12.12.2011 | Petri Niemi:

Kasvuyritykset ovat nousseet Nokian sijaan valtakunnan talousmedioiden ykköspuheenaiheiksi. Niitä tarvitaankin, jotta Suomi saadaan taas nousuun kun perinteisemmillä toimialoilla vaikuttavat suuryritykset yskähtelevät.

Valtio on luonut erinomaisen tukiverkoston suomalaisten kasvuyritysten tueksi. Sillä tuetaan muun muassa tuotekehitystä ja kansainvälistymistä. Suomessa onkin kasvuyrityksen parempi elää kuin monessa muussa maassa.

Kasvuyritykset toimivat usein jo pienestä pitäen kansainvälisesti tai aloilla, joilla tuotteen tai idean suojaaminen on yrityksen kehityksen edellytys. Yrityksen kasvaessa nopeasti törmätään henkilöstöhallinnon haasteisiin, ehkä vielä useassa maassa samanaikaisesti. Melkein pahinta pienelle kasvuyritykselle on saada asiakkaakseen suuri monikansallinen yritys ja heidän juristiarmeijansa sopimusneuvottelupöytään.

Kokemuksesta voin kertoa, että hyvästäkään insinööristä ei saada kuin korkeintaan keskinkertainen juristi. Mikä siis avuksi?

Mistä apua kasvuyrityksille?

Jos saisi unelmoida, niin kaikilla kasvuyrittäjillä olisi oma vanhanaikainen yhden miehen lakitoimisto, joka auttaisi heitä edullisesti kaikissa lainopillisissa asioissa, PAITSI kun tuleekin IPR tai IT-sopimuksia tehtäväksi TAI lisenssisopimusneuvottelu saksassa TAI uuden optio-ohjelman tekeminen. Tässä kotoisan yhden miehen toimiston osaaminen loppuu yleensä kesken.

Toinen vaihtoehto kasvuyrittäjälle on palkata joku suurista ja osaavista kansainvälisistä toimistoista turvaamaan aloittelevan yrityksensä juridinen perusta. Ongelma suurissa toimistoissa on kuitenkin niiden hinnoittelu, joka on aivan eri planeetalta. Kaikesta joutuu maksamaan, kuten sitä tehtäisiin aina puhtaalta pöydältä. Suuri osa juridisista kysymyksistä on kuitenkin kohtuullisen mekaanisia, ja niiden ratkaiseminen onnistuu yritykseltä itseltäänkin, kunhan sillä on hyvät mallit ja ohjeet saatavilla.

Osan rutiineista voi nykyään hoitaa myös verkossa. Useat kasvuyritykset uskovat organisaation pitämiseen mahdollisimman ohuena ja tehokkaana, jolloin ulkoa tai verkosta hankitut palvelut ovatkin paras vaihtoehto. Miksi siis kasvuyritys tai mikä tahansa muu yritys ei voisi hankkia pankki-, kirjanpito-, myynnin ohjaus, matkatoimisto- ja juridisia palveluita suoraan verkosta?

Nettipalvelua on kuitenkin vaikea ottaa mukaan neuvotteluun tai yhtiökokoukseen. Tässä kohtaa apuun rientää se tuttu pieni lakitoimisto. Tai parhaassa tapauksessa kasvuyrityksen käytössä oleva ulkoistettu lakiosasto, joka tekee hommat samalla kustannustasolla kun pieni toimisto, mutta kattaa osaamisellaan eri juridiikan osa-alueet ja lisäksi käyttää tehokkaasti verkkoa työkaluna.

Plus
13
Minus
1
Kommentteja 3
Bookmark and Share

Kommentit:

Kommentit:Comments: 1 - 3 / 3 Sivu: 1 / 1 1
Niin se maailma muuttuu. Ennen juristit jahtasivat kasvuyrittäjiä.

Anonymous, 14.12.2011 19:18

Kirjoituksen sisällön voi kiteyttää yhteen lauseeseen; kasvuyritykset tarvitsevat kansainvälistymisessä lainopillista asiantuntijaa.

Kirjoittajaa toteaa " Kokemuksesta voin kertoa, että hyvästäkään insinööristä ei saada kuin korkeintaan keskinkertainen juristi. Mikä siis avuksi?"

Kokemuksesta voin itse sanoa, että insinöörin ei pidä yrittää olla juristi. "Insinöörin ja KTM:n" ajan voi/pitää käyttää tarkoituksenmukaisemmin ja tehokkaammin. Sitä varten ovat juristit.

Anonymous, 15.12.2011 8:48

Loistava kirjoitus ja loistavat kommentit! Asia kun ymmärrettäisiin myös yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa.

Lea Isopoussu-Koponen, 16.12.2011 9:49

: *
: *
Kirjoita tarkistusluku:
 =
RSS
Kommenttien syöte
 
 
 
 

Tartu luuriin

Soita +358 (0)20 7205 400
 

Lähetä viesti

  • SnailMail
  • Fondia Oy
  • PL 4
  • FI-00101 Helsinki
  • Email
  • fondia@fondia.fi