07.12.2010 | Janne Ala-Sippola:

FondiaAcademyssa käsiteltiin yritysjuristin kannalta hieman eksoottisempaa aihetta tällä kertaa, kun Conor Venture Partnersin Manu Mäkelä ja Fondian Mårten Janson pitivät tiukan 60 minuuttisen keskustelumuotoisen esityksen pääomasijoittamisesta. Manun kokemuksen mukaan pääomasijoittajan työ voi olla hyvin erilaista kohdeyrityksestä riippuen. Hyville ideoille on tarjolla rahoitusta tiettyjen perusedellytysten täyttyessä, mutta yrityksen menestymisen ennustaminen etukäteen on hyvin vaikeaa.

Miten juristi osallistuu pääomasijoituksen tekoon?

Mårtenin mukaan juristeille ei voi delegoida koko diilin tekoa, vaikka kv-sijoittajat antavatkin usein paljon vastuuta transaktiota hoitavalla juristille. Transaktiojuristin näkökulmasta keskeistä on heti projektin alkuvaiheessa tehtävät  due diligence –tarkastukset. Sijoittajan kannalta on varmistettava, että mitään yllätyksiä ei ole tulossa ja kaikki ns. deal killerit pitää selvittää mahdollisimman pian. Siemenvaiheen yrityksissä sijoittaja haluaa varmistua, että yrittäjä ja yrityksen johto ovat sitoutuneet työskentelemään yrityksessä tietyn ajan, minkä vuoksi sovitaan yleensä kilpailukiellosta ja työssäolovelvoitteesta. Sijoitukselle halutaan myös saada tuottoa, koska sijoittaja ottaa usein suuren riskin sijoittaessaan siemenvaiheen yrityksiin, joista osa ei koskaan menesty. Sijoittajan taloudelliset intressit pyritään varmistamaan esimerkiksi exit-oikeudella, osakkeiden siirtokiellolla, etuoikeudella varojenjakotilanteessa ja diluutiosuojalla.

Miten pääomasijoittaja osallistuu kohdeyrityksen toimintaan?

Siemenvaiheen yrityksissä pääomasijoittaja voi auttaa esimerkiksi operatiivisissa asioissa kuten rekrytoinneissa ja markkinoinnissa. Vakaammassa vaiheessa olevassa yrityksessä pääomasijoittajan rooli on enemmänkin johdon kehittämisessä ja hallituksen sparraamisessa. Yrityksen koosta riippumatta toiminnan skaalautuminen on tärkeää, jotta yrityksellä on edellytyksiä kasvaa ja laajentua. Pääomasijoittaja voi tukea etenkin silloin, kun yritys tarvitsee apua voimakkaan kasvun rahoittamiseen tai kansainvälistymiseen. Lisäksi pääomasijoittajan kontaktit ja verkostot avaavat uusia ovia ja tuovat lisää uskottavuutta kasvuyrityksen toimintaan. Pääomasijoittajat tekevät myös yhteistyötä enkelisijoittajien kanssa ja ns. bisnesenkelit ovatkin yksi tärkeä kanava, jonka kautta pääomasijoittajat saavat tietoa uusista lupaavista yrityksistä. Yhteiset pelisäännöt on tärkeä tehdä selväksi ja sopia etukäteen, sillä pääomasijoittaja vaikuttaa koko firman toimintaan eikä yrittäjä voi enää itse päättää kaikesta.

Riskirahaa yrittäjiltä yrittäjille - yrittäjästä pääomasijoittajaksi?

Skypen perustaja Niklas Zennström, joka toimii nykyisin Atomico –nimisessä pääomasijoitusyhtiössä kertoo, että yksi syy pääomasijoittamista harjoittavan yrityksen perustamiseen oli vaikeudet rahoituksen saannissa. Nykyisin Zennström etsii teknologia-alan tulevaisuuden tähtiyrityksiä, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille mullistavalla teknologialla (KL 2.12.2010). Myös Sean Parker  toimi ensin yrittäjänä ja tuli tunnetuksi muun muassa Napsterin ja Facebookin ansiosta. Nykyisin hän toimii Founders Fund –nimisessä pääomasijoitusyhtiössä, joka sijoittaa pieniin Web 2.0 kasvuyrityksiin. Founders Fundin slogan on vapaasti suomennettuna Riskirahaa yrittäjiltä yrittäjille, mikä heijastaa hyvin sitä rohkeutta ja yrittäjähenkeä, jota sekä Parker että Zennström ovat tarvinneet yrittäjätaipaleensa alkuvaiheessa. Vastaavanlaisia yrittäjyystarinoita on varmasti lukuisia Suomessakin, mutta kuka löytää seuraavan suomalaisen teknologiahitin ja ollaanko silloin jo samassa veneessä?

Suomessa meillä on osaamista, mutta yrityksillä pitäisi olla vielä paljon enemmän rohkeutta ja uskallusta! Yrittäjän on uskottava omaan yritysideaansa vaikka kukaan muu ei uskoisikaan.

 

Plus
10
Minus
2
Kommentteja 1
Bookmark and Share

Kommentit:

Kommentit:Comments: 1 - 1 / 1 Sivu: 1 / 1 1
Loistava blogikirjoitus!


Suomessa meillä on osaamista, mutta yrityksillä pitäisi olla vielä paljon enemmän rohkeutta ja uskallusta! Yrittäjän on uskottava omaan yritysideaansa vaikka kukaan muu ei uskoisikaan.


Täysin samaa mieltä! Suomessa pelätään liikaa epäonnistumista.

Ystävällisin terveisin

Jyri
Suomen Uintikauppa Oy

Jyri, 11.12.2010 22:49

: *
: *
Kirjoita tarkistusluku:
 =
RSS
Kommenttien syöte
 
 
 
 

Tartu luuriin

Soita +358 (0)20 7205 400
 

Lähetä viesti

  • SnailMail
  • Fondia Oy
  • PL 4
  • FI-00101 Helsinki
  • Email
  • fondia@fondia.fi