Ihmiset

”Totta kai töitä täytyy paiskia, mutta hyvä tunnelma auttaa jaksamaan. Täällä on tunnustettu se tosiasia, että ihmisellä on muutakin elämää kuin työ. Pitkät päivät eivät ole kiellettyjä, mutta plussavapaita täytyy pitää säännöllisesti. Pitkän viikon- lopun jälkeen tulee töihin virkeänä. On se asiakkaallekin kivaa, ettei tarvitse katsella kelmeää juristia.”

 
jump
Kaskinen-Wiio_Anu_big

Anu Kaskinen

Legal Department / B2C
Tel. +358 20 7205 422

Hoidan varsin monipuolisesti lakiosastoasiakkaidemme juoksevia lakiasioita, mutta olen keskittynyt erityisesti yhtiöoikeuteen sekä pörssiyhtiöiden hallintoon ja arvopaperimarkkinoihin liittyviin kysymyksiin.  Olen työskennellyt Fondialla vuodesta 2008 alkaen, jota ennen toimin pitkään asianajajana Asianajotoimisto Merilampi Oy:ssä.  Varatuomarin arvon sain vuonna 2000.

5- ja 8-vuotiaat poikani pitävät tehokkaasti huolen siitä, että myös vapaa-ajallani riittää monipuolista ohjelmaa. Silloin kun minulla on ihan omaa aikaa, käyn mielelläni purkamassa energiaa erilaisissa jumpissa sekä kävely- ja juoksulenkeillä. Nautin myös kirjojen ja naistenlehtien lukemisesta ja uusien ruokareseptien kokeilemisesta.

 

 
 
 
 

Tartu luuriin

Soita +358 (0)20 7205 400
 

Lähetä viesti

  • SnailMail
  • Fondia Oy
  • PL 4
  • FI-00101 Helsinki
  • Email
  • fondia@fondia.fi