Aloitin Fondian kahvilan hovimestarina marraskuussa 2010. Vastaan siitä, että Fondian brändi näkyy tavassa, jolla pidämme huolta tiloissamme vierailevista asiakkaistamme ja mikä tärkeintä myös omista Fondiaaneista!
Ennen Fondialle tuloa pureuduin muutaman vuoden ajan kahvin syvimpään olemukseen Oy Gustav Paulig Ab:lla ja Vendorilla. Rakastan vastapaahdetun kahvin tuoksua ja lempikahvini onkin ranskalainen maitokahvi eli Café au lait. Fondialla tarvittavaa joukkueurheilukokemusta olen hankkinut pelaamalla aktiiviset 12 vuotta pesäpalloa. Pelipaikkani oli takakentällä kopparina eli tehtäväni on ollut varmistaa, ettei pallo pääse kentästä läpi vaan räpylöin sen taidokkaasti itselleni. Uskon, että Fondialla arvostetaan heittokäteni kovuutta!
Lapsuuteni lempipiirrettyjä olivat Barbababa, Tao Tao, pieni pandakarhu ja Maailman ympäri 80 päivässä. Sankarini Phileas Fogg’in innoittamana haaveenani olisi vielä joskus purjehtia rauhallisesti maailman ympäri ja tutustua maailmaan muutenkin kuin vain Googlen avulla. Ennen haaveeni toteutumista pyrin tapaamaan vapaa-ajallani mahdollisimman paljon rakkaita ystäviäni ja perhettä sekä sivistämään itseäni hyvän musiikin, ruoan ja juoman parissa. Vilkkaan ja hilpeän elämäni rinnalle yritän löytää hetkiä myös rentoutumiseen ja rauhoittumiseen.