Valmistuin kauppatieteiden maisteriksi kesällä 2009, minkä jälkeen jatkoin opiskelujani Turun oikeustieteellisessä. Niin lukion kuin kauppiksenkin aikana olen käyttänyt hyväkseni mahdollisuutta nähdä maailmaa, sillä matkustaminen on tärkeä osa elämääni. Peruskouluni kävin Suomessa kansainvälisessä koulussa, minkä jälkeen olenkin opiskellut Italiassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Kaupallisen alan pääasiallinen kokemukseni on lääkealalta, mikä pohjustaa kiinnostustani immateriaali- ja kilpailuoikeuteen. Työskentelinkin immateriaalioikeuden parissa Fondian lakiharjoittelijana muutaman vuoden ajan ennen kuin siirryin vastaamaan Fondian Area-toimistojen markkinoinnista ja näkyvyydestä tammikuusta 2012.
Vapaa-aikani menee mukavasti sohvalla makoillen, ystävieni kanssa lörpötellen tai kaikenmaailman kissan ristiäisissä viilettäen. Pitkän iän yritän kuitenkin pitää taata lähes säännöllisellä sali- ja juoksutreenillä.