Ihmiset

”Totta kai töitä täytyy paiskia, mutta hyvä tunnelma auttaa jaksamaan. Täällä on tunnustettu se tosiasia, että ihmisellä on muutakin elämää kuin työ. Pitkät päivät eivät ole kiellettyjä, mutta plussavapaita täytyy pitää säännöllisesti. Pitkän viikon- lopun jälkeen tulee töihin virkeänä. On se asiakkaallekin kivaa, ettei tarvitse katsella kelmeää juristia.”

 
jump
web_stenback_kenneth

Kenneth Stenbäck

Legal Department / B2B
Tel. +358 20 7205 600

Siirryin Fondialle toukokuussa 2011 Lahden uuden toimiston vetäjäksi toimittuani lähes 30 vuotta liikejuridiikan parissa - ensin eri kokoonpanoissa omassa asianajotoimistossa ja viimeiset kymmenen vuotta Ernst & Youngin Lahden toimiston lakipalveluista vastaavana juristina.

Olen työskennellyt pääasiassa perheyritysten kanssa hoitaen niiden moninaisia oikeudellisia asioita. Olen joskus kutsunut itseäni liikejuridiikan alalla toimivaksi ”yleislääketieteen erikoislääkäriksi”. Erityisosaamista minulla on yhtiöoikeudesta ja yritysjärjestelyistä sekä kiinteistöasioista. Uskon, että Fondian toimintamalli soveltuu erityisen hyvin tähän toimikenttään. Liikejuristin pitää olla yrittäjän kumppani ja kuuntelija sekä aktiivisesti tarjota hänelle näkemyksiään ja tukeaan.

Harrastuksiini kuuluvat musiikki (klassisesta rokkiin), gastronomia ja enologia. Viime vuosina yhä suurempi osa vapaa-ajastani on kulunut mökillä yhdessä vaimoni Evan kanssa. Lapset ovat jo maailmalla.

 

 
 
 
 

Tartu luuriin

Soita +358 (0)20 7205 400
 

Lähetä viesti

  • SnailMail
  • Fondia Oy
  • PL 4
  • FI-00101 Helsinki
  • Email
  • fondia@fondia.fi