle. Ryhmätyöskentelyssäkin kannattaa kuitenkin kokeilla rohkeasti uusia menetelmiä.

Fasilitoinnilla tarkoitetaan työkaluja ja menetelmiä, joilla tehostetaan kokousprosessia ja kannustetaan ihmisiä osallistumaan. Fasilitointi soveltuu hyvin ryhmätyöskentelyyn esimerkiksi asiantuntijaorganisaatioissa. Sen avulla voidaan muun muassa jakaa ihmisten tietotaitoa organisaation sisällä ja saada ihmiset sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin.

Yksi fasilitointimenetelmä on idealogi, jota voidaan käyttää esimerkiksi ideointiin, oppimisen syventämiseen ja yhteisymmärryksen rakentamiseen ryhmässä. Idealogi on hyvä tapa jakaa ja kerätä ydinoivalluksia organisaation sisällä sekä kehitellä ideoita eteenpäin.

Idealogin kokeileminen on todella helppoa! Ensin sovitaan aihe ja kirjataan omat ideat paperille. Sitten varastellaan ideoita 2-4 hengen pienryhmissä ja kirjataan parhaat ideat omille papereille. Tämän jälkeen ryhmät hajotetaan ja muodostetaan uudet ryhmät, joissa hyödynnetään taas muiden ideoita. Sitten muodostetaan vielä kerran uudet ryhmät ja valitaan parhaat ideat. Ideoita ei tarvitse esitellä, koska ne on käyty jo läpi ryhmien keskuudessa, mutta parhaat ideat voidaan tuoda esille ideanäyttelyssä. Lopuksi arvioidaan ideoita ja keskustellaan niistä sekä jalostetaan ideoita eteenpäin.

Fasilitointi saa ihmiset keskustelemaan, tekee ideoista yhteisiä ja yleensä harjoituksen lopuksi ideat ovat kaikille selviä. Harjoituksen pohjalta on paljon helpompi saada aikaan yhteinen tekemisen meininki, minkä voimalla uudet hyvät ideat saadaan nopeasti toteutettua. Parhaat ideat kannattaa jakaa muidenkin iloksi vaikka blogissa tai muussa sosiaalisessa mediassa.

Käytä muiden ideoita omien ideoiden parantamiseen ja paranna muiden ideoita jakamalla omia ideoitasi!

24.01.2011 | Mårten Janson

Maailma ympärillämme muuttuu kovaa vauhtia - paitsi juridiikassa. Lakipalvelut laahaavat auttamattomasti jäljessä ja välistä tuntuu kuin koko toimiala taistelisi muutostrendejä vastaan. Mutta muutos lymyää jo kulman takana.

Tuntuuko seuraava tutulta?

Tarvitsen tietyn sopimuksen. Mistä löytäisin sen? Ehkä netistä? Pienen surffaillun jälkeen en löydä mitään välitöntä apua, mutta löydän monta juristikonsulttia, joilla on melkein identtinen CV. Puku tai jakkupuku viestii ammattimaisuutta, hymyilevät kasvot empatiaa. Jotkut osaavat kaikesta kaiken ja ovat peräti asiakaslähtöisiä.

Soitan yhdelle. Soittoni ohjataan puhelinvaihteen kautta ensin sihteerille, joka yhdistää minut asiantuntijalle. Selitän tilanteeni ja minusta luvataan pitää hyvää huolta. Varsinaisen työn tekee joku toinen kyseisiin sopimuksiin erikoistunut henkilö, jolle toistan kertomukseni. Entäs kulut? Tuntihinnalla, sillä työn määrää ei koskaan pysty ennakoimaan. Selvä. Itse en siis pysty ennakoimaan kulujen kokonaismäärää.

Edellä mainittu esimerkki on valitettavan realistinen kuvaus toimialamme dynamiikasta. Luonnollisesti tämä ei sovellu kaikkiin ammatinharjoittajiin. Mutta meno tuntuu välillä aika uskomattomalta huomioiden, miten maailma ympärillämme on muuttunut ja mitä teknologiaa käytössämme jo on. Juridiikankin täytyy muuttua siten, että palvelut tuotetaan nopeammin, halvemmin ja paremmalla laadulla. Kaikista vaikeimpien asioiden ratkomisessa ihmistä ei voida vielä korvata, mutta jo nyt yksinkertaisemmat asiat voidaan standardisoida ja systematisoida. Ehkä peräti tuotteistaa.

Työsopimus verkosta

Mieti, jos voisit itse tai yhdessä työnantajasi kanssa laatia työsopimukseni netissä, jossa järjestelmä ohjaa teidät yhdessä tekemään oikeat valinnat. Se perustelisi läpinäkyvästi puolesta ja vastaan ja kertoisi, mitä milloinkin kannattaa soveltaa. Ei enää vastakkainasettelua, salamyhkäisyyttä tai sopimusten laatimista suljetuissa huoneissa vaan yhdessä, nopeasti ja lakimiesten osaamisella internetiin laadituilla tuotteilla ja ohjeilla.

Väitän, että tämä ei kohta ole enää utopiaa. Teknologia meillä on jo. Meiltä puuttuu enää oikea asenne, motivoituneet tekijät, uusien työskentelytapojen käyttöönottaminen ja luonnollisesti asiakasrintamalta vaatimus uusiutua.

Muutosvastarinta murtuu vasta kun kysyntäpaine on ylivoimainen. Vaihtoehtoisesti tai rinnakkain muutos voi myös tapahtua linnan muurien sisällä – ehkä portit avautuvat sisäisen kapinan tuloksena? Kumpi voittaa: Kysyntä vai tarjonta? Vai kohdataanko portin mistelin alla ja pohditaan yhdessä miten siitä eteenpäin?

Superjuristien uusi rotu

Vuosi on äsken vaihtunut ja uskallan sen takia esittää pienen ennustuksen. Juristipalvelut tulevat lähivuosien aikana muuttumaan seuraavasti: tuntihinnoista siirrytään kiinteisiin hintoihin ja asiantuntijapalveluista tuotteisiin. Manuaalinen työ korvataan automaatiolla. Tehokkuus lisääntyy merkittävästi ja yksittäisten juristien osaaminen korvataan firma- tai yhteisöpohjaisilla tiedonhallintaratkaisuilla.

Syntyy myös uusi superjuristirotu: mallintajat, joiden tehtävänä on yksittäistapausten ratkaisemisen sijaan mallintaa juridiset säännöt ja käytännöt tavalla, joka antaa riittävät tiedot automatisoitujen ja tehokkaampien ratkaisujen aikaansaamiseksi.

Pahoitteluni arvoisat kollegat, mutta mallintaminen ja tuotteistaminen ovat merkittävästi vaativampia tehtäviä kuin yksittäisten ongelmien ratkaiseminen – ja yhteiskunnallisesti olennaisesti tärkeämpiä.

 17.01.2011 | Timo Lappi:

Yritysten tapa huolehtia riskienhallinnasta on muuttunut. Enää yritykset eivät käänny juristin puoleen vasta tulipalon roihutessa, vaan ovat omaksuneet ennakoivan otteen riskien ehkäisyyn. Ilmiö onkin muovannut juristista nykypäivän palovaroittimen.

Vuoden 2011 alku on kulunut pirteiden pakkasten merkeissä. Kynttilöitä ja takkoja on poltettu, minkä lisäksi kokonaisia taloja on palanut. Suomen kielessä puhutaankin ”tulipalopakkasista”, koska pakkasilla taloja lämmitetään enemmän ja tuli pääsee tekemään tuhoa.

Tulipaloja voi torjua tehokkaasti palovaroittimilla, jotka maksavat Suomessa parikymppiä ja ovat pakollisia joka huoneistossa. Palovaroittimen käyttökustannukset ovat muutaman euron vuodessa, kun taas palokunnan hälytystehtävän on laskettu maksavan keskimäärin 1800 euroa, kunnon tulipalot paljon enemmän. Kyseisellä summalla ostaisi taloonsa muutaman palovaroittimen ja niihin paristot 440 vuoden ajaksi.

Tämä investointilaskelma kannustaa meitä jokaista huolehtimaan kodin ja mökin palovaroittimet kuntoon. Kuitenkin vain noin kuudessa taloudessa kymmenestä on palovaroitin, ja palokunta pysyy kiireisenä. Käypä vaikka katsomassa pelastustoimen 100 viimeisintä tehtävää täältä: www.pelastustoimi.fi/tehtavat .

Vastaava ilmiö esiintyy myös yritysmaailman riskienhallinnassa. Yhä useampi yritys on onneksi kuitenkin ymmärtänyt, että riskien ennakointi on paljon edullisempaa kuin niiden toteutuessaan aiheuttamien tuhojen hoitaminen.

Monet yritykset toivovatkin nykyään lakimiehen toimivan palovaroittimena, joka seuraa yrityksen asioita jatkuvasti, muokkaa yrityksen toimintatapoja ja pitää huolta olennaisista asiakirjoista. Kuten palovaroittimet eivät palovaroitin-lakimiehetkään ole ilmaisia, mutta niiden käyttäjilleen aiheuttamat kustannukset ovat hyvin ennakoitavia ja kohtuullisia.

Toisin oli ennen, jolloin lakitoimistoon otettiin palokunnan tavoin yhteyttä vain pakon edessä. Palokunta-lakimies saapui paikalle tulipalon jo roihutessa, kun yrityksen osakkaat olivat jo riitautuneet keskenään, yhteistyökumppani vienyt yrityksen innovaation, taikka haastemies tai poliisi ottanut yhteyttä. Palokunta-lakimies selvitti tilanteen tunteja säästelemättä ja pyrki korjaamaan sen, mitä korjattavissa oli.

Palokunta kuitenkin harvoin saa palavaa taloa täysin entiselleen, eikä siihen pysty yrityksissä palokunta-lakimieskään, jonka kustannukset ovat moninkertaiset ja vaikeasti ennakoitavat palovaroitin-juristiin verrattuna.

Palovaroitin-juristeja käyttävää yritystä odottaa paremman riskienhallinnan sekä ennakoitavampien ja alempien kustannusten lisäksi vielä yksi iloinen yllätys. Kuten paloturvallisesta talosta niin myös hyvin riskienhallintansa hoitaneesta yrityksestä saa sitä myytäessä paremman hinnan.

Toivotaan, että näemme tämän vuoden aikana ryhtiliikkeen myös viimeisten palokunta-juristeja käyttävien yritysten riskinhallintatavoissa. Turvallista alkavaa vuotta kaikille!

04.01.2011 | Topi Ruotsalainen:

Hyviä tuloksia työntekijän ravintoasioissa ei mitata vaa´alla, vaan parempana jaksamisena arjessa: niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Nämä ovat erittäin tärkeitä, joskin hiukan hankalasti mitattavia asioita. Avainkysymys kuuluukin, miten tällaisia hyviä tuloksia saavutetaan. Helsingin Yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan entinen dekaani Olli Mäenpää piti 2000-luvun alussa huoneensa ovessa lappua ”Hyviä tuloksia – vähällä vaivalla”. Mielestäni tuossa lyhyen ytimekkäässä mietelauseessa piili syvää viisautta. Erityisesti ravintoasioissa sillä pääsee jo hyvinkin pitkälle, kunhan tietää miten sitä soveltaa.

”Aloita aamiaisella” on hyvä nyrkkisääntö päivän käynnistykselle, ja kääntäen analysoituna: älä jätä aamiaista väliin. Jos et ole tottunut syömään heti herättyä, aamiaisen voi syödä vasta työpaikallakin kun elimistö on ensin ehtinyt hiukan heräillä. Hyvin nukutun yön jälkeen elimistö on tyhjä ja siten energian vastaanottokyky on parhaimmillaan. Aamiaisella tulisi saada riittävästi niin proteiinia, hiilihydraattia kuin oikeanlaista rasvaakin. Kylmäpuristettua rypsi- tai oliiviöljyä voi sekoittaa aamupuuroon tai käyttää ruisleivän päällä margariinin korvikkeena: helppoa ja vähällä vaivalla. Öljyn lisääminen on pieni, mutta erittäin merkittävä parannus muuten terveelliseen perusruokavalioon. Suosittelen.

Lounastauko pitäisi kuulua pakollisena jokaisen työntekijän arkipäivään. Monella näin onkin, mutta kiireen keskellä valitettavan usein lounas joko jää syömättä tai se hotkaistaan kauhealla kiireellä pikaruoka- tai pullakahvi-periaatteella. Ei näin. Sen lisäksi, että lounastauko sopivasti katkaisee pitkän päivän, sen tärkeä funktio on nimenomaan elimistön energiavarastojen täydentämisessä. Lounaalla kannattaa korvata osa aterian hiilihydraateista (riisit, peruna, pasta, leivät ym.) öljyllä; tällöin ravinto imeytyy elimistöön hitaammin, verensokerin taso ei nouse ja laske niin jyrkästi kuin normaalisti ja lounaan jälkeinen väsymysefektikin heikkenee. Loppupeleissä hyvin yksinkertaista, ja vähällä vaivalla.

Yksi selkeä sudenkuoppa eliminoitavaksi päivän aikana on lounaan ja kotona syötävän päivällisen välinen aivan liian pitkä väli. Yksinkertainen ratkaisu tähän on huolehtia välipalan syönnistä iltapäivällä; sillä puolitetaan tuo ylipitkä ateriaväli optimaaliseen 2-3h välimaastoon.

Välipalan voi itse tehdä aamulla mukaan otettavaksi; esimerkiksi maitorahkapurkin ja tuoremehulasillisen ”risteytyksen” valmistaminen tehosekoittimessa kestää alle minuutin, ja tuloksena on mukaan otettavaa pirtelöä joka säilyy helposti jääkaapissa. Lisäämällä siihen 1 rkl öljyä saadaan erittäin vähäkalorinen ja optimaalinen sekoitus ravintoaineita välipalassa, joka kirjaimellisesti täyttää vatsalaukun. Kukaan ei voi kirkkain silmin väittää ettei hänellä olisi aamulla yhtä minuuttia aikaa huolehtia iltapäivän jaksamisestaan! Kyse on omista pienistä päivittäisistä valinnoista, jotka kertautuvat päivien ja viikkojen aikana.

Ennen nukkumaanmenoa on hyvä myös syödä jotain. Yötä vasten kannattaa kuitenkin välttää liikaa hiilihydraattia; se varastoituu helposti rasvaksi koska yön aikana elimistön energiakulutus ei ole suurimmillaan. Purkki tonnikalaa, maitorahkaa, raejuustoa tms. lisättynä esim. ruokalusikallisella öljyä on yksinkertaista ja toimivaa iltapalaa: levollisesti nukutun yön jälkeen on paljon mukavampi herätä uuteen päivään. Joka sekin on hyvä aloittaa aamiaisella. Ja jälleen olet valmis energisenä ja reippaana uuteen työpäivään.

Joululoman ja mahdollisten jouluherkkujen jälkeen voit aloittaa uuden vuoden 2011 terveellisesti: 11 perusaskelta terveellisempään ravintoon löytyvät täältä.

04.01.2011 | Topi Ruotsalainen:

1. Älä syö enempää kuin kulutat: jos ehdit liikkumaan tavallista vähemmän niin muista myös syödä tavallista vähemmän (it´s all about the balance!)

2. Karsi ruokavaliostasi pois ylimääräinen sokeri ja turha rasva (makeiset, suklaa, virvoitusjuomat, rasvaiset juustot, margariinit ym.); nämä ovat pieniä päivittäisiä valintoja jotka kertautuvat joka päivä, joka viikko ja joka kuukausi

3. Syö vähintään 4-5 kertaa päivässä, jotta saat energiaa tasaisesti koko päivän aikana

4. Ota mukaan jokaiselle päivän aterialle ja välipalalle hyvää rasvaa, eli rypsi-, oliivi- ym. kylmäpuristettuja öljyä; muistathan että öljyjä ei saa kuumentaa koska öljyn molekyylirakenne hajoaa liiassa lämmössä

5. Muista syödä vain rajoitetusti hiilihydraatteja ja suosi nimenomaan ns. hitaita hiilihydraatteja (puuro, ruisleipä, tumma riisi jne.), aamiaisella tarvitset enemmän hiilihydraatteja elimistön ollessa tyhjä, ja samoin urheilu-suorituksen jälkeen

6. Huolehdi, että otat proteiinia mukaan jokaiselle aterialle, suosi vähärasvaisia proteiinilähteitä (kana, kala, raejuusto, maitorahka ym. rasvattomat maitotuotteet)

7. Syö ennen nukkumaanmenoa proteiini- ja rasvapitoinen kevyt iltapala, jossa on mahdollisimman vähän hiilihydraatteja: yöllä elimistön energiankulutus ei ole suurimmillaan

8. Juo päivän aikana aterioiden välissä runsaasti vettä, ainakin 3 litraa, eli pidä omaa vesipulloa/vesikannua työpöydälläsi ja juo siitä riittävän usein

9. Muista, että oikeanlainen ravinto toimii parhaiten yhdistettynä säännölliseen liikuntaan; liikunnan varsinaisten terveysvaikutusten ohella aineenvaihduntasi paranee ja mielesi virkistyy

10. Älä tee ravinnosta itsellesi liian isoa ja hallitsevaa asiaa: voit aivan hyvin herkutella yhtenä päivänä viikossa, koska yksi herkuttelupäivä toimii myös aineenvaihdunnan shokeeraamisessa ja herättämisessä

11. Nauti siitä tunteesta, että tiedät päivittäin tekeväsi oikeita valintoja terveellisen ruokavalion avulla: syömällä terveellisesti jaksat paremmin töissä ja vapaa-aikana, kirjaimellisesti sijoitat itseesi!

 28.12.2010 | Julius Parikka:

Edellisissä kirjoituksissani olen tuonut esille, että valtiontuissa on kysymys vastikkeettomasta edusta, joka syntyy julkisen tahon toiminnasta, ja josta tietty yritys hyötyy asettaen kilpailijat markkinoilla epäedullisempaan asemaan. Vastikkeeton etu on omiaan vääristämään kilpailua silloin, kun siitä hyötyvät vain tietyt yritykset. Tällainen vastikkeeton etu syntyy aina silloin, kun yritys ei olisi saanut vastaavaa suoritusta toimiessaan markkinoilla yksityisten sopimuskumppanien kanssa.

Lainan takaus voi tietyissä olosuhteissa täyttää valtiontuen kriteerit. Julkisen sektorin takaus yrityksen lainalle voi aiheuttaa sen, että yritys saa pankkilainan edullisemmin kuin tavallisissa olosuhteissa tai ilman turvaavia vakuuksia. Joskus julkisen tahon takaus on peräti ehdoton edellytys sille, että rahoitusta ylipäänsä saadaan. Tästä johtuen erityisesti kuntien on kiinnitettävä huomiota taatessaan yritysten lainoja, koska nämä saattavat rikkoa valtiontukisääntöjä ja vääristää kilpailua.

Nk. ”valtiontakauksesta” (johon siis lasketaan mukaan kaikkien julkisten tahojen myöntämät takaukset) saatava hyöty on se, että takauksen antanut julkinen taho vastaa takaukseen liittyvästä riskistä. Tällaisesta viranomaisen ottamasta riskistä peritään tavallisesti asianmukainen takausmaksu. Jos julkinen taho luopuu tällaisesta maksusta kokonaan tai osittain, yritys hyötyy ja samalla kulutetaan julkisia varoja. Siten kyseessä voi olla valtiontuki, vaikka kävisi ilmi, ettei viranomainen joutuisi maksamaan takaamaansa määrää.

Euroopan komissio on selkeyttänyt pelisääntöjä antamalla tiedonannon koskien valtiontukisääntöjen soveltamista valtiontukiin takauksina.  Kuten olen jo todennut, julkisen tahon ottamasta riskistä peritään tavallisesti asianmukainen takausmaksu. Jos lainanantajan ei tarvitse suorittaa maksua lainkaan tai se on liian pieni, se saa edun. Valtiontakauksella lainanottaja saa useimmiten lainalleen rahoitusmarkkinoilla yleisesti saatavilla olevia edullisemmat ehdot takauksettomaan tilanteeseen verrattuna. Valtiontakauksella lainanottaja saa siten alhaisemman koron ja/tai joutuu antamaan vähemmän vakuuksia. Joissain tapauksissa lainanottaja ei ilman valtiontakausta löytäisi rahoituslaitosta, joka olisi valmis antamaan sille lainaa millään ehdoilla. Valtiontakaukset voivat siten helpottaa uusien yritysten perustamista, ja niiden avulla jotkin yritykset saattavat hankkia rahoitusta uutta liiketoimintaa varten. Valtiontakauksen avulla myös maksukyvytön yritys voi jatkaa toimintaansa sen sijaan, että liiketoiminta lopetettaisiin tai järjesteltäisiin uudelleen, ja tämä saattaa vääristää kilpailua.

Sen määrittämiseksi, seuraako takauksesta tai takausjärjestelmästä etua, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut viimeaikaisissa tuomioissaan, että komission on perustettava arvionsa nk. markkinataloussijoittajaperiaatteelle. Sen vuoksi on otettava huomioon edunsaajayrityksen tosiasialliset mahdollisuudet saada vastaavaa rahoitusta pääomamarkkinoilta. Valtiontuki ei ole kyseessä, kun uusi rahoituslähde luodaan ehdoilla, jotka yksityinen toimija voisi markkinatalouden tavanomaisin ehdoin hyväksyä.

Ensimmäiseksi siis pitää katsoa, onko takaus markkinaehtoinen, eli olisiko yritys voinut saada takauksen samoilla ehdoilla yksityisiltä markkinoilta. Kyseessä ei ole valtiontuki silloin, kun takauksesta maksettu hinta on vähintään yhtä korkea kuin vastaava rahoitusmarkkinoilla esiintyvä takauksen viitemaksu. Kuten todettu, silloin takauksesta on maksettu asianmukainen markkinahintainen takausmaksu. Markkinahinnan määrittämiseksi on otettava huomioon takauksen ja siihen liittyvän lainan ominaispiirteet. Näihin kuuluvat mm. rahoitustoimen määrä ja kesto, lainanottajan antama vakuus ja muut tiedot, jotka vaikuttavat takaisinperintäasteen arviointiin, maksulaiminlyöntien todennäköisyys lainanottajan taloudellisen tilanteen vuoksi, lainanottajan toimiala ja näkymät sekä muut taloudelliset olosuhteet.

Mikäli takaus ei ole markkinaehtoinen, pitää toimenpiteelle laskea avustusekvivalentti, jolla määritellään tuen määrä. Useimmiten tämä lasketaan siten, että korkotuki on markkinakoron ja valtiontakauksen mahdollistaman koron erotus sen jälkeen, kun mahdolliset takausmaksut on vähennetty. Tällä tavalla määritelty tuki on ilmoitettava komissiolle, joka tutkii tuen soveltuvuuden yhteismarkkinoille.

Komissio on kuitenkin katsonut, että takaus ei täytä valtiontuen määritelmää, mikäli kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa, takauksen laajuus voidaan mitata asianmukaisesti myöntämishetkellä, takaus liittyy rahoitustoimeen, sille on asetettu kiinteä enimmäismäärä, eikä se kata enempää kuin 80 % lainansaamisen tai muun rahoitussitoumuksen määrästä, ja takauksesta maksetaan markkinahinta.

Tässä tullaan siis takaisin takauksen markkinahintaan. Komissio täsmentää, että vaikka näitä ehtoja ei noudatettaisi, se ei automaattisesti merkitse sitä, että komissio katsoisi takauksen ilman muuta valtiontueksi. Komissio kehottaakin tekemään toimenpiteestä ilmoituksen aina, kun on epäilyjä sen soveltuvuudesta yhteismarkkinoille.

Lopuksi on syytä täsmentää, että pk-yrityksille on määritelty erikoissäännöt, joiden tarkoitus on mahdollistaa näiden yritysten joustavampi kohtelu. Kun lainanottaja on pk-yritys, komissio voi yllä esitetyistä ehdoista poiketen hyväksyä yksinkertaisemman arvion siitä, katsotaanko lainatakaus tueksi. Tässä tapauksessa valtiontakausta ei katsota tueksi, jos siihen liittyvä pienin vuosimaksu (safe harbour -maksu) veloitetaan suuntaviivoissa esitetyn taulukon mukaisesti. Tämä vuosimaksu vaihtelee lainanottajan luottoluokituksen mukaisesti.

Valtiontukisääntöjen viidakko on tiheä ja vaarallinen. EU-jargoni ei tee asiasta sen yksinkertaisempaa, pikemminkin päinvastoin. Sääntöjenvastaisen tuen takaisinperintäriskin minimoimiseksi onkin syytä ilmoittaa komissiolle hyväksyttäviksi sellaiset toimenpiteet, joissa on epäilyjä siitä, ovatko ne valtiotukisääntöjen mukaisia. Valitettavaa on, että viranomaisten ja yritysten mahdollisuudet selvittää kaavaillun toimenpiteen soveltuvuus yhteismarkkinoille ilman ulkopuolista asiantuntijaa on ajan myötä heikentynyt. Sama trendi on ollut huomattavissa julkisia hankintoja koskevissa tapauksissa.

 20.12.2010 | Julius Parikka:

Edellisessä kirjoituksessani esitin lyhyesti valtiontuen määritelmän ja perustelut sille, miksi niin julkisten tahojen kuin yritystenkin on syytä tuntea valtiontukisääntöjen keskeiset periaatteet. Tässä osassa keskityn yhteen erityiseen ongelmaan, johon kunnat ja kuntien kanssa asioivat yritykset törmäävät ennen pitkää.

Kunnat joutuvat usein tietämättään tekemisiin valtiontukinormiston kanssa silloin, kun ne myyvät tai ostavat maita ja rakennuksia. Koska tällaisia kauppoja tehdään vuosittain huomattava määrä, keskityn tässä artikkelissa juuri tähän ongelmaan.

Komissio on antanut selkeyttävän tiedonannon aiheesta, jotta viranomaiset – mutta myös yritykset – voisivat itse arvioida, onko suunniteltu toimenpide sallittu valtiontukinäkökulmasta.

Jotta maan tai rakennusten kaupan valtiontukiaspektin ymmärtäisi, on syytä muistaa, että valtiontukisääntöjen lähtökohtana on markkinaehtoisuus. Markkinaehtoisuutta olen käsitellyt edellisessä kirjoituksessani. Komission vuonna 2006 tekemä päätös Suomea vastaan laittoman tuen takaisinperinnästä koski nimenomaan kunnan tekemää maakauppaa. Tällöin oli kyse Karkkilan kaupungin ja Componenta Oyj:n välisistä kaupoista.

Sääntönä on, että julkista omaisuutta ei saa myydä alle käyvän arvon. Komissio on antanut tiedonannon koskien julkisten viranomaisten tekemiä maa-alueita ja rakennuksia koskevia kauppoja ja niihin sisältyviä tukia. Tiedonanto lähtee siitä, että maa-alueet ja rakennukset tulisi myydä avoimella tarjouskilpailulla, jolle ei ole asetettu ostajia syrjiviä ehtoja. Tällöin kaupan oletetaan tapahtuvan markkinahintaan, eikä siihen silloin lähtökohtaisesti sisälly valtiontukea.

Tiedonannon mukaan mikäli myynti tapahtuu ilman tarjouskilpailua, on markkina-arvon vahvistamiseen käytettävä yhtä tai useampaa riippumatonta asiantuntijaa. Näin määritelty markkinahinta on vähimmäisostohinta, josta voidaan sopia ilman, että se sisältää mahdollista valtiontukea. Edelleen tiedonannon mukaan arvioijan tulee olla hyvämaineinen henkilö, jolla on akateeminen tutkinto ja riittävä kokemus tai pätevyys arvioimaan kyseisentyyppisiä maa-alueita ja rakennuksia kyseisellä alueella. Tällä varmistetaan, että kauppahinta vastaa mahdollisimman tarkasti markkinahintaa ja siten minimoidaan valtiontuen riski.

Komissio on kuitenkin huomioinut tilanteet, joissa maan tai rakennusten myynti ei kuitenkaan onnistu näissä puitteissa. Mikäli maa-alueet ja rakennukset eivät mene kaupaksi ja on ilmeistä, että kohtuullisista ponnistuksista huolimatta arvioijan ilmoittamaa hintaa ei saada, komissio sallii 5 %:n liikkumavaran myyntihintaan. Mikäli kauppoja ei 5 %:n hinnan alennuksen jälkeen vieläkään synny, on suoritettava uusi arvio, jossa otetaan huomioon epäonnistuneeseen kauppaan liittyvät tosiasiat.

Komissio vaatii lopuksi tiedonannossaan, että sille on ilmoitettava kaikki kaupat, joita ei ole tehty avoimella tarjouskilpailulla sekä kaupat, jotka tällaisen kilpailumenettelyn puuttuessa on tehty riippumattoman arvioijan arvioimaa markkinahintaa alempaan hintaan. Komissio arvio tällöin, sisältyykö kauppaan valtiontukea.

Tyypillisenä esimerkkinä valtiontukisääntelyn kannalta epäonnistuneena maakauppana voidaan esittää tapaus C35/2006, jossa komissio tutki, oliko Åren kunta myynyt kulutushyödykkeitä myyvälle Konsum Jämtland ekonomisk förening -osuuskunnalle maa-alueen alle markkinahinnan. Den Nya Välfärden –järjestön tekemän kantelun mukaan Åren kunnan asettama kauppahinta, 2 miljoonaa Ruotsin kruunua, alitti selvästi maa-alueen markkina-arvon, koska Lidl Sverige KB (ostajan välitön kilpailija elintarvikkeiden ja päivittäistavaroiden vähittäismyynnissä) oli tehnyt kunnalle samasta maa-alueesta 6,6 miljoonan Ruotsin kruunun suuruisen virallisen tarjouksen.

Ruotsin viranomaiset puolustivat maakauppaa komissiolle pääosin sillä, että kauppa oli osa suurempaa maa-alueiden myyntiprosessia, johon liittyi myös tiettyjen alueiden kehittämissuunnitelmia. Komissio katsoi kuitenkin, ettei Ruotsi osoittanut riittävän vakuuttavalla tavalla sitä, että Konsum Jämtland ekonomisk förening –osuuskunnalle myydyn maa-alueen kauppa oli tiiviisti sidottu laajempaan kokonaisuuteen ja alueiden kehittämissuunnitelmiin. Komissio sovelsi markkinataloussijoittajaperiaatetta ja totesi, että tavallisissa markkinaolosuhteissa toimiva yksityinen sijoittaja olisi pitänyt Lidl Sverige KB:n tekemää tarjousta vähintäänkin kiinnostavana vaihtoehtona, ja tästä syystä Åren kunta oli myynyt maa-alueen alihintaan osuuskunnalle. Komissio tuli laskuissaan siihen tulokseen, että osuuskunnalle myönnetyn tuen suuruus oli Lidl Sverige KB:n tarjoaman 6,6 miljoonan kruunun ja osuuskunnan maksaman kauppahinnan 2 miljoonan kruunun erotus, toisin sanoen 4,6 miljoonaa Ruotsin kruunua. Komissio määräsi tämän summan takaisinperittäväksi tammikuussa 2008 tekemällään päätöksellä.

Seuraava blogikirjoitukseni tulee käsittelemään kuntien myöntämiä takauksia yrityksille ja niihin liittyviä valtiontukiongelmia.

 13.12.2010 | Maire Laitinen:

Lontoossa klo 13:30 tapaamisen päätyttyä ihmettelen, miksi en ole saanut yhtään uutta sähköpostia. Niitä tulee normaalisti jatkuvasti. Akku oli päässyt loppumaan edellisenä yönä ja olin ladannut iPhoneni aamulla ja avattuani sen mielestäni yhteys toimi.

Päätin soittaa Suomeen, ja silloin puhelin ilmoitti että en ole yhteydessä verkkoon. Päästäkseni verkkoon minun on annettava PIN-koodini. Näpäyttelin uuteen puhelimeeni tutun vanhan PIN-koodin. Se ei kelvannut. Mitä? Yritin uudelleen (toimistossa oli puhelimeen laitettu joku minulle tuntematon PIN-koodi), ja yhtäkkiä puhelin vaati PUK-koodia. APUA, ei minulla ole sellaista! Soitin lankapuhelimella toimistoon, mutta en saanut ketään kiinni ja minun oli pakko alkaa hankkiutua lentokentälle.

Olin siis täysin tavoittamattomissa. Kummallinen tunne. En voinut lukea sähköposteja, en voinut lähettää tekstiviestejä, en voinut tarkistaa säätä, en voinut surffailla netissä, en ylipäätään tehdä MITÄÄN… Entä jos joku yrittää soittaa minulle??? En ole enää yhteydessä kehenkään. Olen täysin yksin Lontoossa. Olenko edes enää olemassa? Oh my good, tämä ei ole mahdollista! Mitä nyt? Mitä teen?

Minun on pakko hyväksyä tilanne, ja edetä rauhallisesti, katsella vaikka ympärilleni. Yritän lohduttaa itseäni; Hei, olen Lontoossa! Nauti siitä. Astun ulos hotellista ja pyydän tilaamaan taxin. Juttelen conciergen kanssa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän on todella ystävällinen ja hankkii minulle taxin. Sää on kaunis. Fine! Minä nautin tästä, minä selviän. Saan taxin ja taxinkuljettaja on mukava, jutellaan niitä näitä lähes koko matka lentokentälle. Olen jo rauhoittunut, voin olla olemassa ilman matkapuhelinyhteyttä!

Saavun kentälle, menen syömään, selaan lehtiä ja olen jo aika hyvin asennoitunut siihen, että olen täysin tavoittamattomissa. Uskon, että kukaan ei ole tarvinnut minua niin kiihkeäsi, että jotain korvaamatonta olisi päässyt tapahtumaan.

Miten olen voinut elää monta tuntia ilman yhteyttä kehenkään? Se ei ole kuitenkaan tuntunut ”oikealta” elämältä. Rakastan puhelintani ja yhteyksiä ihmisiin. Oikeasti kärsin ja unelmoin huomisesta, jolloin saan PUK koodin ja PIN koodin ja olen jälleen yhteydessä kaikkialle. Sain ensimmäisen matkapuhelimen (NMT:n) noin vuonna 1987. Minulla on ollut siitä lähtien sama puhelinnumero ja aina uutta teknologiaa olevia puhelimia. Olen tottunut siihen, että minut tavoittaa työasioissa ja henkilökohtaisissa asioissa vuorokauden ympäri. Haluan mahdollisimman nopeasti takaisin viestiverkkoon!

 07.12.2010 | Janne Ala-Sippola:

FondiaAcademyssa käsiteltiin yritysjuristin kannalta hieman eksoottisempaa aihetta tällä kertaa, kun Conor Venture Partnersin Manu Mäkelä ja Fondian Mårten Janson pitivät tiukan 60 minuuttisen keskustelumuotoisen esityksen pääomasijoittamisesta. Manun kokemuksen mukaan pääomasijoittajan työ voi olla hyvin erilaista kohdeyrityksestä riippuen. Hyville ideoille on tarjolla rahoitusta tiettyjen perusedellytysten täyttyessä, mutta yrityksen menestymisen ennustaminen etukäteen on hyvin vaikeaa.

Miten juristi osallistuu pääomasijoituksen tekoon?

Mårtenin mukaan juristeille ei voi delegoida koko diilin tekoa, vaikka kv-sijoittajat antavatkin usein paljon vastuuta transaktiota hoitavalla juristille. Transaktiojuristin näkökulmasta keskeistä on heti projektin alkuvaiheessa tehtävät  due diligence –tarkastukset. Sijoittajan kannalta on varmistettava, että mitään yllätyksiä ei ole tulossa ja kaikki ns. deal killerit pitää selvittää mahdollisimman pian. Siemenvaiheen yrityksissä sijoittaja haluaa varmistua, että yrittäjä ja yrityksen johto ovat sitoutuneet työskentelemään yrityksessä tietyn ajan, minkä vuoksi sovitaan yleensä kilpailukiellosta ja työssäolovelvoitteesta. Sijoitukselle halutaan myös saada tuottoa, koska sijoittaja ottaa usein suuren riskin sijoittaessaan siemenvaiheen yrityksiin, joista osa ei koskaan menesty. Sijoittajan taloudelliset intressit pyritään varmistamaan esimerkiksi exit-oikeudella, osakkeiden siirtokiellolla, etuoikeudella varojenjakotilanteessa ja diluutiosuojalla.

Miten pääomasijoittaja osallistuu kohdeyrityksen toimintaan?

Siemenvaiheen yrityksissä pääomasijoittaja voi auttaa esimerkiksi operatiivisissa asioissa kuten rekrytoinneissa ja markkinoinnissa. Vakaammassa vaiheessa olevassa yrityksessä pääomasijoittajan rooli on enemmänkin johdon kehittämisessä ja hallituksen sparraamisessa. Yrityksen koosta riippumatta toiminnan skaalautuminen on tärkeää, jotta yrityksellä on edellytyksiä kasvaa ja laajentua. Pääomasijoittaja voi tukea etenkin silloin, kun yritys tarvitsee apua voimakkaan kasvun rahoittamiseen tai kansainvälistymiseen. Lisäksi pääomasijoittajan kontaktit ja verkostot avaavat uusia ovia ja tuovat lisää uskottavuutta kasvuyrityksen toimintaan. Pääomasijoittajat tekevät myös yhteistyötä enkelisijoittajien kanssa ja ns. bisnesenkelit ovatkin yksi tärkeä kanava, jonka kautta pääomasijoittajat saavat tietoa uusista lupaavista yrityksistä. Yhteiset pelisäännöt on tärkeä tehdä selväksi ja sopia etukäteen, sillä pääomasijoittaja vaikuttaa koko firman toimintaan eikä yrittäjä voi enää itse päättää kaikesta.

Riskirahaa yrittäjiltä yrittäjille - yrittäjästä pääomasijoittajaksi?

Skypen perustaja Niklas Zennström, joka toimii nykyisin Atomico –nimisessä pääomasijoitusyhtiössä kertoo, että yksi syy pääomasijoittamista harjoittavan yrityksen perustamiseen oli vaikeudet rahoituksen saannissa. Nykyisin Zennström etsii teknologia-alan tulevaisuuden tähtiyrityksiä, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille mullistavalla teknologialla (KL 2.12.2010). Myös Sean Parker  toimi ensin yrittäjänä ja tuli tunnetuksi muun muassa Napsterin ja Facebookin ansiosta. Nykyisin hän toimii Founders Fund –nimisessä pääomasijoitusyhtiössä, joka sijoittaa pieniin Web 2.0 kasvuyrityksiin. Founders Fundin slogan on vapaasti suomennettuna Riskirahaa yrittäjiltä yrittäjille, mikä heijastaa hyvin sitä rohkeutta ja yrittäjähenkeä, jota sekä Parker että Zennström ovat tarvinneet yrittäjätaipaleensa alkuvaiheessa. Vastaavanlaisia yrittäjyystarinoita on varmasti lukuisia Suomessakin, mutta kuka löytää seuraavan suomalaisen teknologiahitin ja ollaanko silloin jo samassa veneessä?

Suomessa meillä on osaamista, mutta yrityksillä pitäisi olla vielä paljon enemmän rohkeutta ja uskallusta! Yrittäjän on uskottava omaan yritysideaansa vaikka kukaan muu ei uskoisikaan.

29.11.2010 | Mårten Janson

Fondian ydinliiketoiminta eli lakiosastopalvelu on muutamassa vuodessa kehittynyt aivan valtavasti: Puhtaasta ideasta yli 60 yrityksen lakiasioiden hallinnointiin. Jälkikäteen tarkasteltuna Fondia osui palvelullaan sekä jo olemassa olevaan että piilevään kysyntään. Kysyntä vuorostaan perustuu siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että jokaisella yrityksellä ei välttämättä ole tarvetta tai resursseja palkata omaa lakimiestä ja asiantuntijoiden tuntityön ostaminen ei välttämättä ole se oikea ratkaisu juoksevien lakiasioiden hoitamiseksi.

Lakiosastopalveluamme kehitetään jatkuvasti tiiviissä yhteistyössä yritysten lakiosastojen kanssa. Tämä yhteistyö ja jatkuva asiakaspalautteen kerääminen auttaa meitä paremmin ymmärtämään omaa liiketoimintaamme. Hyvä lakiosasto on tämän ytimessä. Tuoreimpien keskustelujen ja asiakaspalautteen mukaan hyvä lakiosasto on hyvinkin monisäkeinen eläin ja sille asetetaan hyvinkin korkeat odotukset ja kriteerit. Tutkimuksemme mukaan hyvä lakiosasto:

1. hallitsee yrityksen kannalta relevantin juridiikan riittävän hyvin (laaja mutta ei liian syvä asiantuntemus) ja erityisesti sopimusasiat
2. toimii liiketoimintalähtöisesti eli ymmärtää eri liiketoimintamalleja, osallistuu liiketoimintakoulutuksiin, hakee tehdaslattiatason ymmärrystä liiketoiminnasta ja omaa hyvän talousosaamisen
3. ymmärtää juridiikan tukevan roolin (ei korosta sitä itsessään liikaa) eikä esim. lähde oma-aloitteisesti tai edes liiketoiminnan pyynnöstä hoitamaan sopimusneuvotteluja heidän puolestaan
4. on integroitu osa itse liiketoimintatiimiä (ei erillinen ulkopuolinen neuvonantaja), joka jatkuvasti sparraa johtoa ja pyrkii juridiikan avulla löytämään liiketoiminnan kaipaamia ratkaisuja ja jonka edustaja (useimmiten päälakimies) toimii tämän takia aina täysivertaisena johtoryhmän jäsenenä ja mieluiten myös yhtiön hallituksen sihteerinä
5. ymmärtää riskienhallinnan ja soveltaa sitä neuvonantoonsa tavoitteenaan avustaa liiketoimintaa löytämään optimaaliset riski-tuottosuhteet
6. uskaltaa tehdä päätöksiä ja perustaa suosituksena kokemukseen
7. omaa hyvät juridiset yhteistyöverkostot asiantuntijapuolella ja ulkomailla, jotka palvelevat yrityksen tarpeita mahdollisimman hyvin
8. tietää aina mitä yrityksessä tapahtuu
9. kouluttaa ja ohjeistaa organisaatiota aktiivisesti ja pyrkii näin tehokkaasti jalkauttamaan riittävää juridista osaamista eri puolille organisaatiota
10. järjestäytyy, kouluttautuu ja johtaa yksikköään kaikkien edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi

Jokaisen olemassa olevan lakiosaston tulisi aktiivisesti pyrkiä kehittymään edellä mainittujen tavoitteiden valossa kohti lakiosastonirvanaa. Tämä lienee sellainen olotila, jolloin lakifunktioita ei enää koeta tai edes ymmärretä erillisenä yksikkönä, vaan se on positiivisen syövän muodossa penetroinut koko organisaation, neuvoo asiantuntevasti ja liiketoimintalähtöisesti mutta samalla huomaamattomasti. Virus, joka imee kaiken tiedon, vaikuttaa kaikkeen päätöksentekoon mutta joka samalla vahvistaa potilaan yleiskuntoa.

Fondialla pyrimme kehittämään lakiosastopalveluamme yllä mainittuun suuntaan. Siinä missä yrityksillä on vain yksi lakiosasto kehitettävänä, meillä on niitä jo yli 60 ja lakiosastoperheemme jatkaa koko ajan kasvamistaan. Näin meille on samalla syntynyt aivan upea R&D kenttä lakiosastopalveluiden kehittämiselle ja optimoimiselle. Uskomme olevamme oikealla kehityspolulla, sillä asiakaspalautteemme on erinomaista. Jopa 96 % Lakiosasto-asiakkaistamme suosittelisi palveluamme ystävälleen.

 22.11.2010 | Julius Parikka:

Tämän blogisarjan tarkoitus on selkeyttää valtiontukiin liittyvää normistoa ja tuoda esille erityisiä ongelmatilanteita, joiden kanssa yritykset ja kunnat joutuvat tekemisiin lähes päivittäin. Keskityn tässä sarjassa erityisesti kahteen kunnallistasolla yleisimpään tukitoimenpiteeseen, eli maan ja rakennusten myyntiin sekä lainan takauksiin. Sarjan ensimmäinen osa kohdistuu valtiontuen määritelmään ja seurauksiin.

EU:n kilpailusäännöt ovat 2000-luvulla tiukentuneet entisestään. Brysselistä tulee säännöllisesti uutta säädöstä, johon perehtyminen on työlästä ja jopa pelkästään teknisesti haasteellista (ne, jotka ovat vierailleet Euroopan komission kilpailun pääosaston internet-sivuilla tietävät, mitä tarkoitan). Kilpailusääntöjen noudattaminen on kuitenkin erittäin tärkeää jo pelkästään Suomen kilpailukyvyn kannalta. Julkisia hankintoja koskevat säännöt ovat työllistäneet sekä kuntien että yritysten lakimiehiä jo pidemmän aikaa, mutta viime aikoina myös valtiontukiasiat ovat olleet esillä. Tämä johtuu mm. siitä, että yritykset ovat alkaneet tarkkailla kilpailijoidensa käyttäytymistä EU:n ja kansallisten kilpailusääntöjen valossa ja valtiontukikantelut ovat lisääntyneet tähän asti hillityn linjan omaksuneissa Pohjoismaissa. Loppuvuodesta 2006 komissio teki ensimmäistä kertaa päätöksen Suomea vastaan laittoman tuen takaisinperinnästä muodollisen tutkintamenettelyn päätyttyä.

Yritysten tukeminen julkisilla varoilla ei ole EU:n valtiontukisääntöjen mukaan lähtökohtaisesti sallittua, ja julkiset viranomaiset (etenkin kunnat) saattavat epähuomiossa ja joskus määrätietoisestikin myöntää kiellettyä valtiontukea. Kiellettyjä tukitoimenpiteitä ovat muun muassa suora avustus, verohelpotukset, erilaiset alihinnoittelut tai helpotukset maksuista (esim. jätevesimaksut), edulliset lainat tai lainantakaukset, yms.

Sopimuksen Euroopan unionin toiminnasta (”SEUT”) artiklat 107 - 109 määrittelevät puitteet valtiontukisäännöille. Tervettä kilpailua vääristävät valtiontuet ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä, mutta säännöissä määritellään kuitenkin poikkeukset, joiden nojalla tukitoimenpiteet voidaan hyväksyä.

Valtiontuen määritelmä perustuu 107 artiklan 1 kohdan tulkintaan. Kyseessä on valtiontuki, jos toimenpide täyttää neljä kumulatiivista tunnusmerkkiä:

1. valtio rahoittaa toimenpiteen tai tuki myönnetään valtion varoista
2. toimenpide on valikoiva
3. toimenpide vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla tuensaajaa ja
4. tuki vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan

Valtiontukisäännöt koskevat kaikkia toimenpiteitä, joissa julkinen sektori myöntää yrityksille tukea tai muuta etua. On erittäin tärkeätä huomioida heti alkuun, että julkisen sektorin käsite pitää sisällään valtion lisäksi paikallis- ja alueviranomaiset (muun muassa kunnat, maakunnat, kunnalliset organisaatiot) ja julkiset yritykset. Tuen muodolla ei ole merkitystä. Usein kyseessä on suora avustus tuensaajalle, mutta esimerkiksi verohelpotukset, helpotukset erilaisista maksuista tai kiinteistön markkinahintaa alhaisempi vuokra lasketaan myös tueksi. Yrityksiä ovat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta.

Valtiontukien arviointi perustuu keskeisesti toimenpiteiden markkinaehtoisuuteen. Tukea ovat sellaiset julkisten viranomaisten toimenpiteet, joista yritys saa sellaista etua, jota se ei olisi saanut tavallisissa markkinaolosuhteissa. Julkinen taho ei siten saa suosia valikoivasti tiettyä yritystä asettaen tämän kilpailijat epäedulliseen asemaan. Julkinen taho voi itse asiassa toimia markkinoilla niin kauan kuin se käyttäytyy samalla tavalla kuin markkinataloudessa järkevästi toimiva yksityinen sijoittaja. Komissio ja EU:n tuomioistuimet käyttävät tätä niin kutsuttua markkinataloussijoittajaperiaatetta mitatakseen, onko julkinen taho toiminut markkinaehtoisesti esimerkiksi myydessään kiinteistöjä tai taatessaan lainoja, vai onko kyse valtiontuesta ja missä määrin.

Tunnusmerkit täyttävät toimenpiteet on ilmoitettava komissiolle noudattaen valtiontukien ilmoitusmenettelyä. Harvoja tilanteita lukuun ottamatta ilman komission hyväksyntää myönnetyt tuet ovat laittomia ja ne voidaan määrätä takaisinperittäviksi korkoineen tukea saaneilta yrityksiltä.

Valtiontukisäännöistä on syytä huomioida se, että julkisten tahojen lisäksi yritysten tulee ehdottomasti tuntea valtiontukisääntöjen keskeiset periaatteet. Tämä siitä syystä, että sääntöjen vastaisesti myönnetyn tuen tapauksessa riski kohdistuu tuensaajalle, koska komissiolla on oikeus määrätä sääntöjenvastainen tuki takaisinperittäväksi. Takaisinperinnässä sääntöjenvastaista tukea saanut yritys joutuu maksamaan tuen korkoineen takaisin tukea myöntäneelle viranomaiselle ja tässä mielessä viranomainen selviää pelkällä ”sormille näpäytyksellä”. Viranomaisen virkavastuu saattaa tosin teoriassa tulla kysymykseen, kuten myös mahdollinen vahingonkorvausvastuu, mutta toistaiseksi seurauksia on vaikea ennustaa, koska Suomessa ei ole vielä tarpeeksi kokemusta takaisinperintään liittyvistä kysymyksistä ja yleisemmällä tasolla kilpailuoikeudellista vahingonkorvausta koskevat kysymykset ovat avoinna.

Seuraavassa kirjoituksessa keskityn maa-alueiden ja rakennusten myyntiin liittyviin valtiontukiongelmiin. Komission vuonna 2006 tekemä valtiontukipäätös Suomea vastaan koski nimenomaan suomalaisen kunnan tekemää maakauppaa.

15.11.2010 | Maria Setälä

Ennen vuosikellon mukaista vuoden viimeistä Academya aiheesta Yrityksen rahoitusvaihtoehdot  käytiin oikein kunnolla käsiksi IT2010-ehtoihin, niiden muutoksiin ja käytettävyyteen. Keväällä 2010 voimaan astuneet IT2010-ehdot päivittivät IT-alan yleisiä ehtoja ja olivat pitkällisen valmistelun tulos. Työryhmässä olivat mukana Fondian Arto Lindfors ja Janne Salminen sekä Academyssa myös puhunut Tapio Rantala. Koulutuksen aihe hirvitti jo etukäteen - niin vieraasta ja kimurantista kokonaisuudesta oli tällä kertaa kyse. Esiintyjät olivat kuitenkin paloitelleet aiheet ihmisen kokoisiksi, eikä keltään seminaarivieraalta noussut höyryä korvista koulutuksen jälkeenkään.

Arto Lidfors aloitti tilaisuuden läpikäymällä rautaisen annoksen IT210-ehtojen tärkeimpiä muutoksia. Ehdot rakentuvat edelleen siten, että niissä on sopimusmalliasiakirja, erityisehdot (riippuen toimituksen kohteesta) sekä yleiset YSE-ehdot, joihin Arto osuus keskittyi. Tärkeimmät muutokset koskivat tietoturvaa, korvausvelvollisuutta ja vastuunrajoituksia sekä riidanratkaisuinstanssia. Ainoana kokonaan uutena kohtana ehdoissa voidaan mainita tietoturva, henkilötietojen käsittely ja varmuuskopiointi, jotka on otettu ehtoihin mukaan siltä varalta, ettei sopimuksesta tai velvoittavassa lainsäädännöstä johdu mitään. Vahingonkorvaus lasketaan nykyisin lähtökohtaisesti koko toimituksen kokonaishinnasta. IT2000-ehtojen vaatimus sopimuksen purkamisesta vahingonkorvauksen edellytyksenä on myös koettu liian ehdottomaksi toimenpiteeksi ja rajoitus poistettiin IT2010-ehdoista. Academyssa keskustelua käytiin siitä, että suurin osa ehdoista on laadittu symmetrisiksi ja ne soveltuvat näin ollen sekä asiakkaaseen että toimittajaan. Toinen kysymys on kokonaan se, milloin se on liiketoiminnan kannalta mielekästä. Yleisöstä tuotiin kuitenkin varsin aiheellisesti esiin se, että myös asiakas voi aiheuttaa mittavia vahinkoja toimittajalle toiminnallaan. Riitojen ensisijainen ratkaisupaikka on nykyisin Keskuskauppakamarin välityslautakunta yleisen tuomioistuimen sijaan. Tämän vaikutusta riitojen ratkaisuun ei vielä pystytä ehtojen tuoreuden vuoksi arvioimaan, mutta Arto totesi, että joka tapauksessa valtaosa riidoista ratkaistaisiin todennäköisesti neuvottelemalla. Arto esitteli vielä EJT-erityisehtojen (erityisehdot tietojärjestelmätoimituksista) muutoksia, joista merkittävimpinä voidaan mainita ohjelmiston virheen määritelmä, projektien avainhenkilöiden rekrytointikielto sekä asiakkaan tietojärjestelmien käyttöoikeuden laajentuminen konserniyhtiöihin. Lopuksi käytiin läpi vielä, miten EOY-erityisehdoissa (erityisehdot ohjelmistojen ylläpidosta) on lisätty myötävaikutusvelvollisuutta.

Seuraavaksi Janne Salminen esitteli IT2010 ETP-ehtoja, eli erityisehtoja tietoverkon välityksellä toimitettavista palveluista, jotka tunnetaan paremmin nimellä SaaS-palvelut. Lähtökohtana ETP-ehdoille ovat niin sanotut puhtaat SaaS-palvelut, eivätkä ne koske lisenssejä, ohjelmistokappaleita tai laitteistoja. Siinä missä IT2010-ehdot yleisemmin vakiinnuttavat alan vakiintuneita käytäntöjä, ETP-ehdoissa on luotu voimakkaammin uutta ja ne ovat näin etunojapainotteisia. ETP-ehdot lähtevät siitä, että asiakas itse vastaa palvelun soveltuvuudesta omaan käyttötarkoitukseensa, jolloin kyseessä ei ole niin sanottu fit for purpose –palvelu. Janne kertoi työryhmässä olleen eniten keskustelua siitä, kuuluuko SaaS-palveluiden luonteeseen niiden jatkuva kehittäminen ja kehittyminen. Oikeus tehdä palvelumuutoksia ja velvollisuus ilmoittaa niistä asiakkaalle riippuu ehtojen mukaan siitä, mistä muutos johtuu ja kuinka mittava se on. Huomattava on, että varmuuskopioinnista on ehdoissa IT2010-ehtojen kanssa ristiriitainen ehto, jolla vastuu varmuuskopioinnista annettu toimittajalle. Yleisesti Janne muistutti siitä, että kaikissa niissä kohdissa, joissa myyjällä on oikeus veloittaa asiakkaalta ylimääräisistä palveluksistaan, kannattaisi asiakkaan sopia veloitusperusteista, ettei palveluksista tule suhteettoman kalliita. Palvelutasokuvaukset (SLA) on myös sisällytetty ETP-ehtoihin.

Viimeisen puheenvuoron Academyssa piti Tapio Rantala OP-keskus osk:sta, joka keskittyi puheenvuorossaan IT2010-ehtojen soveltuvuuteen asiakasnäkökulmasta. Tapio oli myös mukana ehtojen työstämisessä asiakasnäkökulman edustajana. Kokonaisuudessaan hän näki IT2010-ehtojen olevan edelleen toimittajamyönteiset, vaikka tasapainoa onkin nyt lisätty. Toisaalta tämä onkin loogista, sillä toimittajahan ehdot neuvottelupöytään yleensä tuo, kuten Tapio totesikin. Ehdot tarjoavat hyvän kehikon neuvotteluille, vaikkei esimerkiksi finanssialalla niitä olekaan tunnustettu alan standardiksi ja niihin lähes aina on tehtävä muutoksia. Tapio peräänkuulutti puheenvuorossaan sitä, kumpi loppujen lopuksi on sopijapuolten kannalta tehokkaampaa, viilauksista neuvotteleminen vai kokonaan yksilöllisen sopimuksen tekeminen. Ainakin hän vinkkasi asiakastahoja valmiiksi laatimaan, oman paketin niistä ehdoista, joihin yhtiö ei voi suostua. Näin neuvotteluissa ei tuhraannu kohtuuttoman paljon aikaa aina tiettyjen ehtokohtien rakenteluun.

Kaikki puhujat alleviivasivat sitä, että on aina tarkkaan harkittava, miten ehdot soveltuvat yksittäistapaukseen ja mietittävä koko paketin yhteisvaikutusta. IT2010-ehtoja ei olekaan laadittu olemaan aukoton ja kaikkiin tilanteisiin taipuva työkalu. Niihin on kerätty sananmukaisesti yleiset ehdot, joista voidaan lähteä hiomaan yksityiskohtia, jos on tarpeen.

Päivän aiheesta julkaistaan pian Keskuskauppakamarin kustantama IT2010 - Käytännön käsikirja, jonka kirjoittamisessa myös Arto ja Janne ovat olleet mukana.

08.11.2011 | Maire Laitinen:

Voiko yritysjuristia verrata koiraan tai koirarotuun? Jos ei itse toimi juristina, vertausta voisi pitää loukkauksena. Kun tällä otsikolla kutsuttiin yritysten lakiasianjohtajia seminaariin, vertausta ei tarvinnut selittää, kaikki hymähtäen ymmärsivät sen. Selitetään vertausta nyt kuitenkin tässä blogissa.

Ensin mietitään, mitä ominaisuuksia yritysjuristeilla on tai mitä ominaisuuksia liiketoiminta, yritysjohtajat ja sisäiset asiakkaat heiltä vaativat. Lähdettäessä tarkastelemaan lähemmin yritysjuristin ominaisuuksia on tietysti tärkeää, että juristi omaa tarvittavat juristin tiedot ja taidot. Sen lisäksi hänen tulee tuntea talousasiat, numerot ja tunnusluvut. Yritysjuristilla tulee olla sellaisia ominaisuuksia, että hän pääsee liikkeenjohtajia lähelle, ”iholle”. Liiketoiminta ja yrityksen sisäiset asiakkaat odottavat, että juristilla tulee olla hyvät kommunikointikyvyt, liikemiesvaistoa, tilannetajua, kykyä selvittää liikejohdon/asiakkaan tarkoitus, myydä ongelma, kertoa juristin ehdotus selkokielisesti sekä tukea liiketoiminnan tähtiä ja ehkäpä hieman myös vahtia heitä. Tänä päivänä ei voida enää edes puhua, että yritysjuristi puntaroisi tilannetta tyyliin; toisaalta toisaalta. Bisnekselle on annettava selkeä ratkaisuehdotus ja perusteltava se!

Mikäs koirarotu tähän kaikkeen kykenee? Fondian jo traditioksi muodostuneessa General Counsel Round Table –tilaisuudessa 2.11.2010 merkittävien yritysten lakiasianjohtajien kanssa keskusteltiin otsikossa mainitusta aiheesta. Joissakin esityksissä vilahti seuraavia rotuja; terrieri, saksan paimenkoira, dobermanni jne. Ehkä eniten suosiota sai sekarotu! Tämä on aika luonnollista, kun todetaan miten monia ominaisuuksia juristilta odotetaan.

Tilaisuudessa mukana olleiden juristien puheenvuoroissa ei tullut mitenkään esille, että he kokisivat toimivansa jotenkin vahteina ja vahtisivat, että asiat/sopimukset tulevat hyvin tehdyksi. Juristit haluavat ja ovat valmiita toimimaan yhtenä tiimin jäsenenä, tuoden oman näkemyksensä niin hallituksessa, johtoryhmässä kuin missä tahansa projektissa. Yritysjuristit ovat myös valmiita ottamaan riskejä. Tärkeää on, että he tietävät missä mennään, mitä asioita/hankkeita suunnitellaan ja ovat siten valmiita tuomaan oman näkemyksensä persoonallisten ominaisuuksien, osaamisen ja taitojen mukaan. Jos yrityksen juridiikasta vastaava henkilö otetaan hallituksen sihteeriksi ja johtoryhmään, hänen tiedonsaannistaan suuri osa on varmistettu ja liiketoiminta saa siten aivan varmasti myös juristilta vaatimaansa palvelua. Meidän juristien on myös hyvä muistaa, että ”it’s a two way road”, myös juristien tulee itse tuoda itsensä esille ja kertoa mitä etua näissä elimissä toimimisesta on, eikä vain odottaa huoneessaan.

Tilaisuudessa varmasti kaikille jäi mieleen nuoren naispuolisen yritysjuristin asenne ja tapa toimia; oppiakseen liiketoimintaa hän oli mukana koko päivän edustamansa yrityksen jätteenkuljettajan mukana ja teki kuljettajan apumiehen töitä. Tämä osoitti meille kaikille, millä asenteella pitää olla liikkeellä! Pitäisikö meistä kaikista yrityksen lakiasioita hoitavista löytyä terrierin ominaisuuksilla varustetun jahtikoiran ominaisuuksia?

 3.11.2010 | Julius Parikka:

Hinnan määrittelyn luulisi olevan yksi helpoimmista tarjouksen laatimiseen liittyvistä asioista, mutta se paradoksaalisesti aiheuttaa päänvaivaa tarjoajille jatkuvasti. Kokonaistaloudellisen edullisuuden merkitys hankinnoissa on ajan kuluessa lisääntynyt, mutta hinta on edelleen keskeisin tekijä tarjousten arvioinnissa. Optimaalisen hinnan määrittely jo itsessään voi olla hankalaa, mutta hankintasäännöistä seuraa muitakin hinnan määrittelyä koskevia ongelmia.

Hinta tarjouskilpailuissa on tarjoajan lisäksi myös hankintayksikön ja lopulta veronmaksajien kannalta tärkeä tekijä. Sekä tarjouskilpailuun osallistuvien tarjoajien että hankintayksikköjen on ymmärrettävä hankintasääntöjen vaikutus tarjouksen hintavertailuun. Hankintayksikölle määräaikaan mennessä jätetyt tarjoukset ovat lopullisia ja tarjoaja kantaa vastuun tarjouksen sisällöstä ja oikeellisuudesta (tämä koskee luonnollisesti myös ilmoitettua hintaa). Tarjoajien näkökulmasta tarjous voidaan hylätä hinnan virheellisen ilmoittamisen takia ja hankintayksikköjen näkökulmasta sellaisen tarjouksen hyväksyminen tarjouskilpailuun, jossa hinta on ilmoitettu virheellisessä muodossa, on muutoksenhakuperuste hankintapäätökselle.

Hinnan ilmaisemistapa vaikuttaa olennaisesti tarjousten keskinäiseen vertailukelpoisuuteen. Epäselvästi tai puutteellisesti ilmastu hinta johtaa siihen, että hankintayksikön on hylättävä tarjous tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun nimissä. Tästä seuraa, että muiden kuin kiinteiden ja lopullisten hintojen antaminen on peruste tarjouskilpailusta pois sulkemiseen. Näin ollen esimerkiksi minkäänlaiset hintavaraumat eivät ole sallittuja.

Tarjouksesta pitää yllä mainituista syistä ilmetä joko yksi kokonaishinta tarjotulle tavaralle tai palvelulle, tai ainakin sillä tavoin selke