Aloitin Fondialla helmikuussa 2007. Työskentelin pitkään FondiaToolkit-tiimissä kehitystehtävissä ja FondiaToolkitin integraatioon liittyvissä tehtävissä. Syksyllä 2008 siirryin tukemaan Fondian Transaktio-tiimiä muun muassa yritysjärjestelyihin ja rahoituskierroksiin liittyvissä toimeksiannoissa.
Valmistuin oikeustieteen maisteriksi joulukuussa 2009. Tammikuun alussa 2010 Fondialle perustettiin Knowledge Management –funktio, jonka ylläpito ja kehittäminen on jatkossa päävastuualueeni.
Vapaa-ajan harrastuksiini kuuluu lumilautailu, leijahiihto ja mökkeily. Juoksusäiden salliessa käyn myös puolimaratonilla 1-2 kertaa vuodessa. Aina töistä kotiin tullessa Shetlanninlammaskoira Leevi toivottaa tervetulleeksi ja lähtee innolla lenkkiseuraksi. Sopivaa vastapainoa liikunnalle saan erityisesti tieto- sekä kaunokirjallisuuden keräilystä ja lukemisesta.