Ihmiset

”Totta kai töitä täytyy paiskia, mutta hyvä tunnelma auttaa jaksamaan. Täällä on tunnustettu se tosiasia, että ihmisellä on muutakin elämää kuin työ. Pitkät päivät eivät ole kiellettyjä, mutta plussavapaita täytyy pitää säännöllisesti. Pitkän viikon- lopun jälkeen tulee töihin virkeänä. On se asiakkaallekin kivaa, ettei tarvitse katsella kelmeää juristia.”

 
jump
virtanen_seppo_big

Seppo Virtanen

Legal Department / B2B
Tel. +358 20 7205 463

Muutin kirjani Fondiaan elokuun alussa 2010. Sydäntäni lähellä ovat sopimusasiat yleisesti ja erityisesti ICT-, sisältö- ja viestinvälityspalveluihin sekä tietosuojaan, eli henkilötietojen sujuvaan käsittelyyn liittyvät lakiasiat. Niiden parissa olen paininut jo vuodesta 1987 lähtien. Taustani on yritysjuristin sekä liiketoiminnan vetäjän ja kehittäjän tehtävissä Tiedossa, Elisalla ja Itellassa. Mielestäni liiketoiminnan ja lakiasioiden integraatio on yhtä iso juttu kuin liiketoiminnan ja ICT:n integraatio. Siksi minusta tuli fondiaani. Asiakkaiden, työn ja työkavereiden lisäksi minua jalostavat itseäni fiksumpi vaimo, kolme äitiinsä tullutta teiniä, kaksi itsekästä koiraa ja vapauteen karkaileva kilpikonna. Jos päivässä tunteja riittää, piinaan itseäni eriasteisella liikunnalla.

 
 
 
 

Tartu luuriin

Soita +358 (0)20 7205 400
 

Lähetä viesti

  • SnailMail
  • Fondia Oy
  • PL 4
  • FI-00101 Helsinki
  • Email
  • fondia@fondia.fi