Fondiaani vuodesta 2006, asianajoa jo kuutisentoista vuotta takana. Aloitin urani Suomen entisessä pääkaupungissa, jossa myös opiskelin. Opintojen jälkeen varatuomariksi ja oman toimiston kautta Roskikselle ja sieltä Fondiaan.
Vastaan paitsi asiakkaidemme juridiikasta, myös siitä että Fondiaanien ammattitaito pysyy iskussa eli järjestelen koulutuksia, vastaan osaamisen ylläpidosta ja koulutan myös itsekin. Sydäntä lähinnä on sopimus- ja työoikeus, vahvinta osaaminen on IT- ja IP-asioissa. Riitojen ratkominen silloin tällöin on tämän ammatin etuja ja muistuttaa, mistä juridiikassa on kyse. Nautin työskentelystä innovatiivisten asiakkaiden ja vastapuolten kanssa niin myötä kuin vastamäessäkin ja istun myös muutamien pörssiyhtiöiden management boardeissa.
Vapaa-aika kuluu kesäisin matkustellessa, erityisesti Etelä-Ranska on tullut tutuksi. Vaihdoin hiljattain moottoripyörän maastopyörään ja pidän erityisesti lajeista, jotka nostavat sykettä. Kerään keittokirjoja ja olen vannoutunut Mac-käyttäjä.