Olen erikoistunut kilpailuoikeuteen ja julkisiin hankintoihin. Lisäksi hoidan asiakkaidemme sopimusoikeudellisia asioita. Olen aloittanut Fondialla vuonna 2009, jota ennen toimin pitkään Asianajotoimisto Veikko Palotie & Co Oy:n palveluksessa sekä Markkinaoikeudessa.
Kahden pienen tytön äitinä vapaa-aikani kuluu paljolti perheen parissa. Perhe nauttii ulkoilusta ja erityisesti yhteisistä hiihtoreissuista. Mikäli aikaa liikenee, rakkaita harrastuksiani ovat kuorolaulu naiskuoro Philomelan riveissä sekä kaikki viiniin ja ruokaan, erityisesti juustoon, liittyvä.