21.02.2011 | Leea Vartia:

”Nykytaide on ajanhukkaa”. Muun muassa tämän vastauksen saimme, kun kysyimme Helsingin toimistollemme perustetun taidegallerian näyttelyavajaisten yhteydessä vierailta ensimmäistä asiaa, mitä termi ”nykytaide” eli tällä hetkellä elävien kuvataiteilijoiden tekemä taide tuo heille mieleen.

Tätä taidetta esittelemme neuvotteluhuoneisiimme johtavan pitkän käytävän seinillä kolmen kuukauden välein vaihtuvissa taidenäyttelyissä, joissa esillä olevat teokset ovat Kuvataideakatemian opiskelijoiden kädenjälkeä.

Onko taide yrityksessä rahareikä vai luovuuden lähde?

Guggenheim -kohun myötä noussutta keskustelua seuratessa monet tuntuvat olevan taiteen merkityksestä samaa mieltä. Museon tuoman brändihyödyn hinta on kyseenalaistettu ja Helsingin kaupunkia syytetty verorahojen heittämisestä kankkulan kaivoon. Vaikka Fondian panostus omaan galleriaan ei rahallisesti Guggenheim-tason budjettia vaadikaan, vie tilojen antaminen Kuvataideakatemian opiskelijoiden käyttöön ja näyttelyiden järjestäminen kuitenkin sekä aikaa että rahaa. Miksi teemme sen?

Yhteistyö Kuvataideakatemian kanssa on yksi kanavista yhteiskuntavastuun toteuttamisessa – haluamme tukea luovuutta muillakin alueilla kuin juridiikassa. Opiskelijoille galleriatilan saaminen ei ole helppoa. Sen tarjoaminen Helsingin keskustassa ilman korvausta on kädenojennus, johon on iloksemme tartuttu.

Mutta kyse ei ole pelkästään velvollisuudesta ja hyväntekeväisyydestä. Yhä useammat meistä ovat huomanneet, että taide työtiloissa saa aikaan positiivisia fiboja ja kannustaa luovaan ajatteluun. Ripustustaukojen välissä, kun galleriakäytävä on odottanut seuraavia töitä saapuviksi, seinät huutavat tyhjyyttään. Taiteen puuttumista ei vain näe vaan sen tuntee.

Taiteeseen tottuu ja sen puuttumisen huomaa. Jotkut tulevat siitä riippuvaiseksi, ja se tekee monet jopa onnellisiksi. Ei niin huono asia työpaikoillakaan. Uskallankin väittää, että taidetta ajanhukaksi kutsuva saattaisi muuttaa mielensä muutaman kuukauden jälkeen, jos hänen työpaikalleen tuotaisiin inspiroivaa taidetta.

Taide murtaa jään

Taide on myös hyvä keskustelunavaaja. Asiakkaan ohjaaminen neuvotteluhuoneeseen galleriamme kautta on mahtava keino murtaa jää, ja hänen reaktionsa kertoo paljon henkilöstä. Makuasioista ei jonkun mielestä voi kiistellä, mutta omasta mielestäni mikään ei ole mielenkiintoisempaa!

Taiteen kautta elämme todeksi myös arvojamme kulttuuriin myönteisesti suhtautuvana yrityksenä. Arvostamme uteliaisuutta, avarakatseisuutta ja taitoa tehdä asiat uudella tavalla. Väitän että nykytaiteessa parhaimmillaan toteutuvat juuri nämä samat asiat: herätellään näkemään toisin, kysymään ja kyseenalaistamaan totuttuja toimintatapoja.

Ja jos joku ei tykkää, ei se mitään. Tulee pakostakin mieleen vanha fraasi: ei sillä niin väliä mitä puhutaan, kunhan puhutaan.

Plus
8
Minus
2
Kommentteja 3
Bookmark and Share

Kommentit:

Kommentit:Comments: 1 - 3 / 3 Sivu: 1 / 1 1
Tosi hienoa, tämänkaltaista lisää!

Anonymous, 25.2.2011 15:58

<hyvä alku keskusteluun taiteesta! Kansainvälistyminen tarpein meillä saatetaan puhua esteisesti niinkin ettei liittyisi tarvittaisi jalkautumista taitelijatiellä - eli sille riittää tämä kotimaan taso. Tiedämme, että huomattavin taiteijakaartimme on tarvinnut kansainvälisyyttä . Suomi-brändin tiedotuksesta yleisölle Aleksanteri-teatterissa 2010 ihmetytti eräs esittelijän vitsailun kommentti "tarvitaanko sitä transatlanttisuutta mihin". -Mistä lähtöisin on tällainen flirttailu viittailu omn etsittävissä tietyistä politiikkapuolue näkemyksistä ! Ristiriitaista taidekehityksen kannalta outoa vastakkaista puhetta on yllin kyllin -sen havaitsee kun analysoi mitä kulttuurivientipolitiikan toteuttajat painottavat.
!

.

Anonymous, 25.2.2011 19:12

Blogissa oli oivallisesti kuvattu taiteen vaikutusta katsojaan, kuinka se parhaimmillaan ilahduttaa, piristää työympäristöä, edistää hyvinvointia ja vuorovaikutusta. Taidelähtöiset menetelmät ovat myös toimivia työyhteisön kehittämisessä, kun halutaan parantaa vaikkapa tiimin vuorovaikutusta ja ilmapiiriä, tukea ideointi- ja ongelmanratkaisutaitoja tai valmentaa muutokseen.. Siis edistää omien sekä ryhmän erilaisten näkökulmien ja voimavarojen hyödyntämistä yleensä.

Kaisa/Taidepaussi, 1.3.2011 11:08

: *
: *
Kirjoita tarkistusluku:
 =
RSS
Kommenttien syöte
 
 
 
 

Tartu luuriin

Soita +358 (0)20 7205 400
 

Lähetä viesti

  • SnailMail
  • Fondia Oy
  • PL 4
  • FI-00101 Helsinki
  • Email
  • fondia@fondia.fi