Ihmiset

”Totta kai töitä täytyy paiskia, mutta hyvä tunnelma auttaa jaksamaan. Täällä on tunnustettu se tosiasia, että ihmisellä on muutakin elämää kuin työ. Pitkät päivät eivät ole kiellettyjä, mutta plussavapaita täytyy pitää säännöllisesti. Pitkän viikon- lopun jälkeen tulee töihin virkeänä. On se asiakkaallekin kivaa, ettei tarvitse katsella kelmeää juristia.”

 
jump
web_paulamaki_monica_big2

Monica Paulamäki

Legal Counsel
Tel. +358 20 7205 609

Mielenkiintoisia hetkiä ei ole puuttunut elämästäni viimeisen reilun 13 vuoden aikana työskennellessäni Nokian lakiosastolla erilaisissa tehtävissä, joista viimeiset kaksi ja puoli vuotta Berliinissä. Myös Oraclen lakiasiat ehtivät tulla tutuksi työskennellessäni siellä sopimusten parissa. Fondiaani minusta tuli lokakuun 2011 alussa.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu myöskään vapaa-ajastani. Siitä pitävät huolen kolme lastani sekä yrittäjänä toimiva aviomieheni. Tehokkaana organisaattorina tuli toisen lapsen sijasta tehtyä kerralla kaksi eli perheeseemme kuuluvat siis kaksoset. Hyvän ruuan ja viinin vastapainoksi yritän ehtiä myös liikkumaan ja Zumba ja muut ryhmäliikuntamuodot ovat se minun juttuni. Aurinkoisena talvipäivänä kutsuvat laskettelurinteet ja uusien matkakohteiden koluamiseen en kyllästy varmasti ikinä. Mottoni ”tukka kasvaa ja maailma muuttuu” olen huomannut sopivan lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen.

 

 
 
 
 

Tartu luuriin

Soita +358 (0)20 7205 400
 

Lähetä viesti

  • SnailMail
  • Fondia Oy
  • PL 4
  • FI-00101 Helsinki
  • Email
  • fondia@fondia.fi