Avustan lakiosastoasiakkaitamme laaja-alaisesti heidän juoksevissa lakiasioissaan. Olen kuitenkin ensisijaisesti keskittynyt yhtiö- ja sopimusoikeuteen sekä pääomasijoituksiin. Ennen Fondiaan siirtymistäni keväällä 2007 toimin lakimiehenä Roschier Asianajotoimisto Oy:ssä ja olen myös kartuttanut kokemustani juristina New Yorkissa Cleary Gottlieb Steen & Hamilton LLP –nimisessä asianajotoimistossa. Minulla on kotimaisen juristin koulutuksen lisäksi LL.M. – tutkinto New York University School of Law:sta.
Minut on viime aikoina voinut suhteellisen usein bongata Espoon rantapoluilta juoksemasta ja olen juoksemisen lisäksi hyvin innostunut uudesta tennisharrastuksestani, jota suureksi ilokseni voin jakaa mieheni sekä Fondian oikeiden tennistaitajien kanssa. Kenties saan myös taaperopojistamme tulevaisuudessa pelikavereita. Hyvä ruoka, lasi viiniä sekä perheen ja läheisten ystävieni läheisyys ovat minulle mitä parhain tapa rentoutua. Rakastan matkustamista ja tutustumista uusiin paikkoihin. New York on kuitenkin edelleen – ja tulee varmasti aina olemaan – suosikkimatkakohteeni.