08.08.2011 | Timo Lappi:

Menestyneillä yritysjohtajilla ja poliitikoilla on yksilöllisestä taustastaan ja erikoisosaamisestaan huolimatta yksi yhteinen piirre; kyky kertoa monimutkaisista asioista selkeällä tavalla ja siten, että ajatus tarttuu kuulijan mieleen.

Ärsyttävää näissä huippuviestijöissä on se, että he saavat sen vaikuttamaan helpolta ja vaivattomalta. Tätä se ei kuitenkaan ole - päivänvastoin. Onnistunut viestiminen vaatii jatkuvaa työtä ja ahkeraa harjoittelua. Tämä onkin hyvä uutinen meille ei-ihan-vielä-Steve-Jobseille siksi, että meidänkin on mahdollista oppia kertomaan asioista koskettavalla, vakuuttavalla ja ennen kaikkea tarttuvalla tavalla.

Tätä mieltä ovat myös amerikkalaisveljekset Chip ja Dan Heath, jotka tutkivat tarttuvaa viestintää erinomaisen tarttuvalla tavalla kirjassaan Made to Stick. Heidän mukaansa tarttuva viesti on yksinkertainen, yllättävä, konkreettinen, uskottava ja tunteisiin vetoava tarina. Kirjassaan Heathin veljekset antavat paremmaksi esiintyjäksi haluavalle lukuisia hyviä ohjeita ja havaintoja, joista kannattaa pitää mielessä ainakin nämä:

  1. Yksinkertaisuus edellyttää kaiken turhan karsimista ja ydinviestin löytämistä.
  2. Yllättävyys herättää vastaanottajan mielenkiinnon ja voi onnistua esimerkiksi uudella odotusarvot rikkovalla näkökulmalla.
  3. Konkreettisuus auttaa ihmisiä muistamaan viestejä. Meidän on helpompi käsitellä konkreettisia kuin abstrakteja asioita.
  4. Uskottavuutta voi tuoda arvostetuilla referensseillä, tutkimuksilla ja tilastoilla.
  5. Tunteisiin vetoavuus on tarpeen, jotta myös vastaanottaja välittäisi asiastasi.
  6. Tarinoihin on helppo eläytyä. Ja siksi ne myös muistetaan.

Jotta onnistuu viestinnässä, täytyy lisäksi onnistua välttämään ”tiedon kirous”. Kun ihminen tietää jotain, menettää hän samalla kykynsä samaistua niihin ihmisiin, joilla ei ole vastaavaa tietoa.

Tarttuvien viestien rakentaminen ei ole helppoa. Ei riitä, että kerrot asian. Viesti pitää muistaa suunnitella ja testata etukäteen. Onnistumisesi kuitenkin palkitaan sillä, että viestisi tarttuu vastaanottajiin. Vastaanottajat ymmärtävät ja muistavat viestisi. Eikä siinä vielä kaikki – saat myös liittolaisia viestintään, kun vastaanottajat alkavat itsekin levittää viestiäsi eteenpäin.

Plus
8
Minus
2
Kommentteja 3
Bookmark and Share

Kommentit:

Kommentit:Comments: 1 - 3 / 3 Sivu: 1 / 1 1
Jotta onnistuu viestinnässä, täytyy lisäksi onnistua välttämään ”tiedon kirous”. Kun ihminen tietää jotain, menettää hän samalla kykynsä samaistua niihin ihmisiin, joilla ei ole vastaavaa tietoa.

-> osuva huomio, mikä pitäisi kaivaa muistilokeroistaan käytännössä useammin!

PL, 9.8.2011 15:09

[b]Totta!! Mestariksi tullaan vain taitoja ja kykyjään käyttäen ei "vakan alla pitäen", sekä myös uutta näkökulmaa, nyanssia asiaansa hakien! :) Mitä paremmin osaat ilmaista itseäsi, sitä paremmin saat itsesi kuulluksi ja ymmärretyksi, jota jokainen haluaa elämässään. Eli tätä tietoa voi soveltaa myös ihan jokaisen mattimeikäläisen elämäänkin, ei tarvii välttämättä nousta korokkeelle vakuuttamaan massoja, vaikka eihän se pahitteeksi olisi ;D -N-

Nina Vikman, 11.8.2011 9:07

Miten saat viestisi tarttumaan?
Olen sama mieltä, harjoittelu tekee mestari.
"Minkä energian tuot ryhmääsi"
Ilmeiden ja energia tarttuu jäsenistä toiseen, kehon kieli on vahva tunnetila.
Lähte: Joustoa viestintään-Viesti vakuuttavasti. Kirjoittajat Ritva Enäkoski ja Marco Bjurström.

uusi-rethink.blogspot.com, 13.9.2011 8:46

: *
: *
Kirjoita tarkistusluku:
 =
RSS
Kommenttien syöte
 
 
 
 

Tartu luuriin

Soita +358 (0)20 7205 400
 

Lähetä viesti

  • SnailMail
  • Fondia Oy
  • PL 4
  • FI-00101 Helsinki
  • Email
  • fondia@fondia.fi