Ihmiset

”Totta kai töitä täytyy paiskia, mutta hyvä tunnelma auttaa jaksamaan. Täällä on tunnustettu se tosiasia, että ihmisellä on muutakin elämää kuin työ. Pitkät päivät eivät ole kiellettyjä, mutta plussavapaita täytyy pitää säännöllisesti. Pitkän viikon- lopun jälkeen tulee töihin virkeänä. On se asiakkaallekin kivaa, ettei tarvitse katsella kelmeää juristia.”

 
jump
timonen_irmeli_big

Irmeli Timonen

Legal Department / B2B
Tel. +358 20 7205 452

Olen erikoistunut työoikeuteen, minkä lisäksi olen hoitanut erilaisia toimeksiantoja sopimus- ja yhtiöoikeuden aloilta. Lisäksi olen työskennellyt markkina- ja tavaramerkkioikeuteen liittyvien asioiden parissa. Vastaan Fondian työoikeudellisen tiimin vetäjänä siitä, että työoikeudellinen osaaminen Fondiassa on korkealla tasolla. Aloitin Fondialla lokakuussa 2009. Suurimman osan työvuosistani sitä ennen toimin asianajajana Asianajotoimisto Hannes Snellman Oy:n palveluksessa.

Vapaa-aikana nautin erityisesti perheenjäsenten kanssa monipuolisesta liikunnasta vuodenaikojen mukaan lajia vaihdellen. Muita varmoja mielihyvän lähteitä ovat Suomen saaristo ja ruoanlaitto yhdessä keitosten nauttimisen kanssa.

 
 
 
 

Tartu luuriin

Soita +358 (0)20 7205 400
 

Lähetä viesti

  • SnailMail
  • Fondia Oy
  • PL 4
  • FI-00101 Helsinki
  • Email
  • fondia@fondia.fi